Heikki Halila

 

 

Vsn. professori Heikki Halila, Helsingin yliopisto

KYSYMYS VALITTAJAA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN SÄÄNTÖJENVASTAISUUDESTA URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN KANNALTA

 

1. Sääntöjenvastaisuus Urheilun oikeusturvalautakunnan säännöissä

Urheilun oikeusturvalautakunta perustettiin vuonna 1991 riippumattomaksi valituselimeksi käsittelemään ja ratkaisemaan urheiluelämän piirissä syntyvistä päätöksistä ja määrättävistä sanktioista tehtäviä muutoksenhakuja. Kuten tunnettua taustalla oli osaltaan Suomen liittyminen Euroopan neuvostoon ja sen dopingin vastaisen yleissopimuksen hyväksyminen. Sopimuksen mukaan urheilijalla on oikeus valittaa häntä koskeneessa dopingasiassa annetusta päätöksestä. Muuten oikeusturvalautakunnan säännöt voitiin kirjoittaa varsin vapaasti. Tämä oli mahdollista myös sen vuoksi, ettei kansainvälisellä tasolla ollut yhdenmukaisia esikuvia siitä, millaisissa asioissa urheilijan tulisi voida päästä suosituksia antavaan riippumattomaan valituselimeen.

Urheilun oikeusturvalautakunnan tehtävänä oli vuonna 1991 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan järjestöistä riippumattomana valituselimenä käsitellä urheilijan tai muun luonnollisen henkilön taikka järjestöjen organisaatioon kuuluvan urheilujärjestön tai muun yhteisön taikka Suomen antidoping-toimikunnan tekemiä valituksia järjestöjen tai niiden organisaatioon kuuluvien yhteisöjen valittajaa koskevista päätöksistä, jotka koskevat erottamista yhdistyksen jäsenyydestä, jäsenoikeuksien rajoittamista tai kurinpitotoimia tai joissa on kysymys päätöksen sääntöjenvastaisuudesta sekä urheiljan valituksia urheilujärjestöjen päätöksistä, jotka perustuvat Suomen antidoping-toimikunnan valvontaryhmän päätöksiin ja joiden osalta on hankittu Suomen antidoping-toimikunnan lausunto.

Oikeusturvalautakuntaa asetettaessa ei voinut olla tarkkaa tietoa niistä oikeusturvatarpeista, jotka vaikuttavat lautakuntaan kohdistuviin odotuksiin. Jalangon luonnehdinnan mukaan tehtäväkenttä oli määritelty varsin laajaksi. Jäsenoikeuksien rajoittaminen kurinpitotoimet ja päätösten sääntöjenvastaisuus sisältävätkin mitä erilaisimpia tapauksia, jotka voivat tulla tutkittavaksi lautakunnassa. Toiselta puolen oli myös joukko asioita, jotka jäivät lautakunnan toimivallan ulkopuolelle. Lautakunnan toimivalta ei ole yleinen urheilijan oikeusturvakysymyksissä.

Oikeusturvalautakunta voi tehdä päätöksiä vain sellaisten järjestöjen päätöksistä, jotka ovat sitoutuneet lautakunnan toimivaltaan. Sopimusasiat ovat näin jääneet lautakunnan toimivallan ulkopuolelle. Asianosaiset eivät voi sopia siitä, että sopimusriita tulisi lautakunnan käsiteltäväksi. Järjestöjen päätöksetkään eivät kuulu kokonaisuudessaan lautakunnan toimivaltaan. Lautakunta ei voi ilman muuta tutkia sitä, onko urheilijaa koskeva päätös syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai onko se sisällöltään asianmukainen taikka oikeudellisesti pätevä.

Lautakunnan toimivallan ratkaisee edellä luonnehditulla tavalla se, onko kyse jäsenoikeuksien rajoittamisesta, kurinpitotoimista tai päätöksen sääntöjenvastaisuudesta. Vain näissä rajoissa lautakunta voi ottaa tutkittavakseen sen, onko järjestö tehnyt "oikean" päätöksen tai käyttänyt autonomiaansa urheilullisesti perustellulla tavalla.

