Esa Schön

 

ESA SCHÖN

OTK

 

MÄÄRÄAIKAISEN PELAAJASOPIMUKSEN

EDELLYTYKSET TYÖSOPIMUSLAIN MUKAAN

 

Sopimukset jaetaan niiden sisällön perusteella yleisesti kerta- ja kestosopimuksiin. Kestosopimuksella tarkoitetaan sopimussuhdetta, jossa osapuolten välillä tehdään tietyn ajanjakson (sopimuskauden) kuluessa suorituksia jatkuvasti tai toistuvasti, kun kertasopimuksen kohteena ovat jotkin yksittäiset toisiinsa vaihdettavat suoritukset, joiden tultua täytetyksi sopimussuhde yleensä päättyy. Kestosopimukset voidaan edelleen jaotella kestoajaltaan ennalta määrättyihin määräaikaisiin sopimuksiin ja toistaiseksi voimassa oleviin eli kestoajaltaan määräämättömiin sopimuksiin. Näiden perusvaihtoehtojen väliin sijoittuu irtisanomisenvarainen määräaikainen sopimus, joka on ennalta sovitun sopimuskauden kestäessä irtisanottavissa kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Joukkueurheilun pelaajasopimusta voidaan luonnehtia vakioehtoiseksi kestosopimukseksi, jossa urheilija sitoutuu tiettyä vastasuoritusta1 vastaan luovuttamaan määräajaksi sopimuskumppaninsa käytettäväksi peli- ja harjoituspanoksensa sekä muita urheilutoiminnan harjoittamiseen liittyviä suorituksia kuten nimensä, kuvansa ja äänensä käyttöoikeuden.

Yksityisoikeuden alalla vallitsevan yleisen sopimusvapauden periaatteen mukaisesti jokaisella on lähtökohtaisesti oikeus päättää vapaasti sopimussuhteeseen ryhtymisestä ja sopimuskumppanista sekä sopimusten sisällöstä ja muodosta. Sopimuksen kestoajan osalta tämä tarkoittaa, että sopimusosapuolet voivat päättää vapaasti keskenään haluavatko he tehdä toistaiseksi voimassa olevan vai määräaikaisen sopimuksen sekä siitä, kuinka pitkäksi aikaa he haluavat sitoutua sopimukseen. Siitä huolimatta, että sopimusvapauden periaatetta noudatetaan myös työlainsäädännön soveltamisalalla, sitä on työsuhteissa joiltain osin rajoitettu toisen, yleensä heikomman sopijapuolen eli työntekijän suojaksi mm. sopimuksen kestoajan osalta. Työsopimuslaki (TSL) lähtee siitä, että toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on työsuhteen normaalitapaus ja määräaikainen sopimus poikkeus, jonka tekeminen työnantajan aloitteesta vaatii tuekseen erityisen perusteen eli TYSL 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun perustellun syyn. Jos työsopimus on tehty työnantajan aloitteesta määräaikaisena ilman perusteltua syytä, sopimusta pidetään toistaiseksi voimassa olevana.

Joukkueurheilussa lähtökohta on edellä sanottuun nähden päinvastainen. Pelaajasopimukset ovat käytännössä poikkeuksetta määräaikaisia, jolloin joukkueurheilun vallitseva palvelussuhdetyyppi on TSL:sta poiketen määräaikainen työsuhde. Koska TSL 1:3.2:n säännös on pakottavaa oikeutta, josta ei voida tehokkaasti poiketa työntekijän vahingoksi sopimus- tai työmarkkinaosapuolten välisellä sopimuksella, määräaikaisuudelle on työsuhteen tunnusmerkistön täyttävissä pelaajasopimussuhteissa voitava esittää TSL:n mukainen peruste.

Tarkastelen seuraavassa, mitä TSL 1:3.2:ssa mainitulla perustellulla syyllä tarkoitetaan ja kuinka pelaajasopimusten määräaikaisuus on sen mukaisesti perusteltavissa. Tarkastelun kohteena ovat näin ollen pelkästään työsuhteen tunnusmerkistön täyttävät pelaajasopimussuhteet, koska amatööriurheilijoiden2 sopimuksiin TSL:a ei sovelleta eikä pelaajasopimuksen määräaikaisuus tästä syystä edellytä näiden osalta erityisiä perusteluja. Määräaikaisuuden taustalla voitanee kuitenkin myös näissä tapauksissa katsoa vaikuttavan osin samat joukkueurheilun luonteeseen liittyvät syyt kuin ammattilaisurheilussa.

