Heikki Halila

 

HEIKKI HALILA

professori, Helsingin Yliopisto

 

PIIRTEITÄ DOPINGISTA AIHEUTUVAN

KURINPITOSEURAAMUKSEN SISÄLLÖSTÄ

JA SEURAAMUKSESTA ARMAHTAMISESTA

 

 

1. Kurinpitoseuraamuksien normilähteet ja sisällön perusteet  

 

Eettisesti perusteltuun urheilutoimintaan kuuluvat urheilijoille ja muille urheilun toimijoille asetettavat kurinpitoseuraamukset. Kurinpitoseuraamukset kohdistuvat asianomaisten henkilöiden asemaan urheilutoiminnassa. Urheilija määrätään kilpailukieltoon, valmentaja toimitsijakieltoon ja erotuomarin erotuomariluokkaa alennetaan tai erotuomarintehtäviä rajoitetaan. Urheilijan tai joukkueen edustuskelpoisuutta voidaan myös rajoittaa tai kilpailusuoritus hylätä taikka saavutettuja pisteitä vähentää kurinpitotoimena. Käytössä on ollut ja on myös muita sanktioita kuten rahasakko.1

Kilpailu- ja toimitsijakiellon sisällöt eivät ole olleet urheilutoiminnassa aivan selkeitä. Alun alkaen on tuntunut riittävän määrittelyksi se, että urheilija ei saa kilpailla eikä valmentaja olla joukkueen osana toimitsijatehtävissä. Dopingista johtuvat kurinpitoseuraamukset ovat yleensä ankarampia kuin muista teoista johtuvat. Käytännössä on syntynyt juuri dopingista annettujen kurinpitoseuraamusten osalta tulkintaongelmia, joiden vuoksi on kaivattu tarkempia määrityksiä. Asiaan on vaikuttanut myös yleinen oikeudellistumiskehitys.

Dopingin sisältö ja rajat määräytyvät Kansainvälisen Olympiakomitean ja kansainvälisten lajiliittojen sääntöjen, Euroopan neuvoston dopingin vastaisen yleissopimuksen, Pohjoismaisen Antidoping-sopimuksen sekä Suomen tekemien kansainvälisten sopimusten perusteella. Kun tarkastellaan kurinpitoseuraamuksen sisältöä, on ensiksi selvitettävä, mitkä normistot tapausta koskevat. Niinpä esimerkiksi kansainvälisen lajiliiton akreditointikiellon sisältö voi olla erilainen kuin ADT:n sääntöihin perustuvat kansallisen lajiliiton toimitsijakieltomääritykset.

Urheilijan tai urheilun tukihenkilön puutteellisesta sitouttamisesta normistoihin voi aiheutua se, että asianomaista eivät koske kaikki ne normit, jotka on asetettu kysymyksessä olevaa dopingtapausta varten. Perus- ja ihmisoikeuksista ilmenevät periaatteet ovat puolestaan sisällöltään erilaisia sen mukaan, mitä oikeusjärjestystä joudutaan soveltamaan.

Antidopingnormisto on uusiutumassa kokonaan 6.3.2003 Kööpenhaminassa hyväksytyn WADA:n piirissä valmistellun Maailman antidopingsäännöstön (WADC) myötä. Jo tätä ennen on pyritty tekemään uusia määrityksiä ja käymään keskustelua kurinpitoseuraamusten sisällöstä. Suomen Antidopingtoimikunta ADT on antanut 10.10.2001 muistiossaan soveltamisohjeita toimitsijakiellon sisällöstä. Seuraavana vuonna niitä on vielä täydennetty. 29.10.2003 mietintönsä jättäneen SLU:n valmentajien työsuhdetyöryhmän mietinnössä pyrittiin niin ikään määrittämään toimitsijakiellon sisältöä kurinpitotoimena dopingista. Kurinpitoseuraamusten sisällöstä on näin kehkeytynyt tulkintaa ja tulkintatraditiota, jota ei ole meillä kuitenkaan testattu lainkäyttöelimissä.

Tätä kirjoitettaessa valmistellaan kansainvälisten lajiliittojen kurinpitosääntöjä WADC:n pohjalta. Myös kansallinen antidopingsäännöstö on uusittavana. ADT:ssa valmisteltu ehdotus Suomen antidopingsäännöstöksi on ollut  lausuntokierroksella. Säännöstö on tulossa voimaan 1.1.2004. Sen sisältöä valmisteltaessa liikkumavara on ollut aikaisempaa vähäisempi. Säännöstön on perustuttava Maailman antidopingsääntöön (WADC). Tähän perustuvat myös kurinpitoseuraamusten määrittelyt.

Kokonaisuudistuksista huolimatta kontinuiteetti vanhoihin tulkintatraditioihin ei katkea dopingsäännöstöissäkään. Siksi on kiintoisaa pohtia, miten kurinpitoseuraamusten sisältö on muotoutumassa.

 

2. Kurinpitoseuraamuksiin sisältyvää tulkintajuridiikkaa

 

2.1. Tulkinnan ja doktriinin perusteita

 

Kurinpitoseuraamusten sisältöön liittyvät oikeudelliset ongelmat juontavat juurensa samoista tekijöistä kuin tulkintaongelmat juridiikassa yleensäkin – ne palautuvat kielen epätäsmällisyyteen, ennakoimattomiin tilanteisiin sekä siihen, ettei ongelmia ole haluttu tai kyetty ratkaisemaan etukäteen. Säännöstö olisi vaikea hallita, jos siihen pyrittäisiin rakentamaan kasuistiikkaa kaikkien ajateltavissa olevien tilanteiden varalle. Seikkaperäisyys voisi myös olla joissain tapauksissa omiaan lisäämään tulkintaongelmia eikä vain poistamaan niitä.

Tulkintajuridiikassa on eroja sen mukaan, millaista oikeudellista tekstiä joudutaan arvioimaan. Siksi on merkitystä myös sillä, miten dopingia koskevia normeja luonnehditaan ja millaisena kurinpitoprosessia oikeudelliselta kannalta arvioidaan. Kurinpitomenettelyä dopingasioissa ei voida suorasukaisesti rinnastaa rikosprosessiin etenkään
todistustaakka- ja muiden todistelukysymysten osalta.2 Rikosprosessin kulmakiviin kuuluva legaliteettiperiaate vaikuttaa sen sijaan merkittävästikin siihen, millä tavalla määriteltyjen tekojen voidaan katsoa antavan aiheen kurinpitoseuraamuksiin. Tällä seikalla on nyttemmin myös perus- ja ihmisoikeusulottuvuutensa.

Kurinpitoseuraamuksia voi urheilujärjestö määrätä vain oman toimivaltansa piirissä. Sitoumuksen perusteella järjestö voi joutua tunnustamaan muiden järjestöjen määräämät kurinpitoseuraamukset; näinhän on asian laita juuri dopingista johtuvien kurinpitoseuraamusten osalta. Dopingista johtuvat seuraamukset voivat koskea vain urheilutoimintaa sanan laajassa merkityksessä. Kurinpitoseuraamus ei saa rajoittaa asianomaisen urheiluun liittymätöntä vapaa-ajan toimintaa, työtä tai opintoja. Kurinpitoseuraamus ei siten saa rajoittaa omaehtoista liikuntaharrastusta organisoidun kilpaurheilun ulkopuolella. Perus- ja ihmisoikeuksien vuoksi seuraamukset eivät saa olla nöyryyttäviä eivätkä oikeusjärjestyksen vastaisia. Nämä piirteet voivat vaikuttaa myös seuraamuksen sisällön tulkintaa.3

Legaliteettiperiaatteen mukaan vain laissa rangaistaviksi säädetyt teot ovat rikoksia ja rangaistusten sekä­ muiden rikosoikeudellisten seuraamusten on perustuttava lakiin. Legaliteettiperiaatteeseen sisältyy neljä lausetta: praeter legem-kielto, analogiakielto, taannehtivan rikoslain kielto ja epämääräisten rangaistusten kielto. Näistä analogia-kielto sisältää sen, että tulkinnalla ei saa mennä lain sanamuodon ulkopuolelle syytetyn vahingoksi.

Ilmiasultaan selkeä analogiakielto aiheuttaa tunnetusti monitahoisia soveltamisongelmia.4 Joudutaan kysymään, mikä on analogian ja tulkinnan välinen ero ja onko riittävä vastaavuus käyttäytymisen ja rangaistusseuraamuksen tosiseikastokuvauksen välillä. Kysymys voi olla myös yhtäläisen kohtelun ja ennakoitavuuden välisestä jännitteestä. Dopingista johtuvassa kurinpitomenettelyssä joudutaan teonkuvauksen osalta pohtimaan samoja kysymyksiä kuin rikosprosessissakin, mutta menettelyjen välillä on ainakin traditioista johtuvia eroja.

Oma kysymyksensä on, miten legaliteettiperiaate  ja rikosoikeudelliset tulkintaperiaatteet heijastuvat tässä silmällä pidettävään asiaan – sanktioiden sisältöä koskevaan tulkintaan. Selvimmin tämä näkyy epämääräisten rangaistusten kiellossa.5 Kurinpitoseuraamus ei saa olla sellainen, että seuraamuksen määränneen tahon – kansainvälisen tai kansalllisen lajiliiton – tulkintakannanotot osoittavat vasta jälkikäteen sanktion sisällön. Tämän mukaisesti ei esimerkiksi tulisi olla kansainvälisen lajiliiton harkinnasta kiinni, voidaanko maailmanmestaruuskilpailuihin ilmoittaa urheilijoita, jotka ovat kilpailukiellossa kilpailuun ilmoittamisajankohtana mutta eivät enää kilpailujen aikana. Muuten ei legaliteettiperiaate vaikuttane erityisellä tavalla kurinpitoseuraamuksen sisällön oikeudelliseen arviointiin niin kuin ei rangaistusseuraamuksenkaan tulkintaan. Sitä koskevat omat periaatteensa ja tulkintasääntönsä.