Eri käsityksiä tai arvailuja voidaan esittää siitä, kuinka tietoinen toimivallan rajaus on ollut vuonna 1991 sääntöjä kirjoitettaessa. Lautakunnan perustaminen ei johtunut vain siitä, että Euroopan neuvoston dopingin vastaisessa yleissopimuksessa edellytettiin urheilijalle myönnettyä oikeutta valittaa häntä koskeneessa dopingasiassa annetusta päätöksestä. Pyrkimyksenä oli myös estää mahdollisimman paljon urheilua koskevien riita-asioiden meneminen tuomioistuinten käsiteltäväksi. Tämä tavoite oli ainakin pohjoismaisella tasolla omaksuttu laajasti niin urheilujärjestöissä kuin valistuneissa lakimiespiireissäkin, kuten osoittaa keskustelu vuoden 1996 Pohjoismaisessa lakimieskokouksessa aiheesta "Idrottens regler, etik eller juridik?".

Samalla kun lautakunnan perustamisella pyrittiin torjumaan tuomioistuinkäsittelyä, yritettiin rajoittaa myös urheilun oikeudellistumista. Siksi ei haluttu kirjoittaa toimivaltakohtaa lautakunnan sääntöihin niin laajasti, että järjestöjen autonomiasta jouduttaisiin olennaisesti tinkimään. Tuolloin arveltiin ilmeisen perustellusti, ettei järjestöjä olisi onnnistuttu sitouttamaan lautakunnan toimivaltaan, jos se olisi tullut laajemmaksi, kuin se tuolloin tuli olemaan.

Oikeusturvalautakunnan ratkaisuissa on verrattain selkeästi hahmottunut linja siinä, mitä ovat sellaisia kurinpito- ja jäsenoikeuksien rajoittamistoimia, jotka lautakunta voi ottaa tutkittavakseen. Hankalampaa on ollut se, mitkä sääntöjenvastaiset päätökset kuuluvat lautakunnan toimivallan piiriin. Tämä johtuu vaikeudesta määrittää ilmaisulle sääntöjenvastaisuus käsitesisältöä esillä olevassa asiayhteydessä.

Käsitemäärittelyä ei ole omiaan helpottamaan se, että lautakunnasta oikeutta hakevat saattavat joutua huomaamaan, ettei heidän asiansa sisällä kurinpitotoimia eikä jäsenoikeuksien rajoittamista. Sääntöjenvastaisuus jää tällöin ainoaksi mahdollisuudeksi saada urheilijan asia valitusasiana tutkituksi lautakunnassa. Konfrontaatioasetelma on näin olemassa, jos valittajataho pyrkii venyttämään sääntöjenvastaisuuden käsitealaa urheilijan oikeusturvatarpeisiin yleisesti tukeutuen ja jos lautakunnan toimivaltaan sitoutuneet urheilujärjestöt pitävät kiinni autonomiastaan ja siten ilmaisun sääntöjenvastaisuus suppeasta käsitesisällöstä. Lautakunta on joutunutkin ottamaan kantaa valituksiin, jotka juontavat juurensa tästä asetelmasta.

Oikeusturvalautakunnan toimivaltaa koskeva sääntökohta oli alun perin kirjoitettu varsin raskaaseen ja vaikeasti avautuvaan muotoon. Sääntöjenvastaisuuden osalta se on ollut myös sisällöltään pulmallinen. Siksi lautakunnan ja sen asettajatahon piirissä on aika ajoin käyty keskusteluja sen uudistamisesta. Sääntöjen uudistamiseen on nähty muitakin tarpeita.

5.10.1999 päivätyssä SLU:n työsuhdetyöryhmän mietinnössä esitettiin, että oikeusturvalautakunnan säännöissä tulisi erikseen mahdollistaa joukkueurheilun liigojen määräämien kurinpitotoimien tutkiminen lautakunnassa. Tämä antoi aiheen tutkia lautakunnan toimivaltaa koskevan sääntökohdan modernisointia kokonaisuudessaan.