Määräaikaisten työsopimusten käyttämistä on rajoitettu toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin liittyvän työntekijöiden irtisanomissuojan takia, jota määräaikaisissa työsuhteissa ei ole.  Tämän mukaisesti toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen päättäminen työnantajan toimesta edellyttää, että työnantaja voi vedota TSL 7 luvussa säädettyyn irtisanomisperusteeseen, kun määräaikaisia työsuhteita ei sen sijaan pääsääntöisesti tarvitse eikä voida lakkauttaa irtisanomalla,3 vaan ne päättyvät normaalisti TSL 6:1.1:n mukaisesti sovitun määräajan kuluttua, sovitun työn valmistuessa tai jonkin ennalta sovitun tapahtuman toteutuessa suoraan ilman irtisanomista. Tästä johtuen, jotta irtisanomissuoja ei jäisi käytännössä merkityksettömäksi, määräaikaisten sopimusten käyttämistä on rajoitettu työntekijöiden suojaksi.

Sääntelyn tarkoituksena on irtisanomissuojan kiertämisen estäminen eikä määräaikaisten sopimusten käyttämisen rajoittaminen sinänsä. Tavoite ilmenee yhtäältä siitä, että määräaikaisen sopimuksen edellytyksenä oleva perustellun syyn  vaatimus koskee vain työnantajan aloitteesta tapahtuvaa määräaikaista sopimista ja toisaalta siitä, että määräaikaisen sopimuksen tekemistä pidetään rajoituksista huolimatta sallittuna aina, kun sille voidaan esittää asiallinen peruste.4 Lain esitöissä tämä on ilmaistu siten, että määräaikaista työsopimusta pidetään sallittuna, kun työnantajalla ei ole pysyvää työvoiman tarvetta tai kun käytännön työelämän tarpeet sitä edellyttävät.5

Voimassa olevassa TSL:ssa ei ole yksilöity, mitä perustellulla syyllä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Aikaisemman 1.6.2001 kumotun TSL:n 2 §:ssä sen sijaan määräaikaisuuden edellytyksinä oli mainittu esimerkinomaisesti työn luonne, sijaisuus, harjoittelu ja muut näihin rinnastettavat seikat sekä muut työnantajan toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvät perustellut syyt. Koska lakimuutoksella ei tavoiteltu muutosta säännöksen asiasisältöön vaan pelkästään lakitekstiin, jota muutettiin paremmin sääntelyn tavoitteita ilmentävään muotoon, kumottua TSL:n 2 §:n säännöstä,6 sen voimassa ollessa syntynyttä oikeuskäytäntöä, esitöitä ja muuta oikeuslähdeaineistoa voidaan käyttää tulkinnan apuna määritettäessä perustellun syyn vaatimuksen sisältöä.

Pelaajasopimuksen määräaikaisuuden perusteena voi yksittäistapauksessa olla sijaisuus tai harjoittelu. On mahdollista, että pelaaja on palkattu joukkueeseen toisen esimerkiksi loukkaantuneen tai pitkässä pelikiellossa olevan pelaajan korvaajaksi siten, että sopimuksen kesto on sidottu sijaistettavan paluuseen tai että uraansa aloittelevalle pelaajalle on tahdottu seuran toimesta tarjota mahdollisuus kehittyä täysammattilaiseksi esimerkiksi seuran ylläpitämässä lupaaville urheilijoille tarkoitetussa joukkueessa. Tällaisessa tapauksessa urheiluseuralla on selkeästi perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen, kun sillä ei ole pysyvää työvoiman tarvetta. Sijaisuudella tai harjoittelulla ei kuitenkaan voida perustella pelaajasopimusten määräaikaisuutta tämän yleisemmin, vaan syy sille, miksi pelaajasopimukset ovat määräaikaisia myös muissa tapauksissa on pyrittävä löytämään muualta.

