Esko Linnakangas

 

ESKO LINNAKANGAS

professori, Lapin yliopisto

 

URHEILUVEROTUKSEN AJANKOHTAISET ONGELMAT

–  URHEILUOPETUS JA PALKINTOAUTOT

 

 

Uutta urheilun verotusta koskevaa julkaistua oikeuskäytäntöä on syntynyt liikuntaan liittyvän opetuksen arvonlisäverokannan osalta. Yleinen arvonlisäverokantahan on 22 %. Verokanta on 8 % muun muassa silloin, kun kysymyksessä on palvelu, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen (arvonlisäverolain eli AVL:n 85a.1 §:n 3 kohta).

Tapauksessa  KHO 25.10.2002 T 2698 yhtiö harjoitti hiihtokoulutoimintaa, johon sisältyi laskettelun ja lumilautailun opettamista. Opetusta järjestettiin yksityisopetuksena yksittäisille henkilöille, jolloin opetus käsitti yhden 50 minuutin oppitunnin. Ryhmätunteja pidettiin useammalle henkilölle, jolloin opetus käsitti kaksi 50 minuutin oppituntia. Lapsille järjestettävä hiihtokoulu kesti kolme viikkoa ja sisälsi kaksi opetuskertaa viikossa. Lisäksi yrityksille ja kouluille järjestettiin kolmen tunnin hiihtokouluja. Harjoittaessaan hiihtokoulutoimintaa yhtiö tarjosi koulutusta, jossa samalla annettiin mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen. Tämän kaltaisessa tilanteessa palvelun verokohtelua ei voitu jakaa, vaan se määräytyi yhtenäisesti sen mukaan, oliko pääpaino opetuksella vai liikunnalla. KHO katsoi, että myytävässä palvelussa, laskettelun ja lumilautailun opetuksessa, oli pääasiallisena tarkoituksena näiden liikuntamuotojen teknisten valmiuksien antaminen ja asiakkaiden kannalta opetuksella oli oleellinen merkitys. Tämän vuoksi yhtiön oli suoritettava hiihtokoulupalveluista arvonlisäveroa 22 % veron perusteesta.

Tennisopetuksen arvonlisäverokantaa puolestaan koskee ratkaisu KHO 25.3.2002 T 662 (=KVL 20.12.2000 N 137). Siinä yhdistys järjesti ohjattua tennisliikuntaa ja pelitoimintaa sekä jäsenilleen että ulkopuolisille osallistujille. Toiminta koostui kerran tai useammin viikossa järjestettävistä 60 minuutin mittaisista liikuntajaksoista, joissa pelattiin ja harjoiteltiin ohjaajan opastuksella ja valvonnassa tennistä. Varsinaista opetustyyppistä ohjausta annettiin 60 minuutin pituisesta harjoitusjaksosta koko ryhmälle noin 15 minuuttia. Yksilöohjausta annettiin tilanteen vaatiessa. Suurin osa ajasta käytettiin itse harjoitusten toteuttamiseen annetun ohjauksen perusteella. Yhdistys antoi erityistaitoihin perustuvaa opetusta tennistä opetteleville asiakkaille. Opetuksella oli asiakkaiden kannalta oleellinen merkitys. Yhdistyksen suorittama palvelu oli muuta kuin AVL 39 ja 40 §:ssä määriteltyä arvonlisäverotonta koulutusta, ja yhdistyksen oli suoritettava veroa 22 % veron perusteesta.

Vertailun vuoksi voidaan mainita ratkaisu KHO 2.7.1996 T 2237, jossa yhtiön harjoittama ohjattujen vatsatanssituntien pitäminen katsottiin alennetun verokannan piiriin kuuluvaksi palveluksi, jolla annettiin mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen.

  

Autoverouudistuksesta

 

Verolainsäädännön ajankohtaisista muutoksista keskeisimpiä on autoverotuksen uudistaminen. Vaikka autoverouudistusta tehtäessä ei urheilu ollut mitenkään esillä, uudistus heijastuu myös urheilijoiden palkintoautojen verotukseen. Ennen kuin siirrytään palkintoautojen verokohteluun, on tarpeen selvittää autoverouudistuksen yleisiä perusteita.