Kurinpitoseuraamukset perustuvat oikeudelliselta muodoltaan aatteellisten yhdistysten päätöksillään vahvistamiin asiakirjoihin, jotka ovat muodoltaan vakiosopimuksia ja sitovuustyypiltään liityntäsopimuksia. Sopimusoikeudessa vallalla olevia tulkintaperiaatteita voidaan siksi soveltaa rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen ohella kurinpitoseuraamusten tulkintaan.

Sopimustekstejä – erityisesti vakiosopimuksia – tulkitaan yleensä laatijan vahingoksi. Tämä yleinen periaate on nyttemmin sisällytetty KSL 4:3:ssa lainsäädäntöön kuluttajasopimusten osalta. Dopingmäärityksiä koskevat dokumentit eivät ole kuluttajasopimuksia, mutta sääntelyn taustalla oleva funktio on urheilussa samanlainen kuin kuluttajasopimuksissakin.

Sopimuksen täydentäminen kuuluu normaaliin sopimustoimintaan; kyseessä on tavallisesti luonnollisten ainesosien liittämisestä yksittäiseen sopimukseen. Rajanveto-ongelmia voi syntyä siinä mikä on täydentämistä ja mikä tulkintaa.6 Kurinpitoseuraamusten osalta täydentäminen ei tule tavallisesti kysymykseen, koska seuraamukset on määritelty sopimusasiakirjoissa. Jos kysymykseen tulevia kurinpitoseuraamuksia ei ole määritelty, kurinpitotoimetkaan eivät ole mahdollisia.

On ymmärrettävää ja toivottavaakin, että ADT ja lajiliitot pyrkivät antamaan kurinpitoseuraamusten sisällöstä tulkintoja ongelmien ilmaannuttua. Ne eivät kuitenkaan edusta täydentävää tulkintaa, eikä sellaisella tulkinnalla ole riitatilanteessa merkitystä, joka perustuu sopimustekstin laatijan tai tekstiin sitoutuneen järjestön jälkikäteen muotoilemaan kannanmääritykseen. On kuitenkin mahdollista, että tällainen jälkikäteistulkinta tuo esiin jo normiston laatimisvaiheessa agendalla olleita piirteitä, joilla on merkitystä tulkinnassa. Asetelma muuttuu kuitenkin selkeästi vasta, jos tulkinta ulotetaan expressis verbis antidopingsopimukseen ja kurinpitosääntöihin kurinpitoseuraamusten kohdetta sitovasti. Tällöinkään ei taannehtiva vaikutus ole mahdollinen.

Aivan ongelmatonta ei ole se, että ADT antaa tulkintakannanoton kilpailu- ja toimitsijakiellon sisällöstä. Luottamuksensuojan periaatteen mukaista näet olisi, että urheilija ja muut toimijat voivat luottaa auktoritatiiviseen ilmoitukseen kurinpitoseuraamusten sisällöstä. Määritykset eivät kuitenkaan sido lajiliittoja, kun ne tahollaan tekevät päätöksiä sen perusteellla, onko kurinpitoseuraamusta noudatettu. ADT:llä on kompetenssi sellaisen antidopingia koskevan säännöstön laatimisessa, jota lajiliitot ja urheilijat sitoutuvat noudattamaan, mutta ei säännöstön tulkintamonopolia.

Edes vakiosopimusten tulkinta ei perustu pelkästään sopimusasiakirjan sanamuotoon ja epäselvissä tilanteissa tulkintaan laatijan vahingoksi. Tulkinta laatijan vahingoksi ei kuitenkaan voi johtaa yksioikoisesti siihen, että kurinpitoseuraamuk-sen sisältöä arvioitaessa sallittua on kaikki, jota ei ole nimenomaisesti katsottava kielletyksi. Oma kysymyksensä on näet mm. se, missä määrin sopimusoikeudesta tutut osapuolisuuntautunut ja tavoitteellinen tulkinta ovat tässä tapauksessa mahdollisia.7

Kurinpitoseuraamuksen tulkinnassa on otettava huomioon metsästysseuraa koskenut KKO:n ratkaisu 1997:167. Sen mukaan kurinpitoseuraamuksen on perustuttava sääntöihin. Tämän johdosta on voitu mm. päätellä, ettei määräaikainen erottaminen tule kysymykseen, ellei siitä ole nimenomaisesti määrätty säännöissä, vaikka pysyvä erottaminen on aina mahdollinen.8 Siksi ei voida lähteä siitä, että säännöstöön perustuvia lievemmät seuraamukset olisivat sallittuja.

Dopingsääntöjen perusta on urheilun etiikassa. Fair playn nimissä saatetaan esittää tulkintoja, jotka eivät sisälly pelkästään sanamuotoon perustuvaan tulkintaan. On kuitenkin varottava tekemästä eettisistä periaatteista oikeudellisia päätelmiä, jos ne eivät tukeudu (varallisuusoikeudellisen) sopimuksen tulkinnassa hyväksyttyihin periaatteisiin.

 

2.2. Kilpailukieltoon sisältyviä tulkintakysymyksiä

 

Nykyisessä antidopingsäännöstössä kilpailukielto on määritelty koskemaan kilpailemista, valmentamista ja toimitsijana toimimista kaikessa urheilujärjestöjen alaisessa toiminnassa. Dopingiin todistetavasti osallistuneelle valmentajalle, lääkärille, urheilujohtajalle ja muulle henkilölle määrätään sen sijaan toimitsijakielto, jonka sisältönä on poissulkeminen kaikesta järjestetystä liittojen alaisesta urheilutoiminnasta.

Kilpailemisen käsite on tuottanut tulkintaongelmia dopingsäännöstöä sovellettaessa. Tämä termi ei ole yksikäsitteinen urheilutoiminnassa eikä oikeudellisestikaan. Yleisesti ottaen kilpailuna voidaan pitää urheilutapahtumaa, jossa kilpaillaan sijoituksista ja josta julistetaan tulokset, mutta tällainen määrittely ei poista tulkintaongelmia. Siksi ADT julkaisi luettelon siitä, mitä kilpailukiellossa oleva saa tehdä. Sen mukaan asianomainen saa:

1. osallistua urheiluseuran järjestämiin massa-, kunto- ja harjoitustapahtumiin, joissa ei kilpaillamitattavalla tavalla, kuten esim. kuntosuunnistuksiin

2. osallistua työpaikan ja vastaavan harrastuspiirin kilpailuihin, vaikka urheiluseura on kilpailun teknisenä järjestäjänä

3. osallistua muun kuin dopingsäännöstön sitoutuneen järjestön alaiseen kilpailutoimintaan ja yhdistystoimintaan toimitsijana, vaikka järjestössä harrastetaan urheilutoimintaa

4. urheiluseuran jäsenenä harjoitella urheilulajissa, joissa urheiluseuran jäsenyys on välttämätön kuten esim. golfissa, muttei osallistua seuran sisäisiinkään kilpailuihin.

Edellä referoiduissa määrityksissä ensimmäi-sen kohdan esimerkki ja neljäs kohta perustuvat vuonna 2002 tehtyyn täydennykseen. Ne osoittavat, ettei tyhjentävän määrittelyn tekeminen ole helppoa.    

Niin antidopingsäännöstön kuin tulkintadokumentin osalta on lähtökohtana ADT:n toimivalta. Kurinpitoseuraamuksen sisältöä määriteltäessä ei voida mennä urheiluliikkeeseen kuulumattoman tahon alueelle. Ennen kuin ADT oli laatinut em. soveltamisohjeet, olisi sääntökohdan kirjaimen perusteella voitu esittää, että kilpailukieltoon määrätty ei saisi osallistua missään oloissa harrastuspiirien eikä työpaikan urheilukilpailuihin, jos niissä määrätään tulos. Uuden määrityksen myötä näin ei kuitenkaan ole asian laita. Esitetyn lähtökohdan vuoksi ei harrastuspiirien ja työpaikan urheilutoimintaan voida puuttua.

ADT:n tulkintakannanotto ei ole aukoton. Sen johdosta jää mm. kysymään, voiko kilpailukiellossa oleva osallistua isät/pojat tai äidit/tyttäret tennisotteluihin, jos järjestäjänä ei ole urheilun kansanliikkeeseen kuuluva taho. Kun työpaikan ja harrastuspiirin kilpailut ovat sallittuja, kurinpitoseuraamuksen funktion kannalta on hyväksyttävää, että myös esitetyn kaltaisiin tapahtumiin on mahdollista osallistua.

Asiaa voidaan arvioida myös perusoikeusmyönteisen tulkinta-asenteen valossa. Perheenjäsenten välisiin urheilutempauksiin osallistuminen kuuluu sellaiseen PL 7 §:ssä suojattuun henkilökohtaisen vapauden alueeseen, johon ei tulisi kajota. Asetelma kuitenkin muuttuu, jos tämäntyyppiseen tapahtumaan liitetään mittava kaupallinen intressi.

Vuoden 2001 Lahden MM-hiihtojen jälkeen kilpailukieltoon asetettu Janne Immonen osallistui 23.3.2002 pidettyyn Vuokatti-hiihtoon retkisarjassa. Tapahtuma oli merkitty SHL:n kilpailukalenteriin massahiihtotapahtumana. Sen internet-tiedoissa oli merkitty yhteystiedoiksi SLU:n aluejärjestö Kainuun Liikunta ja kilpasarjan yhteystiedoiksi Sotkamon Jymy. Immonen keskeytti hiihtonsa ennen maaliin tuloa. Tämä tapahtuma herätti laajaa huomiota. Kysyttiin, oliko kilpailukieltoa rikottu.             

Arvioitaessa Immosen tapausta ADT:n tulkintaohjeen valossa saatetaan todeta, että kyseessä oli kilpailukalenteriin merkitty kilpailu, jossa kilpailtiin myös sijoituksista. Tulkintakysymyksenä voidaan pitää sitä, poistiko Immosen osalta kilpailuelementin se, että hän osallistui vain retkisarjaan.       