Oikeuskirjallisuudessa pelaajasopimusten määräaikaisuutta on perusteltu erityisesti joukkueurheilun luonteella ja muilla työnantajan toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvillä syillä.7 TSL:n esitöissä työn luonteesta johtuvana määräaikaisuutta edellyttävänä perusteltuna syynä on pidetty työn kausiluonteisuutta sekä sellaisesta määrätystä työstä sopimista, jota työnantaja ei teetä jatkuvasti.8 

Työtä on pidetty kausiluonteisena, jos sitä tehdään toistuvasti ainoastaan tiettynä aikana vuodesta enintään yhdeksästä kymmeneen kuukautta tai, jos työn määrä olennaisesti lisääntyy  etukäteen tiedossa olevina ajanjaksoina.9 Ammattimaista joukkueurheilulajin harjoittamista ei kuitenkaan voitane pitää kausiluonteisena työnä10 siitä huolimatta, että kilpailutoiminta on jaettu lajista riippuen pääsääntöisesti noin viidestä kuuteen kuukautta kestäviin pelikausiin.11 Joukkueurheilijoiden työskentely ei nimittäin rajoitu pelkästään pelikausien aikaan, vaan näiden työ kattaa pelaamisen ohella myös harjoittelun, joka aloitetaan seuraavaa kautta varten yleensä jo hyvin pian edellisen kauden päätyttyä. Esimerkiksi jääkiekon SM-Liigaan osallistuvat seurat aloittavat syyskuussa alkavaa sarjaa varten harjoittelun pääsääntöisesti jo toukokuussa, kun edellinen kausi on joukkueesta riippuen päättynyt maalis- tai huhtikuussa. Koska joukkueurheilijat näin ollen työskentelevät vuosittain säännöllisesti noin 10–11 kuukautta, heidän työtään ei pääsääntöisesti voitane pitää kausiluonteisena.

Pelaajasopimusten määräaikaisuutta ei voitane perustella myöskään sillä, että niiden kohteena on vain jonkin tietyn kestoltaan rajoitetun työn suorittaminen, koska pelaajan työsuhteen kesto on yleensä (maajoukkueturnauksia ehkä lukuun ottamatta) sidottu aikaan eikä määrätyn työkokonaisuuden suorittamiseen siten, että työsuhde päättyisi tämän tehtävän tultua loppuun saatetuksi. Siinäkään tapauksessa, että pelaajasopimusten kohteena tosiasiassa olisi jonkin määrätyn työn suorittaminen, sopimusten määräaikaisuutta ei ainakaan kansallisten mestaruus- yms. sarjojen osalta todennäköisesti voitaisi perustella tähän vedoten, koska sopimuksen kohteena olevalta työltä edellytetään tässä yhteydessä lisäksi sitä, ettei työnantaja teetä sitä jatkuvasti. Poikkeuksen tähän voisivat seurajoukkueiden osalta muodostaa lähinnä sellaiset kilpailut, joihin seura osallistuu vain poikkeuksellisesti.

Kirjallisuudessa pelaajasopimusten määräaikaisuutta on työn luonteeseen vedoten perusteltu mm. joukkueurheilun kilpailullisella luonteella, jonka on katsottu edellyttävän urheilijoilta maksimaalisen suoritustason jatkuvaa ylläpitämistä. Määräaikaisia pelaajasopimuksia on tältä kannalta pidetty perusteltuina, koska niihin on katsottu liittyvän urheilijan suoritustason muutosta vastaavasti yhtäältä mahdollisuus ansiotason nostamiseen ja toisaalta ansiotason alenemisen uhka, minkä on puolestaan katsottu kannustavan pelaajia pyrkimään mahdollisimman korkeaan urheilulliseen suoritustasoon.12 Tähän liittyen määräaikaisuutta on perusteltu myös huippu-urheilijoiden poikkeuksellisella selvästi ennen yleistä eläkeikää päättyvällä urakaarella. Määräaikaisten sopimusten käyttämistä on tältä kannalta pidetty perusteltuna, koska se mahdollistaa sellaisten pelaajien “luonnollisen poistuman”, jotka eivät ikänsä vuoksi enää kykene saavuttamaan riittävää fyysistä suoritustasoa.13   