 

Yleistä

Hallitus antoi 30.12.2002 eduskunnalle esityksen autoverolain muuttamisesta (271/2002). Siinä ehdotettiin käytettyjen ajoneuvojen verotuksen muuttamista siten, että

EY-tuomioistuimen ratkaisu (19.9.2002, C-101/00, tulliasiamies ja Antti Siilin; ks. myös KHO 2002:85) otettaisiin huomioon. Lisäksi ehdotettiin sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen veron alentamista noin kuudenneksella. Esitys oli poikkeuksellisen vaikeaselkoinen jo senkin takia, että siitä kiireen takia puuttuivat yksityiskohtaiset perustelut. Ne toimitettiin eduskunnalle vasta 5.2.2003, jolloin valtiovarainvaliokunta oli jo työnsä lähes tehnyt (mm. asiantuntijat oli jo kuultu).

Valtiovarainvaliokunnan mietintö (n:o 46) valmistui 12.2.2003. Mietintö poikkesi monessa kohdassa hallituksen esityksestä. Hallituksen esityksessä ehdotettiin muutettavaksi tai lisättäväksi noin 50 pykälää. Näistä valtiovarainvaliokunnas-sa  poistettiin yli 20 ja muitakin muutettiin siten, että vain kaksi pykälää jäi jäljelle hallituksen esittämässä muodossa. Keskeisimmät muutokset koskivat lain kirjoitustapaa ja sääntelyn tarkkuustasoa. Valiokunta ehdotti, että ns. mallinnettua arvonmääritystä koskevia säännöksiä ei oteta lakiin, vaan että niitä käytetään apuna hallinnollisessa työssä. Muut keskeiset muutokset koskivat mm. seuraavia yksittäisiä säännöksiä:

– Veron määrä muutettiin laskettavaksi yleiseen vähittäismyyntiarvoon pohjautuvassa järjestelmässä verollisista hinnoista, millä ei ole kuitenkaan vaikutusta verotasoon.

– Moottoripyörät otettiin yleiseen vähittäismyyntiarvoon pohjautuvan verotuksen piiriin
ja niiden verotasoa alennettiin samalla tavoin kuin uusien henkilöautojen.

– Ennen vuotta 2003 valmistettuja käytettynä verotettavia ajoneuvoja koskeva veronalennus
poistettiin.

– Käytettyjen autojen määrittely uudistettiin siten, että kuuden kuukauden raja poistuu
1.1.2004.

– Poistettiin ns. homeverosäännös  (pitkään varastoitujen uusien ajoneuvojen kuluttajan-
suojalla perusteltu normaalia korkeampi vero).

 

Eduskunta hyväksyi autoverolain muutoksen valtiovarainvaliokunnan esityksen mukaisena 18.2.2003 ja laki on tullut voimaan 15.5.2003. Uusia säännöksiä sovelletaan tietyin edellytyksin takautuvasti. Uusien säännösten tulkintaa selostetaan tullin tiedotteissa, jotka ovat internetissä osoitteessa www.tulli.fi.

 

Uusien henkilöautojen verotusarvo

Uutena verotettavan henkilöauton autovero on 28 % auton verotusarvosta vähennettynä 650 eurolla, jos ajoneuvo on muulla käyttövoimalla kuin dieselöljyllä käytettävä (AutoVL 6 §). Jos ajoneuvon käyttövoimana on dieselöljy,  vero on 28 % vähennettynä 450 eurolla. Kyseisellä verosta tehtävällä 650 (tai 450) euron vähennyksellä pidetään yllä autoveron lievää progressiivisuutta, eli kalliimpien autojen verotus on suhteellisesti ankarampaa kuin halvemmissa autoissa.

Henkilöauton verotusarvo perustuu ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntiarvoon (10a.1 §). Ajoneuvon yleisellä vähittäismyyntiarvolla tarkoitetaan hintaa, joka yhdestä samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla kuluttajan asemassa olevalle ostajalle sinä ajankohtana, jona ajoneuvo ilmoitetaan tai olisi pitänyt ilmoittaa verotettavaksi (11b.1 §). Jos yleisiin myyntihintoihin perustuvaa arvoa ei ole käytettävissä, yleinen vähittäismyyntiarvo määritetään siitä hinnasta, jolla samanlaisia ajoneuvoja yleisesti ilmoitetaan myytäväksi (ns. pyyntihinta), vähennettynä tavanomaisia alennuksia vastaavalla erällä.

Ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntiarvoon katsotaan kuuluvan kaikki se, minkä ajoneuvon ostaja välittömästi tai välillisesti luovuttaa vastikkeeksi ajoneuvosta myyjälle tai kolmannelle osapuolelle (11b.2 §). Arvoon luettavan erän nimityksellä, maksun ajankohdalla tai muulla vastaavalla seikalla ei ole vaikutusta siihen, onko erä sisällytettävä vähittäismyyntiarvoon. Tavanomaisia rahoituskuluja ja ajoneuvon asiakkaalle toimittamisesta aiheutuvia tavanomaisia enintään 600 euron suuruisia kustannuksia ei kuitenkaan lueta ajoneuvon arvoon.

Määritettäessä ajoneuvon yleistä vähittäismyyntiarvoa Suomessa otetaan huomioon käytettävissä oleva selvitys ajoneuvon vähittäismyyntiarvon määräytymiseen markkinoilla vaikuttavista tekijöistä sekä ajoneuvon arvosta ja siihen vaikuttavista ajoneuvon ominaispiirteistä, kuten ajoneuvon merkistä, mallista, tyypistä, käyttövoimasta ja varustuksesta (11c.1 §). Lisäksi voidaan ottaa huomioon yksilölliset ominaisuudet. Yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa voidaan tarvittaessa määrittää  Suomen ajoneuvomarkkinoista saadun tiedon lisäksi muiden maiden ajoneuvomarkkinoista saatujen tietojen perusteella. Yleistä vähittäismyyntiarvoa ei voida yksinomaan määrittää etuyhteydessä keskenään olevien ostajan ja myyjän välisten hintojen eikä poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa määräytyvien hintojen perusteella (11c.2 §).  Yleistä hintatasoa eivät riitä kuvaamaan satunnaiset ostoerät, autoliikkeiden sisäänostohinnat, ostotarjoukset ja muut vastaavat pienen otannan avulla saadut tai paikalliset hintatiedot.

Markkinoille tulevan uuden ajoneuvomallin maahantuoja tai valmistaja, joka myy mallia liiketoiminnan muodossa, on ennen veroilmoituksen jättämistä velvollinen ilmoittamaan tulliviranomaiselle sen hinnan, jolla ajoneuvomallia yleisesti ilmoitetaan myytäväksi Suomessa sekä muut tiedot, jotka tulliviranomainen määrää (11g.1 §). Mallin hinta ilmoitetaan sen kaupallisen nimikkeen tarkkuudella, jolla ajoneuvo yksilöidään ja jolla sitä yleisesti markkinoidaan. Hinnan tulee olla voimassa sinä ajankohtana, jona uutta mallia ensimmäisen kerran ilmoitetaan verotettavaksi.

Tulliviranomainen vahvistaa ilmoitusten perusteella uusien ajoneuvojen verotusarvot ja ylläpitää niistä tilastoa (11g.2 §). Verovelvollisen on jokaisen uutta ajoneuvoa koskevan veroilmoituksen yhteydessä ilmoitettava verotettavan ajoneuvon hinta Suomessa. Tulliviranomainen vahvistaa näiden tietojen perusteella muutokset verotusarvotilastoon. Muutokset tulevat voimaan viiden päivän kuluttua niiden julkaisemisesta (11g.3 §).

 

Käytetyt ajoneuvot

Hallituksen esityksessä käytetyn ajoneuvon määritelmä oli asiallisesti entisellään. Sen mukaan ajoneuvoa pidettäisiin käytettynä vain, jos se on ollut rekisteröitynä tai käytössä kauemmin kuin kuusi kuukautta. Säännöksen säilyttämistä perusteltiin seikkaperäisesti hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Niissä katsottiin, ettei säännös ollut EY-oikeuden vastainen, koska ajoneuvon arvon alentuminen otettiin huomioon alusta alkaen, kun verotus kohdistui yli kuusi kuukautta vanhaan ajoneuvoon. Komission joulukuussa 2002 Suomelle antamassa virallisessa huomautuksessa kuitenkin arvostellaan säännöstä ja viitataan siihen, että ajoneuvon arvo alenee heti kaupasta ostamisen jälkeen.