Tässä esityksessä tarkasteltavana oleva lautakunnan sääntöjen 1 §:n kohta sai sääntöuudistuksessa seuraavan sisällön:

"Valittajana voi lautakunnassa olla

1) urheilija

2) muu luonnollinen henkilö

3) järjestöjen organisaatioon kuuluva urheilujärjestö

4) muu yhteisö

5) Suomen antidoping-toimikunta

Valituksen kohteena voivat olla järjestöjen tai niiden organisaatioon kuuluvien yhteisöjen valittajaa koskevat päätökset, joisa on kysymys

1) erottamisesta yhdistyksen jäsenyydestä:

2) jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai kurinpitotoimista:

3) päätöksen sääntöjenvastaisuudesta; sääntöjenvastaisuus ei tarkoita urheilulajin sääntöjen vastaisuutta tai

4) urheilijan valituksesta urheilujärjestön päätöksestä, joka perustuu Suomen antidoping-toimikunnan valvontaryhmän päätökseen ja jonka osalta on hankittu Suomen Antidoping-toimikunnan lausunto.

Lautakunta voi käsitellä liigan määräämiä kurinpitotoimia urheilijalle liigan yhteisömuodosta riippumatta, jos liiga on tähän suostunut."

Lautakunnan toimivaltaa koskevalla sääntömuutoksella ei tavoiteltu sääntöjenvastaisuuden osalta sisältömuutosta, vaikka siihen tuli rajoittava määre urheilulajin sääntöjen vastaisuudesta. Lautakunnan piirissä oli näet ollut vallalla se käsitys, että lajin sääntöjen vastaisuus ei ole lautakunnan säännöissä tarkoitettua sääntöjenvastaisuutta. Lautakunnan sääntöihin tutustuva urheilija ei kuitenkaan voinut tätä ilman muuta oivaltaa. Sääntömuutoksella pyrittiin näin antamaan informaatiota valittajataholle. Oma kysymyksensä on, aiheutuiko sääntömuutoksesta kuitenkin muutosta lautakunnan toimivaltaan.

2. Oikeusturvalautakunta sääntöjensä tulkitsijana

Käytäessä erittelemään sitä, mitä sääntöjenvastaisuus tarkoittaa urheilun oikeusturvalautakunnan sääntöjen 1 §:ssä, on aluksi kiinnitetävä huomiota lautakunnan asemaan. Oikeusturvalautakunta kuuluu lainkäytön tukielimiin. Se on urheiluelämän oma epävirallinen tuomioistuin, jonka asema ei perustu lainsäädäntöön. Se ei kuulu valtion lainkäyttökoneistoon, eikä sen asemaa ole määritelty lainsäädännössä. Se tulkitsee itse sääntöjään.

Lautakunnan omaksumaa sääntötulkintaa ei voida riitauttaa urheilun omassa piirissä eikä viranomaiskoneistossa. Kun lautakunta on riippumaton valituselin, SLU ei voi sen asettajana riitauttaa sääntötulkintaa; se voi kuitenkin muuttaa sääntöjä, jos se on tyytymätön lautakunnan linjauksiin. Lautakunnan suosituksia ei voida riitauttaa tuomioistuimissa. Jos valittaja vie asiansa lautakunnan käsittelyn jälkeen tuomioistuimeen, kyseessä on oma prosessinsa eikä valitus lautakunnan ratkaisusta. Kun lautakunnan ratkaisut eivät ole täytäntöönpanokelpoisia, täytöntöönpanovaiheessakaan ei voida riitauttaa lautakunnan sääntötulkintoja.

Esitetyn vuoksi vain lautakunnan oma käytäntö on merkityksellinen, kun sääntötulkintaa arvioidaan tehokkasti voimassa olevan normiston kannalta. Sääntöjenvastaisuus on sitä paitsi ilmaisuna uniikki. Tätä ilmaisua ei ole käytetty urheiluasioissakaan yleisten tuomioistuinten toimivallan määräytymisessä. Lautakunnan tulee pyrkiä yhdenmukaiseen ratkaisukäytäntöön, vaikka se voi ainakin muodollisesti ottaen poiketa omista ratkaisuistaan helpommin kuin korkein oikeus antamistaan ennakkopäätöksistä.