Siitä huolimatta, että huippu-urheilun tason turvaaminen on tärkeää kilpailujen kiinnostavuuden ja sitä kautta urheiluseurojen taloudellisten toimintaedellytysten säilyttämiseksi,14 suhtaudun edellä esitettyyn urheilijoiden suoritustason turvaamiseen tukeutuvaan perusteluun varauksellisesti, koska pelaajan urheilullisen suoritustason muutokseen liittyvät ansiotasoon kohdistuvat vaikutukset eivät mielestäni ole tunnusomaisia yksinomaan määräaikaisille pelaajasopimuksille. Perustelen kantaani toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin liittyvällä työntekijän vapaalla irtisanomisoikeudella, jonka mukaisesti työntekijä voi halutessaan irtisanoa työsopimuksensa ilman erityisiä perusteluja. Kun toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tehneet ammattilaispelaajat voisivat tästä johtuen paremman tarjouksen saadessaan pyrkiä nostamaan ansiotasoaan seuraa vaihtamalla tai pelkästään irtisanoutumisella uhkaamalla, heillä olisi myös toistaiseksi voimassa olevassa pelaajasopimussuhteessa taloudellinen intressi pyrkiä mahdollisimman korkeaan urheilulliseen suoritustasoon.15 Tämän lisäksi pelaajien suoritustaso olisi mahdollista pyrkiä säilyttämään käyttämällä toistaiseksi voimassa olevissa pelaajasopimussuhteissa nykyisinkin yleisiä pelaajan ja joukkueen urheilulliseen menestykseen sekä pelaavaan kokoonpanoon kuulumiseen sidottuja bonuksia. Tällä voitaisiin saavuttaa sama pelaajan ansiotasoon ja sitä kautta pelisuoritukseen kohdistuva vaikutus kuin mikä edellä on liitetty pelaajasopimuksen määräaikaisuuteen.

Kuten edellä on jo todettu, määräaikaisten sopimusten käyttämistä ei ole tarkoitettu rajoittaa niissä tapauksissa, joissa käytännön työelämän vaatimusten on katsottu edellyttävän määräaikaisuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa tämä on ilmennyt mm. siten, että määräaikaisuuden perustetta arvioitaessa on kiinnitetty huomiota alan erityispiirteisiin16 sekä alalla vakiintuneeseen käytäntöön, jonka on yhdessä muiden syiden kuten tehtävän työn erityispiirteiden kanssa katsottu puoltavan työsopimuksen määräaikaisuutta17.

Kun toistaiseksi voimassa olevia pelaajasopimuksia ei tiettävästi käytetä lainkaan, joukkueurheilun parissa on kiistatta vakiintunut käytäntö, jonka mukaisesti pelaajasopimukset ovat määräaikaisia. Tämän lisäksi huipputason joukkueurheiluun voidaan siitä huolimatta, että se on kaupallistumisensa myötä muuttunut aatteellisesta toiminnasta viihdeteollisuuden osaksi,18 katsoa liittyvän myös tiettyjä sille luonteenomaisia määräaikaisten sopimusten käyttämistä edellyttäviä erityispiirteitä, jotka erottavat sen muusta elinkeinotoiminnasta.

Ammattimainen joukkueurheilu eroaa muusta elinkeinotoiminnasta ensinnäkin päämääriensä osalta. Kun elinkeinotoiminnassa yleensä päämäärät ovat puhtaasti taloudellisia, joukkueurheilulle kuten muullekin kilpaurheilulle on tämän ohella luonteenomaista urheilullisen menestyksen tavoittelu. Tämän lisäksi, koska urheilun kilpailutoiminnan harjoittaminen ei ole mahdollista ilman vastustajia ja koska lajin kiinnostavuuden ja seurojen taloudellisten toimintaedellytysten tur-vaaminen edellyttää kilpailun mahdollisimman korkean tason ohella tietyn yllätyksellisyyden säilyttämistä, joukkueurheilu eroaa muusta elinkeinonharjoittamisesta myös siinä suhteessa, että
urheiluseurat ovat paitsi toistensa kilpailijoita myös olennaisesti riippuvaisia toisistaan. Tästä syystä urheilutoiminnan harjoittajien intressissä ei ole pyrkiä syrjäyttämään kilpailijoita markkinoilta, vaan riittävän ja mahdollisimman tasaväkisen osanottajien välisen kilpailun säilyttäminen.19