Alle kuuden kuukauden ikäisten ajoneuvojen verotuksen erityissääntely on liittynyt erityisesti
hankinta-arvopohjaiseen verotukseen ja sillä keinotteluun. Säännöksen oikeuspoliittinen perusta muuttuu, kun valtaosa ajoneuvoista on kuluttajahintapohjaisessa verotuksessa. Valtiovarainvaliokunnan esityksen mukaisesti kuuden kuukauden säännöstä luovutaan lyhyen siirtymäajan jälkeen 1.1.2004 lukien. Muutos ei vaikuta arvonlisäverosäännösten tulkintaan; arvonlisäverotuksessa ulkomailta tuotavaa ajoneuvoa pidetään käytettynä vasta kuuden kuukauden määräajan jälkeen.

Vuonna 2003 tai myöhemmin valmistetun käytettynä verotettavan henkilöauton ja moottoripyörän vero määräytyy samojen prosenttien mukaan kuin uusissa ajoneuvoissa. Henkilöauton verosta tehtävää kiinteää vähennystä (650 tai 450 euroa) alennetaan auton iän perusteella 0,8 %:lla kuukautta kohden kunkin edellisen kuukauden loppuun lasketusta jäännösarvosta (6.2 §).

Ennen vuotta 2003 valmistetun ajoneuvon vero on verotusarvosta se osuus veroa, joka sisältyi samanlaisen ajoneuvon yleisiin vähittäismyyntiarvoihin, kun ajoneuvot olivat uusia (6a.1 §). Veron osuus lasketaan niiden yleisten veroperusteiden mukaan, joista säädetään siinä autoveroa koskevassa laissa, joka oli voimassa, kun ajoneuvot olivat uusia. Veron osuus voidaan määrittää useamman kuin yhden ajoneuvomallin yleisiin vähittäismyyntiarvoihin sisältyvien veron osuuksien perusteella huomioon ottaen samaa automerkkiä koskevat verotustiedot ja hinnoittelu.

Tullihallitus vahvistaa veron osuudet julkaisemassaan taulukossa (6a.2 §).Taulukon mukaista veron osuutta sovelletaan verotuksiin, jotka tulevat vireille sen jälkeen, kun 14 päivää on kulunut taulukon julkaisemisesta. Taulukon mukaista veron osuutta voidaan kuitenkin soveltaa sen julkaisemispäivästä lukien, jos taulukon mukainen veron osuus on pienempi kuin 3 momentin mukaan laskettavan veron osuus.

Jos veron osuutta ei ole julkaistu taulukossa tai taulukon julkaisemisesta on kulunut vähemmän kuin 14 päivää, veron osuus on henkilöauton osalta 29 % auton verotusarvosrta, jos ajoneuvo on muulla käyttövoimalla kuin dieselöljyllä käytettävä, tai 30 %, jos ajoneuvon käyttövoimana on dieselöljy (6a.3 §). Jos näin lasketun veron määrä ylittää sen veron, joka sisältyy markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon jäljellä olevaan arvoon, veron ylittävää määrää ei kanneta (6a.4 §).

 

Palkintoauton verotus

Käsittelin palkintoauton verotusta  Lapin yliopiston Kide-lehdessä 5/1995 (s. 10-12) opetustarkoituksia varten keksityn, tenttikysymyksen muotoon laaditun esimerkin valossa.

Tuossa esimerkissä Suomessa asuva A voitti Ruotsissa urheilukilpailupalkintona uuden henkilöauton. Vastaavan auton ohjevähittäismyyntihinta (ovh) oli Suomessa 250 000 mk

(42 047 euroa), jossa oli  arvonlisäveron osuutta 45 000 mk (7 568 euroa)  ja  autoveron  osuutta  75 000 mk (12 614 euroa). Samanlaisen auton verollinen ovh Ruotsissa oli 180 000 mk (30 274 euroa). Kannanottoa pyydettiin seuraaviin kysymyksiin:

 

a)   Paljonko A joutui maksamaan palkinnosta Suomeen veroja, jos hänen Suomesta verovuonna saamansa ansiotulot olivat 100 000 mk (16 819 euroa)?

b)   Miten tilanne tuloverotuksessa muuttui, jos sponsorina toiminut ulkomainen autonvalmistaja maksoi A:n verot?

c) Olisivatko veroseuraamukset olleet toisenlaiset, jos kysymyksessä olisi taidekilpailupalkinto?

d) Kuka voi kohtuullistaa veroja?