Immonen osallistui urheilutapahtumaan, jossa hän saattoi mittauttaa kuntoaan kilpailuun
osallistuneiden kanssa, vaikkei        tavoitellutkaan sijoituksia. Myös yleisön silmissä hän oli ladulla yhdessä massahiihdossa sijoituksista kilpailleiden kanssa. Kun kilpailukiellon sisältöä voidaan ja tuleekin arvioida myös kiellon funktion valossa, Immosen menettelyä  retkisarjaan osallistumisessa on pidettävä kiellettynä kilpailukiellon kiertämisenä.

  

2.3. Toimitsijakieltoon sisältyviä tulkintakysymyksiä

 

Toimitsijakielto on ollut ADT:n säännöissä oma kurinpitoseuraamuksen lajinsa. Sen sisältönä on ollut sulkeminen pois kaikesta urheilutoiminnasta. Seuraamus on näin kirjoitettu totaalimpaan muotoon kuin urheilijan kilpailukielto. Myös “kaikki urheilutoiminta” on laaja-alaisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi käsite, johon on kaivattu täsmennyksiä. ADT on vuodelta 2001 olevassa tulkintakannanotossaan katsonut, että kieltoon asetettu ei saa

 

1.edustaa urheiluseuraa tai muuta dopingsäännöstöön sitoutunutta järjestöä kilpailussa.

2.osallistua dopingsäännöstön alaisen seuran järjestämiin kilpailuihin (koskee myös massatapahtumien kuntosarjoja, joissa mitataan suoritus ja joissa jaetaan palkintoja). Kielto
koskee myös sellaisia lajiliittojen ulkopuolisia tapahtumia kuten Kalevan Kierros, joissa osalajit tapahtuvat pääsääntöisesti kaikille avointen kilpailujen yhteydessä, samoin esim. Sulkavan soutu ja muut vastaavat tapahtumat.

3.toimia urheilujärjestöltä palkkaa tai muutakorvausta saavana valmentajana eikä lisenssinomaavan urheilijan henkilökohtaisena valmentajana.

4.yhteisön, yrityksen, koulutuskeskuksen taikka vastaavan palveluksessa valmentaa, ohjata tai kouluttaa järjestäytyneen urheilun piirissä olevia urheilijoita tai urheilujärjestöjä.

5.toimia urheilujärjestön hallintotehtävissä, nimettynä lääkärinä, tehtävään nimettynä toimitsijana urheiluseuran järjestämässä kilpailussa tai muuten tehtävään nimettynä, toimitsijana.              

 

Tulkintakannanotossa muut kohdat perustuvat vuodelta 2001 olevaan dokumenttiin paitsi neljäs kohta, joka on laadittu seuraavana vuonna. Tämäkin osoittaa tulkintakannanoton laatimisvaikeuksia. Lisämäärityksen syynä voidaan uumoilla olleen toimitsijakiellon kiertämisyritykset. Määritystä voidaan siksi pitää hyväksyttävänä. Toimitsijakieltoa kierretään, jos siihen määrätty voi perustaa yhtiön ja/tai olla siinä työntekijänä ja jos yhtiö voi myydä asianomaisen palveluita organisoidun urheilun sidosryhmille. Toimitsijakieltoon määrätty voi sen sijaan olla tällaisessa yhtiössä pääomansijoittajana.

Niin ADT:n alkuperäisestä sopimustekstistä kuin tulkintadokumentistakin ilmenee, että sana toimitsijakielto on dopingin kurinpitoseuraamuksena omiaan johtamaan harhaan. Se ei tarkoita akkreditointikieltoa, jollaista esimerkiksi kansainvälinen Hiihtoliitto FIS käyttää.

FIS:n määrityksissä akkreditointikielto tarkoittaa vain kieltoa kuulua joukkueeseen FIS:n kilpailuissa. FIS:n omaksuman kannan mukaan akkreditointikieltoon asetettu ei saa FIS:n kilpailuissa akkreditointia joukkueeseen eikä pääse tästä akkreditoinnista osalliseksi, mutta asianomainen voi muulla tavoin olla joukkueen tukena.9

Suomessa on kukin lajiliitto voinut omalta osaltaan ottaa käyttöön toimitsijakiellon muusta kuin dopingista aiheutuvana kurinpitoseuraamuk-sena ja määrittää sen sisällön. Sen sisältö on vaihdellut lajeittain. Olennaista on pitää tämän toimitsijakiellon sisältö erillään dopingista johtuvasta toimitsijakiellosta.10

ADT-säännöstön toimitsijakielto tarkoittaa akkreditointi-, valmentamis-, kilpailu-, toimitsija- ja toimintakieltoa. Tulkinnanvaraisuus on koskenut sitä, missä määrin poissuljenta on koskenut organisoitua ja missä määrin sen ulkopuolistakin urheilutoimintaa. Siksi lisämääritys on ollut tarpeellinen.

ADT:n 10.10.2001 päivätyssä määrityksessä kiinnittyy huomio siihen, että toimitsijakiellon osalta on kerrottu, mitä ei saa tehdä, kun taas kilpailukiellon osalta määritys on päinvastainen. Niinpä Kalevan Kierros on mainittu tapahtumana, johon toimitsijakieltoon määrätty ei saa osallistua. Kilpailukiellon osalta voidaan tulkinnalla päätyä samaan tulokseen.

Toimitsijakiellon funktiona on se, että urheilun tukitoiminnoissa dopingiin syyllistynyt ei saa olla näissä tehtävissä mukana eikä tämän lisäksi osallistua kilpailuihin urheilijana. Siksi on perusteltua, ettei toimitsijakieltoon asetettu saa toimia urheilun kansanliikkeeseen kuuluvassa urheilujärjestössä.

Urheilujärjestön hallituksen jäsenenä oleminen voidaan ymmärtää urheilutoiminnaksi, vaikka se onkin luonteeltaan hallinnollista toimintaa. Hallitus on yhdistyksen lakimääräinen edustaja, ja dopingsäännöstön määrittelydokumentissa puhutaan järjestön edustamisesta. Siksi vaikuttaa siltä, ettei toimitsijakiellossa oleva voisi kuulua dopingsäännöstöön sitoutuneen järjestön hallitukseen.

Selkeyden vuoksi asiasta olisi kuitenkin hyvä mainita dopingsäännöstössä. Jotta järjestely olisi vedenpitävä, tulisi asiasta määrätä vielä asianomaisen yhdistyksen säännöissä hallituksen jäsenen kelpoisuusvaatimuksena.11 Muussa tapauksessa dopingsäännöstöön sitoutuneen yhdistyksen hallitusvaali ei kumoudu, vaikka toimintakieltoon asetettu valitaan hallitukseen. Eri asia on, mitä sanktioita tästä voi aiheutua niin yhdistykselle kuin toimintakieltoon määrätyllekin.

Toimitsijakiellossa olevan valmentamistoimintaa ei ole voitu kieltää kokonaan. Kielto ulottuu vain järjestäytyneen urheilun omaan piiriin. Urheilun kansanliikkeen ulkopuolella kuten hiihto- ja kuntokeskuksissa, oppilaitoksissa ja puolustusvoimissa on sallittua toimia päätoimisena valmentajana tai urheilulääkärinä. ADT:n määrityksissä poissuljenta urheilutoiminnasta on totaalinen, mutta edellä mainitut tahot eivät edusta urheilutoimintaa siinä asiayhteydessä, johon tämä ilmaisu on ADT:n sääntöihin kirjattu. Olisi kuitenkin outoa, jos antidopingtoimintaan vahvasti sitoutunut valtio ottaisi palvelukseeensa valmentajaksi toimitsijakieltoon asetetun henkilön.

Urheilun kansanliikkeen piirissä ja tavanomaisessa urheilutoiminnassa voi syntyä ongelmia siitä, mitä poissulkeminen kaikesta urheilutoiminnasta tarkoittaa erityisesti valmentajan osalta. Valmentaja voi toimia palkattuna työntekijänä, ammatinharjoittajana taikka harrastevalmentajana tai -ohjaajana. Toimitsijakieltoon asettaminen estää lähtökohtaisesti kaiken edellä tarkoitetun valmentamisen. Poissuljenta kaikesta urheilutoiminnasta ei näin koske  vain ansiotarkoituksessa tapahtuvaa valmentamista tai muuta toimintaa urheilun piirissä. Toimitsijakielto estää  asianomaisen toimimisen lajiliiton tai seuran valmentajana, eikä hän saa olla urheilijan henkilökohtaisena valmentajana.

Toimitsijakiellon sisältöä  arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon perus- ja ihmisoikeudet. Ne eivät sinänsä estä kurinpitoseuraamusten määräämistä. Urheilija tai valmentaja ei voi menestyksellisesti vaatia tavanomaisen määräaikaisen kilpailukiellon kumoamista sillä perusteella, ettei voi ansaita elantoaan valitsemassaan ammatissa.

Henkilökohtaisen vapauden suojan vuoksi valmentajaa ei voida kuitenkaan estää tapaamasta urheilijoita tai keskustelemasta näiden kanssa myös urheilusta. Perhe-elämää ja kanssakäymistä avio- tai avopuolison tai lapsen kanssa ei saa rajoittaa sen perusteella, että asianomainen on toimitsijakiellossa. Rajanveto sallitun ja kielletyn välillä on tietenkin tällaisessa asiassa vaikea.

Toimitsijakieltoon määrätty isä ei saa toimia lapsensa henkilökohtaisena valmentajana, vaikka palkkaa ei tuolta ajalta maksettaisikaan, jos lapsi osallistuu järjestäytyneen urheilun toimintaan. Kokonaan ei tietenkään voida neuvojen antamista ja urheilijan tukemista estää. Lajiliitto ja seura eivät kuitenkaan saa käyttää hyväkseen toimitsijakiellossa olevan valmentajan palveluita silloinkaan, kun tämä on huippu-urheilijan seurustelukumppani ja siksi urheilijaa lähellä.

