Mika Palmgren

 

Mika Palmgren

Oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari

 

PÄÄKIRJOITUS

 

Urheilu on oikeudellistunut. Tämä ilmenee siten, että urheilua koskevia ratkaisuja on annettu 1990-luvulta lähtien selvästi enemmän kuin aiemmin ja toisaalta siitä, että erityisesti urheilijat ovat  riitatilanteissa tukeutuneet entistä useammin  voimassaoleviin lakeihin eikä enää pelkästään lajiliiton kilpailusääntöihin. Urheilun oikeudellistuminen on  seurausta myös urheilun kaupallistumisesta ja ammattimaistumisesta.

 

Urheilun oikeudellistumisen johdosta urheilujärjestöillä näyttäisi olevan jonkinlainen tarve yrittää estää urheilua koskevien ratkaisujen käsitteleminen yleisissä tuomioistuimissa. Urheilun erityinen luonne saattaa puoltaa "erityisurheilutuomioistuinten tai -urheilulautakuntien " perustamista. Sen sijaan voidaan kysyä, tarvitaanko näitä erityiselimiä asioiden oikeudellisen luonteen vuoksi?  Myönteistä vastausta kysymykseen on jo paljon vaikeampi perustella.  Joka tapauksessa  tuoreimpana esimerkkinä on Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFAn päätös, jolla se hyväksyi CAS:n ( Court of Arbitral for Sport ) välimiesoikeutta koskevat menettelynormit myös jalkapallomaailmaa sitoviksi.

 

Suomessa käydään keskustelua Urheilun oikeusturvalautakunnan roolista ja toimivallasta. Professori Heikki Halilan artikkeli antaa ajattelemisen aihetta ja CAS:n jäsenen Olli Rausteen artikkeli luo varsin mielenkiintoisen kuvan välimiesoikeuden toiminnasta Olympiakisojen yhteydessä.

 

Jäsenlehdessä käsitellään myös urheilijan eläke- ja tapaturmaturvaa  koskevia asioita. Urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvaa koskeva säännöstö on ollut voimassa hieman yli 7 vuotta  ja uskallan perustellusti väittää, että laki sisältää useita tulkinnanvaraisuuksia ja jopa aukkoja, joista varmasti tullaan saamaan ennakkotapauksia tulevina vuosina. Asianajaja Pekka Ilmivallan artikkeli on kuvaus yhdestä vireillä olevasta riidasta. Urheilijan eläke- ja tapaturmaturvan kannalta ratkaisulla tulee olemaan erityistä mielenkiintoa varsinkin silloin, jos joudutaan arvioimaan tavallisen työntekijän ja urheilutyöntekijän oikeudellista asemaa vakuutusturvan laiminlyöntitapauksissa. Kari Ketvenin artikkeli antaa hyvän kuvan siitä, kuinka urheilijan eläke- ja tapaturmaturva eroaa normaalityöntekijän tapaturma- ja eläketurvasta ja herättää kysymyksen siitä, kuinka pitkälle työntekijöiden sosiaaliturvaa perusoikeusnäkökulmasta voidaan alentaa pelkästään työn luonteen perusteella, jos työntekijän työoikeudellinen oikeusasema muutoin on sama. Kimmo Suomisen artikkeli puolestaan on mielenkiintoinen, koska sen perusteella voidaan arvioida, missä  kulkee urheilijan eläke- ja tapaturmalain ja toisaalta työntekijäin eläkelain ja tapaturmavakuutuslain soveltamisalaa koskeva raja. Voidaan perustellusti väittää, että ellei kyse ole urheilijan eläke- ja tapaturmalain mukaisesta urheilusta tai urheilijasta, tulee tällaiseen työntekijään sovellettavaksi Tapaturmavakuutuslaki tai Työntekijäin eläkelaki ja silloin sosiaaliturvan laajuus eroaa toisistaan huomattavasti.

 

Lisäksi  jäsenlehdessä on Esa Schönin artikkeli työntekijän vapaasta liikkuvuudesta, johon perustuen vuonna 1995 annettiin joukkueurheilua koskeva ns Bosman-päätös. Sen vaikutukset ovat  edelleenkin huomattavia urheiluseurojen  talouden näkökulmasta ja asiasta on käyty vilkasta keskustelua erityisesti iltapäivälehtien sivuilla. Jäsenlehteen on otettu myös kahden urheilujärjestöjohtajan, Ilmivallan ja Juholan,  ajatuksia siitä, miksi urheilijoita varten on tarpeen perustaa oma urheilijoiden etujärjestö.

 

Kiitän lämpimästi kaikkia artikkelin kirjoittajia hyvin tehdystä työstä,  Opetusministeriötä ja Urheiluoikeuden yhdistystä sen antamasta taloudellisesta tuesta ja toivon lukijoille miellyttäviä lukuhetkiä !