 

Totesin silloin, että tapaukseen liittyi erittäin paljon epävarmoja kohtia ja että epävarmuutta lisäsivät autoverotukseemme liittyvät EY-oikeudelliset epäselvyydet. Tuolloinen lainsäädäntö näytti johtavan siihen, että auton voittaneen urheilijan verotus saattoi muodostua niin ankaraksi, ettei hänelle ollut voitosta välttämättä taloudellista iloa, ellei veroja saatu hakemuksesta kohtuullistetuiksi.

Pyrin seuraavassa vastaamaan samoihin kysymyksiin mutta ottaen huomioon uudistuva autoverotus ja muutkin lainmuutokset.

 

a) Paljonko palkinnosta pitäisi maksaa veroja Suomeen?

Koska A asuu Suomessa, hän on täällä yleisesti verovelvollinen eli myös ulkomailta saamistaan tuloista (tuloverolain eli TVL:n 9 §). Kilpailupalkinto, jolla on taloudellista arvoa, on veronalainen (mikäli sitä ei ole säädetty verovapaaksi). Suomen sisäinen lainsäädäntö mahdollistaa nyt tuloverotuksen. On kuitenkin selvitettävä, mitä asiaan vaikuttaa pohjoismainen verosopimus. Tuon sopimuksen 17 artiklan mukaan urheilijan palkkiosta voidaan verottaa siellä, missä toimintaa harjoitetaan eli tässä tapauksessa kilpailumaassa Ruotsissa. Sopimuksen 25 artiklan mukaan mahdollinen kaksinkertainen verotus vältetään siten, että Suomi vähentää urheilijan Suomen tuloverosta Ruotsissa maksettua tuloveroa vastaavan määrän. Vähennys ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin ennen vähennyksen tekemistä lasketun Suomen tuloveron osa, joka jakautuu sille tulolle, jota voidaan verottaa Ruotsissa (ns. normaalihyvitys). Jos ei ole selvitystä Ruotsiin maksetusta tuloverosta, ei vähennystä voida tehdä.

Vuoden 1994 loppuun asti tuonti oli autoverotonta ja arvonlisäverotonta, jos tuonti oli säädetty tullittomaksi esim. tulliverolaissa (vanhan autoverolain 6.3 § ja arvonlisäverolain eli AVL:n alkuperäinen 94 §:n 11 kohta). Tullittomia olivat ulkomailla pidetyissä kilpailuissa saadut palkinnot (vanhan tulliverolain 16 §:n 4 kohta). Säännöstä saatettiin tulkita siten, että tuontiverottomuus koski palkintoautojakin. Verovapaus ei koskenut tuloverotusta.

Vuoden 1995 alusta voimassa olevissa säännöksissä ei tuollaista kytkentää ja sen tuomaa auto- ja arvonlisäverovapautta enää ole. Sitä paitsi palkintojen tullittomuuskin (jolla olisi merkitystä, jos autopalkinto tulisi EY:n ulkopuolelta) rajoittunee nykyisin Suomen soveltaessa suoraan EY:n tullisäädöksiä paljon perinteisempiin ja vaatimattomampiin palkintoihin.

Autoveron ja arvonlisäveron määrään vaikutti aikaisemmin oleellisesti se, millä kaupanportaalla oleva toi auton Suomeen, koska veron pohjana oli autoverovelvollisen tuojan hankinta-arvo tietyllä tavalla tarkistettuna. Kuluttajan hankinta-arvo oli oleellisesti korkeampi kuin esim. autoliikkeen, joka toi autoja suurissa erissä. Uudessa järjestelmässä kaupanportaalla ei ole merkitystä henkilöauton autoveroon, vaan vero määräytyy ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa autoveroksi muodostuisi uusien säännösten mukaan noin
10 600 euroa. Vuonna 1995 autovero saattoi nousta jopa noin 19 500 euroon, eli muutos on hurja!