Henkilökohtaisen vapauden suojaa ei rikota, jos toimitsijakiellon katsotaan estävän sen, että huippu-urheilijan työttömäksi ilmoittautunut äiti tai isä on mukana urheilijan leireillä ja muuten kuin satunnaisesti mukana tämän harjoituksissa. Näyttökysymys on se, milloin hyväksyttävän menettelyn raja on käytännössä ylitetty.

  

2.4. Toimintakiellon sisältö ADT:n uusien sääntöjen mukaan

 

SLU:n valmentajatyöryhmä ehdotti 29.10.2002 päivätyssä mietinnössään, että toimitsijakielto korvattaisiin kurinpitoseuraamuksena toimintakiellolla.12  Tämän ajateltiin kuvaavan aikaisempaa paremmin urheilun tukihenkilön saamaa kurinpitoseuraamusta. Ehdotus oli myötätuulessa, kun Suomen antidopingsäännöstöä oli ryhdytty uudistamaan. Tämä uudistustyö ei kuitenkaan ollut ehtinyt valmistua, ennen kuin WADA:n käynnistämä Maailman antidopingsäännöstön rakentelu oli päässyt etenemään. Siksi oli järkevää, että Suomen antidopingsäännöstön uudistaminen kytkettiin WADC:iin ja sopeuttamiseen sen kanssa.

Kesäkuussa 2003 on valmistunut ehdotus Suomen antidopingsäännöstöksi. Se on ollut kesän 2003 ajan lausuntokierroksella. Säännöstö on tulossa voimaan 1.1.2004. Valmistelutyö on  saatettu loppuun tämän kirjoituksen painatusvaiheen aikana.

WADC:ssa on käytetty kurinpitoseuraamuksena pelkästään toimintakieltoa (ineligibility). Suomen antidopingsäännöstöä laadittaessa ollaan sidoksissa WADC:n määrittelyihin. Siksi myös meillä ollaan siirtymässä pelkkään toimintakieltoon kurinpitoseuraamuksena. Kansallista toimintakieltomääritystä valmisteltaessa ja arvioitaessa on huomattava liikkumavaran pienentyminen WADC:n voimaantulon myötä.                  

WADC:n artikla 9.2:n alkuosa kuuluu englan-ninkielisessä asussa seuraavasti:

Status During Ineligibility           

No Person who has been declared Ineligible may, during the period of Ineligibility, participate in any capacity in a Competition or activity (other than authorized anti-doping education or rehabilitation programs) authorized or organized by any Signatory or Signatory‘s member organization. In addition, for any antidoping rule violation not involving specified substances described in Article 10.3, some or all  sport-related financial support or other sport-related benefits received by such Person will be withheld by Signatories, Signatories‘ member organizations and governments.

WADC:n englanninkielinen teksti on myös Suomen         antidopingsäännöstön tulkinnan apuväline. Sen sanamuoto ei ole aivan ongelmaton, eikä se käänny helposti suomen kielelle. Oikeuslingvistiikalle tunnusomaisella tavalla merkityssisällön hakemisessa kysymys ei ole vain kielellisten vastineiden hakemisesta vaan myös oikeuskulttuuriseen toimintaympäristöön sopeuttamisesta.

WADC:n artiklan 10.9:n perusteella muotoillun Suomen antidopingsäännöstön 26 §:n mukaan toimintakielto koskee kaikkea tämän antidopingsäännöstön piiriin kuuluvien urheilujärjestöjen ja muiden säännöstön noudattamiseen sitoutuneiden yhteisöjen toimintaa. Edelleen on todettu toimintakiellon koskevan myös kaikkia WADC:n hyväksyneiden organisaatioiden toimintaa.

Uusi määritys on muuten sama kuin nykyisen antidopingsäännöstön toimitsijakiellossa, mutta toimintakielto koskisi vain kansallisen ja kansainvälisen säännöstön noudattamiseen sitoutuneiden organisaatioiden toimintaa. Tämän eroavuuden merkitys kuitenkin vähenee, kun tutustutaan anti-dopingsäännöstön määritykseen siitä, mitä urheilun toimintakieltoon määrätty ei voi tehdä. Määrittely on seuraava:               

1. edustaa urheilujärjestöä tai muuta antidopingsäännöstöön sitoutunutta yhteisöä kilpailussa, järjestötoiminnassa tai muussa toiminnassa missään antidopingsäännöstöön sitoutuneessa lajissa    

2. osallistua kilpailijana antidopigsäännöstöön sitoutuneen urheilujärjestön tai muun yhteisön järjestämiin kilpailuihin tai muihin urheilutapahtumiin       

3. toimia tämän antidopingsäännöstön piiriin kuuluvan urheilujärjestön tai muun säännöstön
noudattamiseen sitoutuneen yhteisön eikä näiden määräysvallassa olevan yhteisön hallintotehtävissä toimitsijana, valmentajana, lääkärinä tai muuna tukihenkilönä eikä

4. toimia säännöstön noudattamiseen sitoutuneen urheilijan henkilökohtaisena valmentajana, lääkärinä tai muuna tukihenkilönä.

Uudet määritykset ovat tarkempia kuin voimassa olevassa antidopingsäännöstössä. Siksi ei tarvittane hieman ongelmallisia erillisiä tulkintamäärityksiä. Tähänastiset tulkintakäytännöt ja
-kannanotot eivät ole menettäneet merkitystään, koska aikaisemmat ja uudet määritykset ovat lähellä toisiaan. Yhä on muistutettava siitä, että ADT:lla ei ole valtuuksia sitoutuneiden tahojen ulkopuolelle: ei oikeutta testien tekemiseen, ei valvontaa eikä oikeutta ulottaa toimintakieltoa tälle alueelle.  

Ensimmäisen kohdan määritys poikkeaa nykyisestä siinä, että kiellettyä on sitoutuneen yhteisön edustaminen paitsi urheilu- ja järjestötoiminnassa myös muussa toiminnassa. Kyseessä on laajennus, jonka merkitys jäänee vähäiseksi. Jos kysymys on yhdistyksen edustamisesta, järjestötoiminnan ala on ymmärrettävä laajaksi. Käsitealan laajennus on kuitenkin sikäli perusteltua, että se sulkee selkeästi pois toimimisen yhdistyksen taloushallinnossa.

Antidopingsäännöstön kolmas kohta muuttui valmisteluvaiheen aikana saadun palautteen perusteella. Alkuperäisen ehdotuksen mukaan toimintakieltoon määrätty ei olisi saanut toimia urheilujärjestön tai muun yhteisön hallintotehtävissä sillä tavoin kuin lopullisessa määrityksessä on tehty. Ongelmana oli se, mitä yhteisöjä kielto koski. Vain tulkinnan kautta olisi alkuperäisen sanamuodon perusteella voitu päätyä siihen, että se koski vain säännöstön noudattamiseen sitoutuneita yhteisöjä.  

Sitoutuneita yhteisöjä eivät ole määräysvallassa olevat yhtiöt. Pelkästään säännöstön funktion varassa olisi siksi ollut alkuperäisen sanamuodon mukaan se, voidaanko lajiliiton omistaman tai muutoin sen määräysvallassa olevan yhtiön toimintaan osallistuminen kieltää. Kysymys oli siitä, voidaanko yhtiö samastaa toimintojansa yhtiöittäneen yhdistyksen kanssa. Tarkoitustaan vastaavaa ei olisi ollut se, että olisi ollut epätietoista, voidaanko toimintakieltoon asetettu toimihenkilö palkata järjestön määräysvallassa olevan yhtiön
toimitusjohtajaksi tai muuksi toimihenkilöksi.

Oli paikallaan kehittää sanamuotoa niin, että edellä mainitut tulkintaongelmat poistuivat. Asetelma osoittaa kuitenkin muutoin sen, että pelkästään sanamuodossa pitäytyvää tulkintaa on vaikea noudattaa tilanteissa, joita ei ole osattu tai haluttu ennakoida säännöstöä kirjoitettaessa.

Antidopingsäännöstön toinen kohta poikkeaa muotoilultaan ja sisällöltään aikaisemmasta. Kuten edellä on havaittu, urheilukilpailuihin ja  muihin urheilutapahtumiin kilpailijana/osallistujana osallistumiseen oli tehty niin kilpailu- kuin toimitsijakiellonkin osalta useita täsmennyksiä. Niiden myötä osallistuminen massatapahtumiin ja urheilun kansanliikkeen ulkopuolisiin tapahtumiin ja kilpailuihinkin on tehty tietyin edellytyksin mahdolliseksi.

Antidopingsäännöstön määrittelyn perusteella näyttää siltä, että seulaa ollaan yleisesti ottaen kiristämässä. Kohta kohdalta on kuitenkin arvioitava, millaisia muutoksia määrittely on tuottamassa. Kysymys on oleva paljolti siitä, millaista tulkintadoktriinia noudatetaan.

Ensimmäinen tulkintaongelma muodostuu siitä, mitä antidopingsäännöstön 2 kohdassa tarkoitetaan yhteisöllä. Jos edeltävä mää­re antidopingsäännöstöön sitoutunut koskee myös sitä, ongelmia ei synny. Pelkästään sanamuodon perusteella sääntökohta on kuitenkin luettavissa myös niin, että siinä tarkoitetaan mitä tahansa yhteisöä, siis myös sellaista, joka ei ole sitoutunut antidopingsäännöstöön. 

Säännöstön tarkasteltavana olevan 2 kohdan mukaan kiellettyä olisi vain osallistuminen kilpailijana urheilutapahtumaan tai -kilpailuun. Mahdollista olisi se tulkinta, että massatapahtumaan saisi osallistua retkeilysarjassa, jossa osanottajien tulosta ei mitata. Doping-hiihtäjä saisi osallistua Vuokatti-hiihtoon retkisarjassa, jos rinnassa ei tarvitse pitää numerolappua. Sanamuodon pitäisi olla toinen, jos pelkästään sen perusteella voitaisiin tulla päinvastaiseen tulokseen.