Joukkueurheilulle ja yleisemmin urheilulle luonteenomaisena erityispiirteenä voitanee pitää myös osanottajien välisen paremmuuden määräytymistä urheilullisin perustein. Jos kilpailun lopputulos määräytyy pääasiassa muiden seikkojen kuin urheilullisten meriittien, esimerkiksi osanottajien käytettävissä olevien taloudellisten resurssien tai sopimuksen perusteella, kysymys on jostakin muusta kuin urheilusta. Ammattimaisen joukkueurheilun urheilullisen perusluonteen, tulosten ennalta-arvaamattomuuden ja kiinnostavuuden säilyttäminen edellyttää, että sarjasijoitukset määräytyvät ensisijaisesti sen perusteella kuinka kukin seura on onnistunut joukkueen kokoamisessa, valmentamisessa ja peluuttamisessa eikä osanottajien käytettävissä olevien taloudellisten resurssien perusteella.

Edellä sanottuun tukeutuen perustelen pelaa-jasopimusten määräaikaisuutta joukkueurheilun käytännön työelämän tarpeilla, jotka edellyttävät seuraavassa tarkemmin esitettävällä tavalla joukkueurheilun erityisen luonteen ja yleisen kiinnostavuuden sekä niihin liittyvien joukkueurheilun taloudellisten toimintaedellytysten turvaamista. Näiden päämäärien saavuttaminen puolestaan edellyttää ehkä hieman ristiriitaisestikin yhtäältä pelaajien vaihtuvuutta ja toisaalta joukkueiden kokoonpanojen tietynasteista pysyvyyttä.

Kuten sanottua, tiettyjen urheilullisten päämäärien tavoittelu on kilpaurheilulle luonteenomainen piirre. Joukkueurheilussa sarjaan osallistuvan joukkueen rakentaminen on keskeisessä asemassa näihin päämääriin pyrittäessä, koska seuran menestyksen kannalta voitanee olettaa olevan olennaista, että joukkueessa pelaavat parhaat ja joukkueen pelityylin ja tavoitteiden kannalta sopivimmat kulloinkin saatavissa olevat pelaajat. Tämän lisäksi joukkueen rakentamisen onnistumista voitaneen pitää tärkeänä myös yleisön kiinnostuksen kannalta. Jos pelaajasopimukset olisivat toistaiseksi voimassa olevia, pelaajien vaihtaminen ja seurojen mahdollisuus parhaan mahdollisen joukkueen rakentamiseen olisi toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin liittyvän irtisanomissuojan takia olennaisesti rajoitetumpaa kuin siinä tapauksessa, että pelaajasopimukset olisivat määräaikaisia. Tämä puolestaan olisi omiaan muuttamaan joukkueurheilun kilpailullista luonnetta, kaventaisi uusien pelaajien mahdollisuuksia päästä lajin kilpailutoiminnan pariin20 ja johtaisi todennäköisesti lopulta sarjan urheilullisen tason ja siihen kohdistuvan kiinnostuksen alenemiseen. Tästä syystä pelaajasopimusten määräaikaisuuden voidaan mielestäni perustellusti sanoa olevan niin seurojen, pelaajien kuin myös yleisön intressissä21 ja joukkueurheilun käytännön työelämän tarpeiden edellyttämää.

Koska määräaikaiset työsopimukset eivät ole lähtökohtaisesti irtisanottavissa sopimuskauden kestäessä22 eivätkä pelaajat toisaalta lajiliittojen kilpailusääntöjen mukaan voi saada edustusoikeutta uudessa seurassaan, jos nämä ovat rikkoneet tai jättäneet täyttämättä sopimusvelvoitteitaan edellistä seuraansa kohtaan, pelaajat ovat käytännössä sidottuja kulloiseenkin seuraansa koko sopimuksen kestoajaksi ellei seura anna suostumustaan siirtoon23. Määräaikaiset sopimukset tarjoavat näin ollen ns. pienille ja kasvattajaseuroille mahdollisuuden jossain määrin suojautua suurseurojen pelaajavärväykseltä, mikä on omiaan tasapainottamaan seurojen välisiä urheilullisia tasoeroja. Käytännössä pelaajan kulloisenkin seuran suostumuksen saaminen edellyttää sitä, että kesken sopimuskauden pelaajan hankkiva seura maksaa lähtöseuralle korvauksen pelaajasopimuksesta. Tämä puolestaan tasapainottaa seurojen keskinäisiä taloudellisia suhteita samalla, kun se rajoittaa yhdessä siirtomääräaikojen kanssa kilpailukauden aikaisia joukkueiden kokoonpanomuutoksia24, mitä voidaan pitää tarpeellisena ammattilaisurheilun urheilullisen luonteen säilyttämiseksi. Määräaikaisilla sopimuksilla voidaan näin jossain määrin rajoittaa seurojen käytettävissä olevien taloudellisten resurssien vaikutusta kilpailutoimintaan sekä edistää kilpailutoiminnan uskottavuuden säilyttämistä25.