Arvonlisäverotuksessa kysymyksessä katsottaneen olevan vastikkeellinen uuden auton yhteisöhankinta (ks. AVL 1.1 §:n 3 kohta, 2b § ja 26a §, 26d §), jolloin A joutuu maksamaan arvonlisäveron verottomasta vastikkeesta, joksi tässä tapauksessa voitaneen katsoa esim. 20 000 euroa. Arvonlisäveroa maksetaan lisäksi autoveron osuudesta (AVL 1.5 § ja AutoVL 5 §). Arvonlisäveroa suoritetaan siten 22 % x (20 000 + 10 600) = 6 732 euroa. Autovero + arvonlisävero olisivat niin ollen yhteensä 17 332 euroa (kun määrä vuonna 1995 saattoi olla jopa noin 28 119 euroa). Jos kysymyksen katsottaisiin arvonlisäverotuksellisesti olevan  vastikkeettomasta  auton saannista, arvonlisäveroa maksettaisiin ehkä ulkomailla oman käytön verotussäännösten mukaan, eikä suomalainen urheilija joutuisi suorittamaan arvonlisäveroa muuta kuin autoverosta.

Mikäli A ei rekisteröisi autoa Suomeen eikä sitä täällä käytettäisi vaan hän säilyttäisi sitä esim. lasivitriinissä, hän säästyisi autoverolta ja autoveron osuudesta kannettavasta arvonlisäverosta, koska AutoVL edellyttää verovelvollisuuden syntymiseltä auton rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa (AutoVL 1-2 §).

Mikä auton arvoksi pannaan tuloverotukses-sa? Koska auton saanti perustuu Ruotsissa tehtyyn työhön eli siellä olleeseen kilpailuun, voitaisiin puoltaa mm. kantaa, jonka mukaan arvona on määrä, jonka A olisi saanut myydessään sen Ruotsissa. Toinen tapa on panna perusteeksi määrä, minkä A saisi autosta myydessään sen täällä verollisena. Tällöin päädyttäisiin esim. 37 800 euroon, mistä olisi ilmeisesti vähennettävä maksettu autovero ja arvonlisävero 17 332 euroa, jolloin tuloksi jäisi 20 468 euroa. Kolmas vaihtoehto olisi katsoa
auton arvoksi tuloverotuksessakin 20 000 euroa eli arvonlisäverotuksessa käytetty veroton vastikearvo. Muitakin vaihtoehtoja voitaneen esittää. Verovelvollisen kannalta miellyttävintä olisi, jos sovelletaan alhaisinta arvoa.

Jos voiton veronalaiseksi määräksi katsotaan tuloverotuksessa 20 000 euroa, menee tuosta ansiotuloksi katsottavasta lisätulosta tuloveroja (ottaen huomioon A:n tulotaso) ehkä n. 43 %  eli  8 600 euroa. Näin A joutuisi maksamaan Suomessa veroja voitostaan 17 332 + 8 600 = 

25 932 euroa.  Vuonna 1995 verot saattoivat nousta laskutavasta riippuen 33 000 euroksi tai suuremmiksikin, jopa auton suomalaista myyntiarvoa korkeammiksi, jolloin voitosta olisi ollut vähän tai ei lainkaan taloudellista etua ilman kohtuullistamissäännösten soveltamista.

 

b) Jos ulkomainen autonvalmistaja sponsorina maksaa verot?

Jos sponsori maksaa A:n verot, katsottaneen tuo maksu A:n ansiotuloksi ja hänen tuloveronsa kasvaa vastaavasti. Ottaen huomioon kilpailun järjestäjän ja sponsorin sekä urheilijan keskinäinen suhde, veron maksaminen urheilijan puolesta ei voine olla lahja, vaan tapausta käsitellään samalla tavalla kuin jos työnantaja maksaa työntekijän veron. Lahjaverokin olisi sitä paitsi  ankara, jos lahjasta katsottaisiin olevan kyse, koska sponsori ei ole A:lle mitään sukua, joten lahjavero menisi ankarimman veroluokan mukaan.

Jos sen sijaan valtio tai urheilijan kotikunta antaa urheilijalle tunnustuksena suuresta urheilusaavutuksesta esim. rahasumman, voitaneen kysymyksessä katsoa olevan verovapaa yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi annettu palkinto, vaikka summa sattuisikin olemaan verojen suuruinen.