Kilpailukieltoon määrätty urheilija sai ADT:n tulkintadokumentin mukaan osallistua työpaikan ja vastaavan harrastuspiirin kilpailuihin, vaikka urheiluseura on kilpailun teknisenä järjestäjänä. Jos katsotaan, että kielto koskee myös muita kuin antidopingsäännöstöön sitoutuneita yhteisöjä, tällainen osallistuminen harrastuspiirin kilpailuihin ei enää olisi mahdollista. Kiellettyä olisi osallistuminen minkä tahansa antidopingsäännöstöön sitou-tuneen yhteisön järjestämiin kilpailuihin tai muihin urheilutapahtumiin.

Sanamuodon mukaisen tulkinnan myötä olisi esimerkiksi osakeyhtiönä toimivan työpaikan tai aatteellisena yhdistyksenä toimivan harrastuspiirin urheilutapahtumaan osallistuminen kielletty, jos asianomainen osallistuu siihen kilpailijana. Kiellettyä ei olisi osallistuminen vain urheilun kansanliikkeeseen kuuluvien yhteisöjen järjestämiin kilpailuihin vaan minkä tahansa yhteisön järjestämiin kilpailuihin. Sallittua olisi sen sijaan osallistuminen kilpailijanakin yksityisten henkilöiden järjestämiin kilpailuihin. 

Tarkoitustaan vastaava tulkinta on kuitenkin  se, että kielto koskee vain antidopingsäännöstöön sitoutuneita järjestöjä. Antidopingsäännöstön 2 kohta mahdollistaa myös tämän tulkinnan, ja se on sopusoinnussa sen kanssa, että antidopingsäännöstön kielloissa ei voida mennä ilman lainsäädäntötoimien tukea antidopingtoiminnan ulkopuolella olevalle alueelle.

Antidopingsäännöstön kolmannessa kohdassa on puhuttu toimimisesta urheilujärjestön tai muun yhteisön tietyissä tehtävässä eikä yhteisön edustamisesta. Tässäkin on asianmukaista puhua sitoutuneesta yhteisöstä eikä vain yhteisöstä, niin kuin ehdotuksen alkuperäisessä versiossa oli tehty. Kysymys ei ole mistä tahansa yhteisöstä. Muutoinkin sanamuotomuutos on parannus, koska enää ei tarvitsisi selvittää, onko asianomainen henkilö myös  yhteisön edustaja, kun hän osallistuu kenties aktiivisestikin toimintaan.

Tietynlainen selvennys on myös se, kun neljännessä kohdassa on erikseen kielletty järjestön tai muun yhteisön ja urheilijan henkilökohtaisena valmentajana toimiminen. Sanamuodon mukainen tulkinta on sama kuin se, jota edellä on suositettu nykyisen säännöstötekstin osalta. Perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan myötä on vastakin lähdettävä siitä, ettei henkilökohtaista vapautta kohtuuttomasti rajoiteta.

Edellä hahmoteltuihin kiinnekohtiin perustuvaa tulkintaa joudutaan suorittamaan myös siinä, miten toimintakieltoon asetettu voi pitää yllä kuntoaan valmentautumalla. Lähtökohtana on urheilujärjestöjen toimivallankin vuoksi se, että toimintakiellossa oleva voi pitää yllä kuntoaan haluamallaan tavalla. Suomen antidopingtoimikunnan kilpailukiellon sisältöä koskevasta määrittelystä saa sen käsityksen, että vain kilpaileminen – myös seuran sisäisissä kilpailuissa – olisi kiellettyä muttei harjoitteleminen edes silloin, kun se on sallittu vain seuran jäsenille. Nimenomaisesti kiellettyä ei edes ole lajiliiton valmennuspalvelujen käyttäminen. Tämä merkitsee sitä, että lajiliitto voi pitää toimintakieltoon asetettua valmennusrenkaassaan, ja tälle voidaan myös myöntää valmennustukea. Eri asia on, olisiko tällainen menettely urheilun ja asianomaisten edun mukaista.13

  

3. Kurinpitoseuraamuksen päättymisajankohta     

 

ADT:n säännöstössä on määrätty toimintakiellon alkamisajankohta. Se on se päivä, jolloin päätös urheilun toimintakiellon alkamisesta tehdään. Väliaikaisen kilpailukiellon kesto hyvitetään toimintakiellon kokonaiskestosta, ja oikeudenmukaisuussyistä toimintakielto voidaan määrätä alkaneeksi jo näytteenottopäivästä.

Määräaikainen toimintakielto päättyy, kun määräaika on kulunut umpeen. Kun alkuajankohta on määrätty tarkoin, ei tarvetta voi sinänsä olla siitä määräämiselle, milloin toimintakielto päättyy. Tarve liittyykin sen selvittämiseen, millä tavoin toimintakielto päättyy. Analyyttisen siviilioikeuden kysymyksenasettelun perinteiden mukaisesti voidaan näet kysyä, millä tavoin toimintakiellosta vapautuminen tapahtuu eri henkilötahoihin. Erityistä merkitystä on sillä, milloin urheilija voi ilmoittautua urheilukilpailuihin. Sama kysymys voidaan esittää urheilun tukihenkilöidenkin osalta.

Ennen vuoden 2003 hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja oli esillä se, voitaisiinko vuonna 2001 kilpailukieltoon asetettuja suomalaishiihtäjiä ilmoittaa kisoihin, kun kilpailukiellosta vapautuminen tapahtui vasta kisojen aikana ilmoittautumisen kuluttua umpeen. Urheilijat vetosivat siihen, että heidän tulisi voida osalistua kilpailuihin heti, kun kilpailukielto on päättynyt riippumatta siitä, onko ilmoittautumisaika mennyt umpeen kilpailukiellon ollessa vielä voimassa.

Kun tästä asiasta ei ole ollut määräyksiä antidopingsäännnöstössä, asetelma on ollut tavallaan auki. Kansainväliset ja kansalliset lajiliitot ovat voineet määrätä kilpailuun ilmoittautumisen edellytyksistä. Selkeintä tietenkin olisi, että asiasta olisi yhtenäiset määräykset. Suomen antidopingmääräyksien tulkinta ei voine käydä urheilijalle vastaiseksi: kun mitään erityistä ei ole tältä osin määrätty, urheilija on ADT-säännöstön perusteella oikeutettu osallistumaan kilpailuihin sinä päivänä, jolloin kilpailukielto päättyy.

Kysymys on myös luottamuksensuojasta. Siksi lajiliiton ei tulisi muuttaa kantaansa urheilijan tappioksi juuri ennen arvokisoja. Vuonna 1997 dopingista kiinni jäänyt hiihtäjä Ljubov Jegorova pääsi osallistumaan vuoden 1999 MM-kilpailuihin, vaikka hän oli  ilmoittautumispäivänä kilpailukiellossa. Siksi oli perusteltua, että FIS tarkisti vuoden 2003 MM-hiihtojen alla sitä ennen antamaansa tulkintakannanottoaan, jonka mukaan ilmoittautumispäivänä kilpailukiellossa olevat eivät voisi osallistua kilpailuihin.

  

4. Kurinpitoseuraamuksen rikkomisen vaikutukset

 

ADT:n säännöstössä ei ole määräyksiä  kurinpitoseuraamuksen rikkomisesta. Kun normistossa ei ole sanktioita, sellaisia ei voida määrätä. Asetelma on näin toinen kuin esimerkiksi silloin, kun vankeustuomiota suorittava karkaa rangaistuslaitoksesta. Määräaikaisessa kilpailukiellossa olevalle ei siten tule lisäseuraamusta siitä, että hän on kilpailukiellon aikana osallistunut urheilukilpailuun. Asianomaista voidaan kuitenkin nuhdella ja hänelle voidaan antaa huomautus. Kilpailusuoritus joudutaan tietenkin mitätöimään.

Oma kysymyksensä on kuitenkin se, voidaanko urheilijalle tai muulle toimintakieltoon määrätylle asettaa muita kuin antidopingsäännöstöön perustuvia kurinpitoseuraamuksia. Ensisijaisena keinona on kurinpitoseuraamuksen määrääminen epäurheilijamaisuudesta, jota toimintakiellon rikkominen helposti on. Asetelma olisi näin sama kuin saksalaisen pikajuoksija Katrin Krabben tapauk-sessa.14 Edellytyksenä kuitenkin on, että asianomainen on sitoutettu myös toimintakiellon aikana kurinpitotoimiin ja että epäurheilijamaisuus on määrätty tekona, josta tietty kurinpitoseuraamus voidaan määrätä.15

Kurinpitoseuraamuksen uhmaaminen voi lisäksi aiheuttaa välillisiä seurauksia. Niinpä se voi estää asianomaisen armahtamisen ennen kurinpitoseuraamuksen päättymistä. Mahdollista on myös tässäkin tapauksessa varallisuusvahingon korvaaminen. Lajiliiton on tietenkin osoitettava kärsimänsä vahinko. Korvausvelvollisuuden edellytyksiin kuuluu myös se, ettei lajiliitto ole omilla toimillaan ollut vaikuttamassa siihen, että urheilija on päässyt rikkomaan kurinpitoseuraamusta. Huomattava tosiasiallinen vaikutus on sillä, miten urheilijan tai urheilun tukihenkilön sponsori suhtautuu toimintakiellon uhmaamiseen.

Jos kurinpitoseuraamusta on rikottu, joudutaan selvittämään, onko jokin ulkopuolinen taho syyllistynyt velvoitteitensa rikkomiseen. Antidopingsopimuksen määräyksiä joutuvat kunnioittamaan ne, jotka ovat siihen sitoutuneet joko sopimuksen hyväksyjinä tai urheilun kansanliikkeeseen kuuluvina järjestöinä. Tällaisen kilpailun tai tapahtuman järjestäjän velvollisuutena on estää kilpailukiellossa olevien osallistuminen.