Edellä sanotun mukaisesti määräaikaisten pelaajasopimusten käyttämistä ei ehkä niinkään voida pitää perusteltuna joukkueurheilijoiden tekemän työn luonteen kuin itse joukkueurheilun luonteen ja siitä johtuvien joukkueurheilun käytännön työelämän tarpeiden perusteella. Pelaajasopimuksia ei tehdä määräaikaisina pelaajien irtisanomissuojan kiertämiseksi, vaan siksi, etteivät toistaiseksi voimassa olevat pelaajasopimukset yksinkertaisesti sovellu joukkueurheiluun toiminnan omalajisuudesta johtuen. Pelaajasopimusten määräaikaisuudelle voidaan näin ollen katsoa olevan TSL 1:3.2:n tarkoittama perusteltu syy siitä huolimatta, että urheiluseuroilla työnantajina pääsääntöisesti on jatkuva työvoiman tarve.

 

 

1 Vastasuorituksella tarkoitetaan tässä myös sellaisia suorituksia, jotka eivät määränsä osalta täytä TSL 1 luvun 1 §:n vastikkeellisuustunnusmerkkiä. Pelaajasopimusta voidaan näin ollen pitää urheilijan kannalta vastikkeellisena myös silloin, kun sopijakumppanin vastasuoritus kattaa vain urheilemisesta aiheutuvat kustannukset, jotka urheilija muutoin joutuisi itse suorittamaan.

2 Amatööreillä tarkoitetaan tässä muita kuin TSL 1 luvun 1 §:n työsuhteen tunnusmerkistön täyttävissä pelaajasopimussuhteissa olevia urheilijoita.

3 Määräaikainen työsopimus ei ole sopimuskauden kestäessä lainkaan irtisanottavissa paitsi niissä tapauksissa, joissa sopimukseen on erikseen liitetty irtisanomislauseke.

4 HE 205/1983, s. 26 ja HE 157/2000, s. 60.

5 Ibid. 

6 HE 157/2000, s. 60.

7 Huttunen, Mikko: Joukkueurheilu ja työlainsäädäntö. Tutkimus ns. pelaajasopimussuhteen ja työlainsäädännön välisestä jännitteestä. Lisensiaattityö, Helsingin yliopisto, yksityisoikeuden laitos 31.7.1993, s. 98-101; Jalanko, Risto: Työn luonne määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytyksenä. TYV 1991, s. 44-45; Rauste, Olli: Urheiluoikeus. Helsinki 1997, s. 114 ja Tiitinen, Kari-Pekka – Kröger, Tarja: Työsopimusoikeus. Helsinki 2003, s. 88.

8 HE 157/2000, s. 60; 1.6.2001 kumotun TSL:n osalta ks. HE 205/1983, s. 26.

9 HE 157/2000, s. 60.

10 Ks. toisin Jalanko 1991, s. 44.

11 Päättynyt kausi 2002–2003 pelattiin jääkiekon SM-Liigassa ajalla 17.9.2002–6.4.2003 ja Mestiksessä 14.9.2002– 6.4.2003. Käsipallossa päättynyt kausi pelattiin miesten pääsarjatason osalta 11.9.2002–12.4.2003 ja salibandyssa 20.9.2002–11.4.2003. Jalkapallon Veikkausliigassa meneillään oleva kausi pelataan 15.5.–26.10.2003 välisenä aikana.