Lautakunnan itsenäinen tulkintavalta ei estä käymästä keskustelua omaksutuista linjauksista ja esittämästä tulkintasuosituksia. Se kuuluu oikeustieteen palvelutehtävään myös tässä tapauksessa. Poissulkevana tekijänä ei saa olla sekään, että huomattava osa aihepiiristä kiinnostuneista on ollut tavalla tai toisella lähellä lautakunnan työtä, kun sidonnaisuudet kerrotaan transparenssiperiaatteen hengessä.

3. Sääntöjenvastaisuus oikeudellisessa kontekstissa

Oikeudellisessa kielenkäytössä on oikeussäännöllä vakiintunut sisältö. Oikeussääntö määritellään oikeusnormiksi, joka koostuu tosiseikastokuvauksesta ja oikeusvaikutuksista. Oikeussääntö on kuitenkin eri asia kuin sääntö. Säännön ei tarvitse olla sisällöltään oikeudellinen kuten oikeussäännön; se voi olla esimerkiksi eettinen. Tämä ilmenee erinomaisesti juuri urheilun näkökulmasta tarkasteltaessa sitä, millainen asia voi tulla ns. oikeusasiana eli tuomioistuinasiana tutkittavaksi tuomioistuimessa.

Kanteessa esitetyn vaatimuksen oikeellisuuden on oltava arvioitavissa oikeussääntöjen mukaan, mikäli kysymyksessä on tuomioistuinasia. Juha Lappalainen toteaa tuoreessa siviiliprosessioikeuden yleisesityksessään, että tuomioistuimen ratkaistavaksi ei siten esimerkiksi voida saattaa vaatimusta, joka ratkaistaan urheilusääntöjä soveltamalla. Urheilijan oikeus tulla kohdelluksi urheilusääntöjen mukaan ei sellaisenaan riitä muodostamaan kannekelpoista oikeutta. Oma kysymyksensä toki on se, missä määrin urheilun säännöt ovat oikeudellisia ja missä määrin eettisiä.

Oikeustieteellisessä keskustelussa on viimeksi kuluneen puolentoista vuosikymmenen aikana runsaasti esillä kysymys oikeudellisten sääntöjen ja periaatteiden välisestä suhteesta. Oikeussääntöjen katsotaan ilmentävän konkreettista, yksityiskohtaista ja teknistä oikeudellisen sääntelyn muotoa. Kun puhutaan sääntöjenvastaisuudesta, voidaan keskustella myös siitä, miten se eroaa periaatteiden vastaisuudesta. Sääntöjenvastaisuuden on oltava konkreettisten, yksityiskohtaisten ja teknisten normien vastaisuutta. Periaatteiden vastaisuudesta puhuttaessa kiinnekohdat eivät rajoitu näin ahtaalle.

Sääntöjenvastaisuus voidaan nähdä myös lainvastaisuuden vastineparina. Niinpä YhdL 32 §:ssä on rinnastettu yhdistyksen päätöksen moiteperusteina lain ja yhdistyksen sääntöjen vastaisuus. Tähän nähden on huomionarvoista, että urheilun oikeusturvalautakunnan sääntöjen 1 §:ssä ei valitusperusteena ole urheilujärjestön päätöksen lainvastaisuus vaan pelkästään päätöksen sääntöjenvastaisuus.

Säännöt - ovatpa ne oikeudellisia tai muita - sisältyvät tavallisesti johonkin koonnokseen. Ne ovat normien kokonaisuus. Vastineparina on tältä osin (järjestön) yksittäinen päätös. Yksittäinen päätös saattaa sen sijaan sisältää yksittäisen säännön. Oma kysymyksensä toki on, miten tällainen sanojen valöörin arvioiminen voi vaikuttaa oikeudelliseen päättelyyn. Olennaista on asiayhteys, mutta oikeuskielessä yleisesti omaksuttu merkityssisältö luo olettaman myös tarkasteltavana olevaan tilanteeseen.