Velvoitteiden laiminlyöminen voi johtaa siihen, että seura erotetaan lajiliitosta. Lajiliitto voi puolestaan menettää valtionapua, jos sen katsotaan laiminlyönneillään mahdollistaneen kurinpitoseuraamuksen rikkomisen.16 Urheilun kansanliikkeen ulkopuolinen taho, joka ei liioin ole sitoutunut antidopingsopimukseen, ei sen sijaan voi joutua viranomaisen eikä urheilun järjestötahon sanktioiden kohteeksi. Niinpä villi promoottori voi järjestää nyrkkeilyottelun, jossa ottelijana on dopingista kilpailukieltoon asetettu urheilija. Tämä on urheilun sääntöjen vastaista, mutta säännöt eivät sido ulkopuolisia. Lainvastaista tämä toiminta ei ole. Sopimuksenulkoisen vahingonkorvausvelvollisuuden mahdollisuus on olemassa, mutta korvattavan vahingon ja korvausperusteen osoittaminen on vaikeaa.

Urheilun kansanliikkeen perinteisenä keinona pitää organisoitunut urheilutoiminta omissa käsissään on ollut se, että toiminnan ulkopuolelle on suljettu ne, jotka osallistuvat kilpailukalenterin ulkopuolisiin eli villeihin urheilutapahtumiin. Erityispiirteenä on ollut se, että kilpailukiellolla uhataan niitä, jotka osallistuvat urheilukilpailuihin kilpailukieltoon asetettujen kanssa. Tämä on tullut viimeksi näyttävästi esiin saksalaisjuoksija Dieter Baumannin tapauksessa.

Ei vanhassa eikä uudessa antidopingsäännöstössä ole määräyksiä siitä, mitä seuraamuksia voi koitua dopingista tuomitun kanssa urheilukilpailuun osallistuvalle. Siksi mahdollisuus kansainvälisten ja kansallisten lajiliittojen toimiin tässä asiassa perustuu siihen, mitä niiden kilpailu- tai vastaavissa säännöissä on määrätty. Ilman tällaista normistoa ei vain ”asian luonteen” vuoksi voida ryhtyä toimiin.

Oma, tässä sivuutettava kysymyksensä on se, millä yleisillä edellytyksillä urheilija voi mahdollisesti yrittää horjuttaa dopingurheilijan kanssa kilpailemisesta määrättyä kurinpitoseuraamusta. Erityispiirteenä voidaan kuitenkin viitata oikeus- ja tosiasiaerehdyksestä sopimusoikeudessa käytyyn keskusteluun. Oikeuserehdykseen ei säännnönmukaisesti voida vedota toisin kuin tosiasiaerehdykseen.17 Jos kilpailukieltoon asetettu on voinut esteettä osallistuu urheilutapahtumaan,  kanssakilpailijoilla voi olla oikeus luottaa siihen, ettei asianomaisen osallistumiselle tällaiseen tapahtumaan ole ollut estettä. Siksi kilpailunjärjestäjien ja lajiliittojen on informoitava osanottajia mahdollisesta boikottiin joutumisen uhasta.

  

5. Kurinpitoseuraamuksesta armahtaminen

 

5.1. Armahtamisen yhdistysoikeudelliset perusteet

 

Yhdistys voi omalla päätöksellään lieventää tai poistaa kurinpitoseuraamuksen sen kohteeksi joutuneelta. Tätä eivät estä yhdistyslain säännökset eivätkä yhdistyksen päätöksentekoa koskevat yleiset eivätkä muutkaan oikeudelliset periaatteet. Jos halutaan käyttää yleiskielessä vakiintununutta ilmaisua, yhdistyksen saatetaan sanoa voivan armahtaa kurinpitoseuraamuksen kohteeksi joutuneen urheilijan tai urheilun tukihenkilön. Armahtamiseen sovelletaan tässä tapauksessa yhdistysoikeudellisia periaatteita. Ne on pidettävä erossa rikoksentekijän armahtamisesta.

Armahtamisen perusteista ja menettelystä sitä toteutettaessa voidaan määrätä yhdistyksen säännöissä tai sitä alemmanasteisissa määräyksissä, mutta armahtamisen edellytyksenä ei ole sen sääntöperusteisuus. Kun kurinpitovalta kuuluu urheilussa kansallisille tai kansainvälisille lajiliitoille, niiden omat määräykset kaventavat niiden muuten vapaata armahtamisoikeutta. Rajoituksia dopingista johtuvista kurinpitoseuraamuksista tapahtuvaan armahtamiseen asettavat myös antidopingsäännöstöt. Jos mitään sääntöperusteisia rajoituksia ei ole kurinpidolle, armahtamisoikeus on vapaata.18         

Se taho, joka on voinut määrätä kurinpitoseuraamuksen, voi armahtaa dopingista tuomitun urheilijan tai urheilun tukihenkilön oma-aloitteisesti. Missään säännöstössä ei näet ole määrätty, että armahtaminen voi tulla vireille vain kurinpitoseuraamuksen kohteeksi joutuneen aloitteesta. Käytännössä menetellään kuitenkin niin, että armahtamisasia tulee esiin asianomaisen itsensä aloitteesta.

Lajiliitot ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä. Ne voivat itse päättää, ottavatko ne käsiteltäväkseen kurinpitoseuraamuksen lieventämistä tai poistamista koskevan pyynnön. Niitä ei voida tähän velvoittaa, kun antidopingsäännöstössäkään ei ole sellaisia määräyksiä, jotka tältä osin velvoittaisivat lajiliittoja. Jos tuomioistuimessa nostettaisiin kanne, jossa vaadittaisiin yhdistystä käsittelemään armahtamista koskeva pyyntö, se jäisi tutkimatta, koska kantajalta puuttuisi asiassaan lakiin perustuva oikeus ja oikeudellinen intressi. Asetelma on samanlainen kuin se on ollut meillä siinä, onko kenelläkään kannekelpoista oikeutta päästä yhdistyksen jäseneksi.

Yhdistyksen on kohdeltava jäseniään yhden-vertaisesti. Sisällöltään yhdenvertaisuutta olennaisesti loukkaava päätös on mitätön. Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tulee kohdistua myös jäsenten armahtamiseen, niin kuin se kohdistuu erottamiseenkin. Kurinpitoseuraamuksen kohteeksi joutuneiden perusteet armahtamiselle voivat olla sillä tavoin tapauskohtaisia, ettei yhdenvertaisuusperiaatteeseen vetoamiselle ole helposti perusteita.

Yhdenvertaisuutta koskeva YhdL 33 § koskee vain yhdistyksen ja siihen suorassa jäsenyyssuhteessa olevia. Kun kurinpitovaltaa eivät voi käyttää seurat vaan niiden sijasta lajiliitot, voidaan yhdenvertaisuusperiaatteen katsoa soveltuvan myös lajiliiton ja rangaistavan väliseen jäsenrelaatioon.19 Jos rangaistava ei ole lajiliittoon kuuluvan seuran jäsen, yhdenvertaisuusperiaate ei tule sovellettavaksi.

  

5.2. Dopingista armahtamisen erityispiirteet

 

Suomessa lajiliiton armahtamista rajoittavat sitoutuminen antidopingsopimukseen sekä lajiliiton jäsenyys kansainvälisessä lajiliitossa. Lajiliitot sitoutuvat yleensä omissa säännöissään noudattamaan kansainvälisen lajiliiton dopingsäännöstöä ja kilpailumääräyksiä. Muutoin ne eivät voisi säilyttää jäsenyyttään kansainvälisessä liitossa. Jotta armahtaminen voi tulla lajiliittoon kohdistuvitta sanktioitta kysymykseen, sen on oltava sopusoinnussa sekä kansainvälisen lajiliiton että kansallisesti määrätyn antidopingsäännöstön kanssa. Lajiliiton on tietenkin noudatetava myös omia sääntöjään.

Antidopingsäännöstön mukaan lajiliitto ei voi armahtaa urheilijaa, jos asianomainen ei ole kärsinyt antidopingsopimuksessa määriteltyä vähimmäisrangaistusta. Ilman kansainvälisen lajiliiton lupaa ei liioin voida armahtaa urheilijaa tai urheilun tukihenkilöä, joka ei ole kärsinyt asianomaisen kansainvälisen lajiliiton vähimmäisrangaistusta.

Suomen antidopingsäännöstössä on annettu rajoitettu mahdollisuus armahtaa urheilija muun kuin sen lajin piirissä, jossa hänelle on määrätty dopingista kurinpitorangaistus silloin, kun rangaistus ylittää Kansainvälisen Olympiakomitean suosituksen. Tältä osin asetelma on selkeä. Urheilijan on siten kärsittävä oman lajiliittonsa piirissä koko rangaistus, vaikka se ylittäisi asianomaista tapausta koskevan vähimmäisrangaistuksen. Rajoitukset tulevat olemaan WADC:n määräysten mukaan samat kaikille liitoille ja lajeille.

Armahtamista koskevat määräykset ovat esi-tetyin tavoin sikäli puutteellisia, että dopingsäännöstössä on määräyksiä vain urheilijoista. Siksi on jäänyt avoimeksi kysymys siitä, mitä tämä merkitsee urheilun tukihenkilöiden armahtamismahdollisuuden kannalta. Tietyt juridisen tulkinnan säännöt näyttävät prima facie tukevan tukihenkilöiden armahtamismahdollisuutta. Järjestöllisen kurinpidon pääsääntönä on rajoittamaton armahtamismahdollisuus. Kun kansallisessa antidopingsäännöstössä ei ole määräyksiä tukihenkilöiden armahtamisesta, armahtaminen olisi pääsäännön mukaisesti olemassa rajoittamattomana. Tätä tulkintaa voitaisiin tukea myös favor defensionis-pohjaisin argumentein. Ainoana rajoituksena olisivat tämän mukaisesti kansainvälisen lajiliiton ja asianomaisen kansallisen lajiliiton määräykset.