12 Rauste 1997, s. 114.

13 Ibid.

14 SLU:n palloilun huippuseurojen taloutta selvittävän työryhmän mietintö, s. 1, josta ilmenee, että huippuseurojen talous on noin 80 prosenttisesti riippuvainen pääsylipputuloista ja sponsorisopimuksista. Tämän perusteella urheilun tason säilyttäminen on tärkeää, koska tason lasku saattaisi johtaa maksavan yleisön ja sponsorien kiinnostuksen ja sitä kautta urheiluseurojen taloudellisten toimintaedellytysten heikkenemiseen. Ks. tästä myös Euroopan komission pääosasto X:n neuvotteluasiakirja: Urheilun eurooppalainen malli, s. 10.

15 Vapaan irtisanomisoikeuden käytännön merkitystä saattaisi kuitenkin vähentää se, että urheilijan ja seuran välillä voitaisiin TSL 6:2.2:n mukaisesti sopia kuuden kuukauden irtisanomisajasta, minkä lisäksi urheilijan mahdollisuutta seuran vaihtoon kaventavat lajiliittojen sääntöihin perustuvat siirtomääräajat, joiden ulkopuolella seuraa vaihtavat pelaajat eivät voi osallistua virallisiin otteluihin sillä kilpailukaudella, jota määräaika koskee. Pelaajasiirtojen rajoittaminen kilpailukieltosopimuksilla ei sen sijaan todennäköisesti tulisi kysymykseen. Ks. tästä Palmgren, Mika: Joukkueurheilijan työoikeudellinen oikeusasema ja kansallinen siirtokorvausjärjestelmä. Lisensiaatin tutkimus. Turun yliopisto. Syyskuu 1997, s. 276-277 sekä Rauste 1997, s. 364-365.

16 KKO 1985-II-146, jossa näyttelijän tekemää työsopimusta pidettiin “- - teatterialan työhön liittyvät, sen luonteesta johtuvat erityispiirteet huomioon ottaen - -” irtisanomista edellyttävänä määräaikaisena työsopimuksena.

17 KKO 1995:13 (Ään.).

18 Tiitinen, Kari-Pekka: Urheilijan oikeussuhteista. Kuvauksia ja mietteitä. LM 1998, s. 211.

19 Ks. julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen kohdat 218 ja 227 yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisussa C-415/93 Bosman, Kok. 1995, s. I-4921 ja Kostiainen, Pasi: Jokerit – Suomalaisen jääkiekkoilun tuhkimotarina, s. 143-144.

20 Toistaiseksi voimassa olevat pelaajasopimukset rajoittaisivat olennaisesti ikääntyneiden urheilijoiden poistumaa ja asettaisivat näin ollen esteitä uusien nuorten pelaajien työllistämiselle.

21 Tiitinen – Kröger 2003, s. 88.

22 Poikkeuksen sanottuun muodostavat pelaajasopimuksissa olevat optioehdot, joiden mukaisesti osapuolet voivat tiettyyn ajankohtaan mennessä irtisanoa sopimuksen optiokauden tai -kausien osalta.

23 Ks. myös Ferrari, Luca: The “Anelka case”: The new frontier in the liberalisation of the football market after Bosman is found in “The right to breach” the employment contract. Idrottsjuridisk skriftserie Nr 4. Artikelsamling 1999, s. 56.

24 Toisaalta on kuitenkin huomattava, että menestymismahdollisuutensa menettäneet seurat saattavat SLU:n edellä mainitun mietinnön sivulla 1 todetulla tavalla talouttaan tasapainottaakseen myydä parhaiden pelaajiensa sopimukset toisille seuroille, mikä luonnollisesti saattaa olla seurojen välistä pelaajaliikennettä lisäävä tekijä. Ks. tästä myös julkisasiamiehen lausunnon kohta 86 yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisemassa asiassa C-176/96 Lehtonen, Kok. 2000, s. I-2681.

25 Malmsten, Krister: Före och efter Bosman. Idrottsjuridisk skriftserie Nr 1. Artikelsamling 1996, s. 46 ja Rauste 1997, s. 424, joissa joukkueurheilun uskottavuuden on todettu edellyttävän, etteivät joukkueiden keskinäiset voimasuhteet sarjakauden kestäessä olennaisesti muutu kokoonpanomuutoksista johtuen. Ks. asiassa Lehtonen annetun tuomion kohdat 54-55 ja julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen kohdat 55-62 ja 72.