4. Oikeusturvalautakunnan sääntökohdan lähempää eritelyä

4.1. Lainvastaisuus ja yksittäisen päätöksen vastaisuus?

Sääntöjenvastaisuutta koskeva yleinen oikeudellinen tarkastelu antaa viitteitä siitä, millaisia asioita oikeusturvalautakunta voi tutkia järjestön päätöksen sääntöjenvastaisuuden perusteella. Järjestön yksittäisen päätöksen vastainen ratkaisu ei esitetyn myötä tulisi sisältää sääntöjenvastaisuutta. Juridiseen saivarteluun kenties sortuen voidaan todeta, että jos tällainen päätös sisältää yksittäisen säännön, sen vastaisuus on kyseisen säännön vastaisuutta mutta ei sääntöjenvastaisuutta. Lautakunnan toimivaltaan ei liioin kuulu lainvastaisuuden tutkiminen, ellei kysymys ole jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai jäsenen erottamisesta.

Päätöksen sääntöjenvastaisuuden tutkiminen ei sisällä lainvastaisuuden tutkimista. Oikeusturvalautakunnan toimivalta ei ole tässäkään tapauksessa sidoksissa tuomioistuinten toimivaltaan urheilua koskevissa asioissa. Toimivallat ratkeavat toisistaan eroavalla tavalla: lautakunnan toimivaltaa ei ole rajattu sen perusteella, voiko valittaja viedä asiansa yleiseen tuomioistuimeen.

4.2. Urheilulajin sääntöjen vastaisuus

Oikeusturvalautakunnan 1 §:ssä tarkoitettu sääntöjenvastaisuus ei ole sanamuotoon perustuvan tulkinnan myötä sidottu vain oikeussääntöjen vastaisuuteen. Lautakunnan toimivaltaan voisivat tämän perusteella kuulua myös erilaiset urheilun sääntöjen vastaisuudet. Estettä ei olisi ollut pelkän sanamuodon perusteella vuonna 1999 tapahtuneeseen sääntömuutokseen asti se, että tutkittavaksi olisivat tulleet niin asianomaisen lajin sääntöjen vastaisuudet kuin SLU:n vuonna 1998 vahvistamien eettisten sääntöjen vastaiset päätökset.

Oikeusturvalautakunta ei kuitenkaan omaksunut edellä luonnehditun kaltaista laajaa sääntöjenvastaisuuden tulkintavaihtoehtoa. Lajin sääntöjen vastaisuuden ei katsottu kuuluvan lautakunnan toimivaltaan silloinkaan, kun lajin sääntöjen vastaisuutta ei vielä ollut suljettu pois toimivallan piiristä. Tämä tuli tosin esiin vain lautakunnassa käydyissä keskusteluissa. Yhtään sellaista valitusta ei näet lautakunnalle osoitettu, jossa olisi vedottu lajin sääntöjen vastaiseen ratkaisuun. Oikeusturvalautakunnalta ei ollut vaadittu kilpailutapahtumista annettujen ero- tai kilpailutuomarin ratkaisun käsittelemistä valitusasiana uudelleen.

Jos lautakunnalle olisi tullut lajin sääntöjen vastaista tointa koskeva valitus, lautakunta ei olisi voinut vedota suoraviivaisesti siihen, että sen toimivaltaan kuuluvat vain oikeussäännösten perusteella ratkaistavat asiat. Lautakunnan sääntöjähän ei ole laadittu niin, että niissä olisi mukailtu tuomioistuinten toimivallan rajoja. Sen sijaan olisi voitu katsoa, että lajin sääntöjen rikkomisen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan kilpailutapahtuman oman oikeussuojakoneiston piiriin eikä ulkopuoliseen riidanratkaisuun, ellei muusta ole nimenomaisesti sovittu.