Esitettyä tulkintasuositusta vastaan on kuitenkin olemassa painavia perusteita. Lainopissa on pidettävä yksioikoisena pelkän sallittu/kielletty -akselin varaan tukeutuvaa argumentointia, jos asiaan vaikuttavat useat näkökohdat ja oikeudelliset periaatteet, niin kuin tässäkin on asian laita. Urheilun tukihenkilöiden armahtamismahdollisuutta on verrattava urheilijoiden armahtamismahdollisuuteen, ja dopingsäännöstöä on arvioitava tältäkin osin kokonaisuutena. Säännöstöä ei voida tulkita niin, että tukihenkilöitä koskevien määräysten puuttuminen olisi lipsahdus, joka aiheuttaisi armahduksen kokoisen aukon säännöstöön.

Tukihenkilöille dopingista määrättävät seuraamukset ovat dopingista ankarampia kuin urheilijoille. Urheilijoiden armahtaminen käy päinsä vain hyvin rajoitetusti – vasta tietyn ajan kuluttua ja vain muussa kuin siinä lajissa, jossa tämä on jäänyt kiinni. Lajia vaihtamalla urheilija voi jatkaa kilpailutoimintaa, mutta lajivaihdoksen jälkeen on vaikea saavuttaa sitä tasoa, jolle urheilija on aikaisemmin yltänyt.

Urheilun tukihenkilön armahtaminen olisi urheilijaan nähden kohtuuttoman vaivatonta, jos ADT:n määräyksiä tulkittaisiin niin, että tämä voisi tulla armahdetuksi milloin tahansa toimitsijakiellon alkamisen jälkeen. Henkilöitä, joita rangaistaan ankarammin kuin urheilijoita, voitaisiin määräysten puuttumisen vuoksi armahtaa rajoituksitta toisin kuin urheilijoita.

Paremmin perusteltavissa olisi se, että tukihenkilön armahtaminen voisi tapahtua samoin edellytyksin kuin urheilijan armahtaminen. Tukihenkilö voisi jatkaa toimintaansa muussa lajissa vähimmäisrangaistuksen kärsittyään. Urheilijaan nähden tämäkin olisi edullinen vaihtoehto, koska tukihenkilö ei ole sidottu samalla tavoin lajiin kuin urheilija. Valmentaja tai lääkäri voi siirtyä lajiliitosta toiseen helpommin kuin urheilija.

Kun käytössä on niin nyttemmin kuin jatkossakin elinikäinen kurinpitoseuraamus urheilun tukihenkilölle, saatetaan kysyä, eikö armahtamismahdollisuus toisi välttämättömän pehmentävän elementin elinikäiseen toimintakieltoon urheilun tukihenkilöille samalla tavoin kuin armahtamismahdollisuus elinikäisestä vapausrangaistuksesta. Asia kiertyy tämän myötä myös siihen, onko elinikäinen toimintakielto sopusoinnussa PL 18 §:n kanssa.

Armahtamisinstituutio toki joustavoittaa muuten jäykkää kurinpidon seuraamusjärjestelmää. Mikäli sen katsottaisiin kuuluvan vakiintuneena elementtinä kurinpitojärjestelmään, saataisiin lisäargumentti sen tueksi, että tukihenkilöitäkin voitaisiin armahtaa ADT:n nykyisten sääntöjen perusteella. Keskustelua onkin käyty siitä, eikö urheilun tukihenkilö pitäisi kohtuussyistä armahtaa elinikäisestä seuraamuksesta tämän kärsittyä esimerkiksi kymmenen vuoden toimitsijakiellon.20

Pelkät kohtuussyyt eivät kuitenkaan armahtamiseen riitä. Tarvitaan asianmukaista normipohjaa. Sellaista ei kuitenkaan näytä olevan olemassa eikä edes tulollaan. Kansallisesta dopingsäännöstöstä ei ole tukea sellaiselle tulkinnalle, joka mahdollistaisi yleisistä syistä tukihenkilön armahtamisen. Kansainvälisen lajiliiton määräämästä kurinpitoseuraamuksesta voidaan sen sijaan armahtaa kansainvälisen lajiliiton säännöstöjen perusteella.

Perusoikeuksien kannalta armahtamismahdollisuus olisi merkittävä pehmenys elinikäiseen toimintakieltoon. Armahtaminen on kuitenkin aina vain vapaan harkinnan piirissä oleva mahdollisuus eikä kannekelpoinen oikeus. Armahtamista koskevaan harkintaan ei kuulu sen pohtiminen, onko seuraamus sopusoinnussa perusoikeusjärjestelmän kanssa. Armahtamisesta päättäminen ei ole oikeusharkintaa muuten kuin sen osalta, mitkä ovat säännöstön perusteella armahtamiseen oikeutetun subjektin toimivallan rajat. Kurinpitoseuraamuksen perusoikeudenmukaisuus voi tulla tutkituksi lainkäyttöelimessä, ei armahtamismahdollisuutta arvioitaessa.

Esitetyn myötä näyttää siltä, ettei nykyisen säännöstön perusteella ole Suomessa mahdollista armahtaa urheilun tukihenkilöä kansallisella tasolla määrätystä kurinpitoseuraamuksesta, jos tälle on määrätty dopingista seuraava vähimmäisrangaistus.21

  

5.3. Dopingista armahtaminen WADC:n ja uusittavien Suomen antidopingsääntöjen perusteella       

 

WADC:n artiklassa 10.9 ovat määräykset urheilijain asemasta toimintakiellon aikana. Toimintatakiellon lievennykseksi voidaan luonnehtia siinä olevia määräyksiä siitä, mitä kieltoon tuomittu voi tehdä tietyn määräajan kuluttua. Tältä osin artikla kuuluu englanninkielisenä seuraavasti:

A Person subject to a period of Inligebility longer than four years may, after completing four years of the period of Ineligebility, participate in local sport events in a sport other than the sport in which the Person committed the anti-doping rule violation, but only so long as the localsport event is not at a level that could otherwise qualify such Person directly or indirectly to compete in (or accumulate points toward) a national championship or International Event.

Suomenkielisessä versiossa asianomainen kohta kuuluu seuraavasti:                   

Henkilö, jolle on määrätty yli neljän vuoden urheilun toimintakielto, voi neljä vuotta toimintakiellostaan suoritettuaan osallistua paikallisiin urheilukilpailuihin sellaisissa lajeissa, joissa hän ei ole syyllistynyt dopingrikkomukseen, mutta vain, mikäli paikallinen urheilukilpailu ei ole sen tason kilpailu, että sen perusteella henkilö voisi suoraan tai epäsuorasti kilpailla kansallisessa mestaruuskilpailussa tai kansainvälisessä tapahtumassa (tai kerätä pisteitä näitä varten).

Edellä referoitu artiklan kohta asettaa liikkumavaran kansallisille antidopingmääräyksille ja kansainvälisten lajiliittojen määräyksille. Sen pohjalta on uuden antidopingsäännöstön 26.4 §:ään kirjattu seuraava:

Henkilö, joka on määrätty yli neljän vuoden urheilun toimintakieltoon, voi neljän vuoden kuluttua osallistua Suomessa urheilutoimintaan sellaisissa lajeissa, joissa hän ei ole syyllistynyt dopingrikkomukseen. Osallistumisoikeutta ei kuitenkaan ole kansallisissa mestaruuskilpailuissa tai kansainvälisen lajiliiton kilpailuohjelmassa olevassa kansainvälisessä kilpailussa.

Antidopingsäännöstön kohta on typistetty  versio WADC:n artiklan kohdasta. Sisällön osalta niissä on kuitenkin merkittävä ero, jonka kantavuus riippuu omaksuttavasta tulkinnasta. WADC:n teksti koskee vain osallistumista urheilukilpailuihin, ja otsikon perusteella se koskee vain urheilijoita. Kun kysymys on kuitenkin sanamuodon mukaan vain kilpailutoiminnasta, WADC:n tekstin voidaan katsoa koskevan myös urheilun tukihenkilöitä. Antidopingsäännöstö koskee sen sijaan selvästi kaikkia toimintakieltoon määrättyjä, ja se antaa neljän vuoden jälkeen mahdollisuuden osallistua ”uudessa lajissa” mihin tahansa toimintaan, siis myös esimerkiksi valmentajana toimimiseen. Kysymys näyttää kuitenkin olevan käännösongelmasta. Tarkoituksena ei ole ollut poiketa WADC:n määrityksestä.

Yhteistä tekstien tulkinnassa näyttää olevan se, että oikeus harrastaa tiettyä toimintaa neljän vuoden kuluttua ”uudessa lajissa” perustuu automaatioon. Kysymys ei ole armahtamisesta, eikä mitään hakemusta tarvita. Sanamuotonsa mukaisesti se koskee myös elinikäiseen toimintakieltoon määrättyjä.

Edellä omaksutun tulkinnan perusteella urheilijan ja urheilun tukihenkilön kurinpitoseuraamukset muuttuvat tuntuvasti siitä, mitä ne ovat edellä hahmotellun tulkinnan mukaan tätä nykyä. Tukihenkilö voisi neljän vuoden kuluttua vaihtaa lajia ja ryhtyä toimimaan uuden lajiliiton piirissä jopa elinkautisesta toimintakiellosta huolimatta. Akkreditointia maajoukkueeseen ei kuitenkaan olisi mahdollista saada arvokilpailuissa. Valmentajalle tämä merkitsisi tuntuvaa helpotusta, koska lajin vaihto ei ole valmentajalle läheskään niin vaikeaa kuin urheilijalle.

Olennainen kysymys on se, mikä sija varsinaisella armahtamisella on dopingin seuraamusjärjestelmässä huomioon ottaen WADC:n 10 artiklan ja antidopingsäännöstön 26 §:n määräykset. Armahtamisestahan ei ole olemassa mitään määräyksiä kummassakaan säännöstössä. Tätä on pidettävä puutteena, koska armahtamismahdollisuus vaikuttaa kuitenkin pinnan alla ankarien seuraamusten osalta. Armahtamismahdollisuus on ollut tulkinnanvaraista tähänastisten sääntöjen perusteella. Ongelmat eivät ole poistumassa uuden säännöstön myötä. Määräyksiä ei ole siitä, käykö armahtaminen päinsä, ja jos käy, kenellä on tähän toimivalta.