Jos A:n ystävät keräävät hänelle rahaa verojen maksuun ns. kansalaiskeräyksenä, kysymyksessä lienevät lahjat, jotka voidaan katsoa kokonaan verovapaiksi tuloverotuksessa (TVL 51 §) ja  jotka ovat lahjaverotuksessa verovapaita ollessaan kunkin antajan osalta 3 400 euroa pienempiä kolmessa vuodessa (perintö- ja lahjaverolain 19 §).

 

c) Jos kysymyksessä olisi taidekilpailupalkinto?

Taiteilijoiden ja urheilijoiden asema ei esillä olevan ongelman kohdalla poikkea autoverotuksen tai arvonlisäverotuksen osalta.

Tuloverotuksessa tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi annetut palkinnot ovat TVL 82 §:n mukaan verovapaita (muilta kuin julkisyhteisöiltä saadut kuitenkin vain valtion taiteilija-apurahan määrään asti). Kilpailupalkintoja ei kuitenkaan pidettäne lainkohdassa tarkoitettuina tunnustuspalkintoina. Taidekilpailupalkinnoista on oma erityissäännöksensä (TVL 83 §). Sen mukaan verovapaita ovat (koululaiskilpailujen esinepalkintojen ohella, ks. niistä TVL 84 §) taiteen alalla järjestetyistä, taiteellisesti merkittävistä valtakunnallisista tai kansainvälisistä valtiovarainministeriön (VM) nimeämistä kilpailuista saadut palkinnot. VM nimeää nämä kilpailut vuosittain etukäteen ennen kilpailuvuoden alkamista. Ulkomailla järjestettäville kilpailuille lienee hyvin harvoin haettu nimeämispäätöstä.

Ennen kuin lakiin aikoinaan otettiin säännökset taidekilpailuista, KHO katsoi vastoin verohallinnon kantaa, että eräät taidekilpailupalkinnot olivat verovapaita (mm. nuorten viulunsoittajien kilpailu, KHO 1980 II 614). On mahdollista, että lainmuutos, jolla pyrittiin lieventämään verotusta, johtikin osittain tiukentamiseen.

 

d) Kohtuullistamisesta

Autoverosta saatetaan vapauttaa hakemuksesta kokonaan tai osaksi etu- tai jälkikäteen. Vapautuksen voi myöntää Tullihallitus ja VM erityisestä syystä (AutoVL 50 §). Kysymys on ns. vapaasta eli tarkoituksenmukaisuusharkinnasta eikä päätöksestä voi esim. valittaa. Samanlainen huojennusmahdollisuus on olemassa arvonlisäveron osalta (AVL 210 §).

Tuloverojen anteeksianto-oikeus on valtionveron osalta verovirastolla, Verohallituksella ja VM:llä sekä kunnan veron osalta kunnan viranomaiselle (verotusmenettelylain 88 §). Tuloveroja ei voida kuitenkaan antaa anteeksi ennen verotuksen toimittamista.

VM voi TVL 82.3 §:n mukaan hakemuksesta päättää, että siinä tarkoitettu tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatu palkinto on kokonaan verosta vapaata tuloa. VM voi siis määrätä kokonaan verovapaaksi tunnustuspalkinnon, joka muutoin olisi verovapaa osittain (eli taiteilija-apurahan määrään). Säännös ei mahdollista sitä, että VM määräisi verovapaaksi palkinnon, joka ei ole osittainkaan verovapaa.

 

Kannattaako auton voittaminen ja onko verottaminen perustuslain vastaista?

Edellä esitetty osoittaa, että auton voittamisesta voi nykyisin olla taloudellistakin hyötyä myös ilman kohtuullistamismenettelyjä. Verot nousevat kuitenkin niin suuriksi, ettei saajalla ole välttämättä varaa auton pitämiseen ilman velanottoa, vaan edessä saattaa olla auton myynti. Usein esitetään, että jos verotus nousee niin korkeaksi, että verotuksen kohde joutuisi myymään varallisuuttaan, verotus muuttuu konfiskatorisena perustuslaissa taatun omaisuuden suojan vastaiseksi. Tämä tuskin voi kuitenkaan estää palkintoauton verottamista esittämälläni tavalla. Vanhassa järjestelmässä asia oli ongelmallisempi. Perusoikeuksista puhuminen palkintoauton verotuksen yhteydessä vaikuttaa kuitenkin irvokkaalta. Ainakin ulkomailla on suurempia, ihan oikeita ihmisoikeusongelmia!