Käytännössä voi syntyä ongelmia siitä, mitä oikeusturvalautakunnan sääntöjen 1 §:ssä tarkoitetaan urheilulajin sääntöjen vastaisuudella. Tämä on tullut esiin lautakunnan ratkaisussa 2/2001, joka koski Suomen Moottoriliitto r.y:ssä tehtyä ratkaisua. Lajin (enduro) säännöissä oli määritelty pistelaskujärjestelmä siihen liittyvine virhepisteineen. Vetoomustuomioistuimen päätöksellä palkintojärjestystä oli muutettu: myöhästymisestä johtuneet virhepisteet poistettiin. Oikeusturvalautakunta jätti valituksen tutkimatta ensisijaisesti siksi, että valitus koski lajin sääntöjen vastaisuutta. Jäljempänä tarkasteltavalla tavalla ratkaisussa tuli sen problemaattisuutta ilmentäen esiin myös se, oliko muuta oikeusturvaan perustuvaa syytä tutkia valitus.

Lajin sääntöjen vastaisuus voitiin perustaa em. ratkaisussa siihen, mihin säännöstöön virhepistejärjestelmä sisältyi. Ilmoittautumisen myöhästyminen ei ehkä sisälly aivan luontevasti lajin sääntöihin. Siksi voitaneen keskustella siitä, voisiko se sisältyä paremmin kilpailusääntöihin. Voi kuitenkin syntyä tilanteita, joissa saatetaan kysyä olennaisen painokkaammin, onko ollut perusteltua sisällyttää tietty määräys lajin sääntöihin. Jos määräys kuuluu yleisen käytännön valossa aineelliselta sisällöltään johonkin muuhun säännöstöön kuin lajin sääntöihin, valitus tulisi voida tutkia urheilun oikeusturvalautakunnassa.

4.3. Yhdistyksen (toiminta)sääntöjen vastaisuus

Oikeusturvalautakunnan 1 §:n ilmaisua sääntöjenvastaisuus voi olla asianomaisen järjestön sääntöjen (urheilukielellä toimintasääntöjen) vastaisuutta. Oikeusturvalautakunnassa on tosin tullut vain harvoin esiin valitusasioita, joissa on kysymys yhdistyksen sääntöjen vastaisuudesta "sääntöjenvastaisuuden" tiimoilla. Sellaisena voidaan kuitenkin mainita lausuntoasia 1/1995, joka koski mm. yhdistyksen sääntöihin perustuvan toimivaltajaon sitovuutta sarjapaikan siirtämisessä ja kasvattajarahan maksamisessa koripallossa.

Sääntöjenvastaisuus yhdistyksen (toiminta)sääntöjen vastaisuutena on siksi luonteva päätelmä, että voisi jopa ajatella, että lautakunnan sääntöjen 1 §:ssä olisi tarkoitettu pelkästään tällaista sääntöjen vastaisuutta. YhdL 32 §:ssähän on ainoa moiteperusteena kysymykseen tuleva sääntöjenvastaisuus yhdistyksen sääntöjen vastaisuutta. Tätä ei ole kuitenkaan tavoiteltu, mikä ilmenee selvästi lautakunnan ratkaisukäytännöstä. Urheilijan oikeusturva olisikin lautakunnassa puutteellinen, jos sääntöjenvastaisuus olisi vain asianomaisen yhdistyksen rekisteriin merkittyjen sääntöjen vastaisuutta.

4.4. Kansainvälisen lajiliiton sääntöjen vastaisuus

Oikeusturvalautakunnassa ei ole ratkaistu valitusasiaa, jossa järjestön tekemän ratkaisun olisi esitetty olevan kansainvälisen lajiliiton sääntöjen vastainen. Tämä osoittaa, että urheilija voi vain harvoin vedota oikeussuojansa puolesta kansainvälisen lajiliiton sääntöihin. Niissähän ei ole juuri määräyksiä, jotka koskisivat suoraan urheilijoita toisin kuin sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä. Jos sääntöjen määräykset kuitenkin koskevat urheilijaa ja jos kansallinen lajiliitto on ne sivuuttaen loukannut urheilijan oikeussuojaa, on ajateltavissa, että oikeusturvalautakunta voisi tutkia tähän perustuvan valituksen.