Kun urheilun lajiliitto käyttää kurinpitovaltaa muissa kuin dopingia koskevissa asioissa, se voi armahtaa urheilijan tai urheilun tukihenkilön milloin tahansa, mikäli sen omista säännöistä ei muuta johdu. Dopingista johtuvan toimintakiellon osalta on WADC:n voimaantultua yhä toisin. Kansainväliset lajiliitot ovat velvollisia määräämään WADC:n osoittamat vähimmäisrangaistukset, ja kansalliset lajiliitot ovat lisäksi velvollisia noudattamaan kansallisia antidopingsäännöstöjä, mikäli ne ovat niihin sitoutuneet.

Jos asianomaista tapausta koskeva vähimmäisseuraamus on määrätty, esitetyn perusteella voitaisiin vapauttaa jäljellä olevasta toimintakiel-lon osasta. Kun normaalitapauksissa seuraamus on kuitenkin kiinteä eli samanaikaisesti sekä minimi että maksimi, armahtamiselle ei näytä jäävän näissä tapauksissa sijaa. Oma asetelmansa syntyy sen sijaan niistä tapauksista, joissa voidaan määrätä normaaliseuraamusta olennaisesti lievempi seuraamus. Jälkikäteen ei ole kuitenkaan mahdollista tulla dopingtapauksen puntaroinnissa alkuperäistä lievempään arvioon ja päätyä sen perusteella siihen, että asianomainen onkin kärsinyt sen vähimmäisrangaistuksen, joka olisi hänelle kuulunut. Tämä olisi mahdollista tavanomaisessa kurinpidossa mutta ei sitoumusten vuoksi dopingtapauksissa. Siitä johtuvaan kurinpitoon liittyy piirteitä, joille voidaan hakea analogiaa prosessuaalisista opeista tuomion lainvoimasta.

Jatkossa nähdään, pyritäänkö WADC:n määräyksiä tulkitsemaan kansainvälisissä lajiliitoissa niin, että jonkinasteinen armahtaminen olisi mahdollista. Suomalaisen juridisen tulkinnan oppien mukaan armahtaminen ei näytä mahdolliselta, mutta muualla käytäntö voi muodostua vapaammaksi, ja sallituksi katsotaan se, mitä ei ole nimenomaisesti kielletty.22 Tämä heijastuisi kansainvälistä yhdenmukaisuutta koskevien pyrkimysten vuoksi myös suomalaiseen oikeuteen.

 

6. Uuden antidopingsäännöstön voimaantulo  

 

Legaliteettiperiaatteeseen kuuluu taannehtivan rikoslain kielto. Myös sopimusoikeudessa pätee sama sääntö. Siksi on perusteltua, että uudet dopingsäännöstöt tulevat voimaan vasta erikseen ilmoitettavana voimaantulopäivänä vailla taannehtivaa vaikutusta. Ennen voimaantuloa tapahtuneisiin tekoihin sovelletaan aikaisempaa normistoa. Voimaantulovaiheessa on kohta kohdalta selvitettävä, mikä on missäkin tapauksessa sovellettava normisto. Tämä koskee niin WADC:a, Suomen antidopingsäännöstöä kuin kansainvälisen lajiliiton säännöstöäkin.         

Oma kysymyksensä on, voidaanko WADC:n ja Suomen uuden antidopingsäännöstön voimaan tulemisen myötä sallia kilpailu- tai toimitsijakieltoon asetettujen toimiminen muussa lajissa neljän vuoden kestäneen kurinpitoseuraamuksen suorittamisen jälkeen. Tämä tarkoittaisi mm. sitä, että elinkäiseen toimitsijakieltoon ennen vuotta 2004 määrätyt valmentajat voisivat toimia muussa kuin siinä lajissa, joissa heidät on dopingiin sekaantumisen vuoksi määrätty toimitsijakieltoon, kun toimitsijakielto on ollut voimassa neljä vuotta.

Esitetty mahdollisuus merkitsisi siirtymätilanteessa lievemmän lain soveltamista kurinpitoseuraamuksella sanktioituun tekoon. Ongelmallista asiassa on se, että WADC:iin ei sisälly tällaista tilannetta koskevaa siirtymämääräystä. Se on sikäli ymmärrettävää, että WADC on kokonaan uusi normisto.

Suomen antidopingsäännöstöönkään ei sisälly määräystä kyseisen siirtymätilanteen varalta. Kun siirtymämääräyksiä ei ole muutenkaan, ei tämän johdosta voida tehdä sellaista päätelmää, ettei tämäntyyppisen määräyksen laatiminen olisi lainkaan mahdollista. Sen sisällyttämistä antidopingsäännöstöön voidaan puoltaa myös perusoikeusmyönteisyydestä nousevin argumentein: kurinpitoseuraamus tulee PL 18 §:n kannalta hy-väksyttävämmäksi, jos se ei ole elinikäinen.

Ajateltavissa on sekin, että antidopingtoimikunta tekisi linjaavan ratkaisun antidopingsäännöstön taannehtivasta soveltamisesta lievemmän lain periaatteen pohjalta. Tämä ei olisi yhtä selkeätä kuin asiaa koskevan määräyksen sisällyttäminen antidopingsäännöstöön mutta ajaisi kuitenkin saman asian. Jatkossa nähdään, miten asiassa menetellään.

 

 

1  Ks. Kurinpitoseuraamuksista yleisesti ja erityisesti urheilussa Risto Riitesuo, Erottaminen ja kurinpito yhdistyksessä (2001) s. 252 ss. ja 306–307.

2  Ks. esim. Lauri Tarasti, Legal Solutions in International Doping Cases (2000) s. 69 ss.

3  Henkilökohtaista koskemattomuutta koskevalla PL 7 §:llä on myös horisontaalivaikutus. Siksi se voi ulottua myös urheilun kurinpitojärjestelmään. Urheilun toimintakielto ei kuulu PL 7 §:n ydinalueeseen, asianomaistahan ei suljeta rangaistuslaitokseen, mutta lainkohdasta ilmenevät arvot on kuitenkin otettava huomioon sen sisällön äärirajoja hahmotettaessa. Ks. taustakysymyksistä Matti Pellonpää, Henkilökohtainen koskemattomuus (PL 7 §) teoksessa Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen, Perusoikeudet (1999) s. 263–265 ja 279–282.

4  Ks. esim. Dan Frände, Den straffrättsliga legalitetsprincipen (1989) s. 229–235 ja sen johdosta Hannu Tapani Klami, LM 1989 s. 406–409.

5 Ks. epämääräisyyskiellosta, joka kohdistuu rikosoikeudessa lähinnä lainsäätäjään, Dan Frände, Den straffrättsliga  legalitets-principen (1989) s. 238 ss.

6 Ks. esim. Mika Hemmo, Sopimusoikeus II (1997) s. 78–81.

7  Ks. Mika Hemmo, Sopimusoikeus II (1997) s. 36 ss.

8 Ks. Risto Riitesuo, Erottaminen ja kurinpito yhdistyksessä (2001) s. 274–275.

9  FIS:n akkreditointikiellon sisältö tuli esiin talvella 2003 Val di Fiemmen  MM-kisojen yhteydessä, kun keskusteltiin Kari-Pekka Kyrön roolista Suomen joukkueen tiedotuksessa.

10  Ks. Risto Riitesuo, Erottaminen ja kurinpito yhdistyksessä (2001) s. 284–285 ja SLU:n Valmentajien työsuhdetyöryhmän mietintö s. 20–23.

11 Ks. esim. Heikki Halila – Lauri Tarasti, Yhdistysoikeus (1996) s. 379 ja Risto Riitesuo, Yhdistyksen kokousmenettely (1990) s. 113.

12  Ks. Valmentajien työsuhdetyöryhmän mietintö s. 28.

13  Kilpailukiellon ja valmentautumisen suhteesta on kirjoitettu vähän. Ks. kuitenkin Ruotsissa olevista määrityksistä Krister Malmsten, Idrottens bestraffningsregler med förklaringar, 4. upplagan (2002) s. 69.

14  Ks. ratkaisun sisältöä Lauri Tarasti, Legal Solutions in Inter-national Doping Cases (2000) s. 129–131 ja sen  johdosta esim. Mario Krogmann, Grundrechte im Sport (1998) s. 108.

15 Ks. epäurheilijamaisuuden käsitesisällöstä esim. Krister Malmsten, Idrottens bestraffningsregler med kommentarer, 4. upplagan (2002) s. 38–40.

16 Ks. esim. Heikki Halila, Piirteitä Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalin oikeudellisista  ulottuvuuksista, DL 2001 s.. 834.

17 Ks. esim. T.M. Kivimäki – Matti Ylöstalo, Suomen siviilioikeuden oppikirja. Yleinen osa, 3. painos (1973) s. 418.

18  Ks. Risto Riitesuo, Erottaminen ja kurinpito yhdistyksessä (2001) s. 392–394.

19 Ks. ongelmanasettelusta Heikki Halila, Toimivaltajako yhdistyksissä (1993) s. 557 ja 679.

20  Elinikäisestä kilpailukiellosta on voitu armahtaa pitkänkin ajan jälkeen. Niinpä ruotsalainen maailmanennätysjuoksija Arne Andersson asetettiin vuonna 1946 elinikäiseen kilpailukieltoon rahapalkkioiden vuoksi, ja hänet vapautettiin vuonna 1991. Ks. Krister Malmsten, Idrottens bestraffningsregler med förklaringar, 4.  upplagan (2002) s. 129. Tällaisessa toimenpiteessä on rehabilitoinnin piirteitä.

21  Urheilun tukihenkilön armahtamista on käsitelty vain niukasti oikeuskirjallisuudessa. Lähinnä voidaan viitata SLU:n Valmentajien työsuhdetyöryhmän mietintöön (s. 25).

22  Oma kysymyksensä on, voiko urheilun oikeuskysymyksistä muotoutua lex mercatoriaan verrattavaa lex sportivaa. Ks. siitä esim. Simon Gardiner, Sport Law, 2. Edition (2001) s. 319. Tästä voi olla vielä ennenaikaista puhua.