4.5. Sääntöjä alemmanasteisten määräysten vastaisuus

Oikeusturvalautakunnassa on ratkaistu usein valituksia, joissa on kysymys yhdistyksen sääntöjä hierarkkisesti alemmanasteisten määräysten sääntöjenvastaisuudesta. Olennaista kuitenkin on, mikä on kilpailu-, kurinpito- tai muiden määräysten sisältö. Nämä määräykset sisältävät epäilemättä sääntöjä - oikeudellisia tai muita -, ja ne voivat siten kuulua lautakunnan tutkimisoikeuden piiriin. Niihin sisältyvät lajin säännöt eivät lautakunnan nykyisten sääntöjen mukaan kuulu lautakunnan toimivallan piiriin.

Kysymys kilpailusääntöjen vastaisesta päätöksestä on tullut tutkittavaksi oikeusturvalautakunnan ratkaisussa 12/2000. Riita koski edustusoikeutta salibandyssä. Valittajana oli urheiluseura, joka vaati liiton hallituksen pelaajan edustusoikeutta koskevan päätöksen kumoamista ja asian palauttamista liiton käsiteltäväksi. Lautakunta totesi tältä osin, että kysymys on päätöksen sääntöjenvastaisuutta koskevasta valituksesta, jonka tutkiminen kuuluu lautakunnan toimivaltaan. Valitusta ei sen sijaan voitu tutkia pelaajasopimuksen vahvistamista koskevan vaatimuksen osalta. Pääasiaratkaisussa oikeusturvalautakunta katsoi, ettei liitto ollut menetellyt kilpailusääntöjen vastaisesti. Edustusoikeuskysymys ei näin kuulunut kokonaisuudessaan "sääntöjenvastaisuuden" alle.

Oikeusturvalautakunta on niin ikään katsonut toimivaltansa piiriin kuuluvan kasvattajaseuramaksun määrää koskevan kysymyksen. Tämä ilmenee mm. pesäpalloa koskevasta ratkaisusta 1/2001. Ratkaisun tehnyt Suomen Pesäpalloliitto ei kiistänyt oikeusturvalautakunnan toimivaltaa asiassa. Lautakunta ei nähnyt estettä tutkia, oliko päätös liiton kilpailumääräyksissä olevien kasvattajaseuramaksua koskevien kohtien vastainen. Kun tätä ei tarvinnut erikseen perustella, ei ollut mahdollista ottaa kantaa siihen, miksi riita koski lautakunnan sääntöjen 1 §:n mukaista sääntöjenvastaisutta. Lautakunnan ratkaisua voidaan pitää asianmukaisena.

5. Valitukset edustustehtäviin valitsemisesta

5.1. Arvokisavalinnat ja lautakunnan säännöt

Urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisuista ovat herättäneet runsaasti huomiota edustustehtäviin valitsemista koskevat valitukset, erityisesti kahden purjehtijan valitus valitsematta jättämisestä Sydneyn olympialaisiin vuonna 2000 (tapaus Posti -Hongisto). Lautakunnassa on ratkaistu kuusi kilpailujoukkueeseen valitsemista koskevaa valitusta, joista yksi on koskenut valintaa akreditoiduksi valmentajaksi ja muut urheilijavalintoja. Yhtään valitusta ei ole hyväksytty - kolme on hylätty ja kolme jätetty osaksi tai kokonaan tutkimatta.

Urheilua seuraava yleisö on voinut saada sen käsityksen, että lautakunta on ollut haluton puuttumaan arvokisavalintoihin, joiden se on katsonut kuuluvan järjestöjen autonomiaan. Monelta urheilujuridiikkaa harrastavalta lakimieheltäkin on jäänyt huomaamatta, että oikeusturvalautakunta on ratkaissut arvokisavalintoja koskevat valitukset paljolti toimivaltakysymyksenä.

Virheellinen käsitys ilmeni kummankin osapuolen lausumissa olympiapurjehtijoita koskevan valituksen käsittelyssä. Valittajat katsoivat Olympiakomitean sitoutuneen kolmikantasopimuksessa asianomaisen lajiliiton karsintasääntöihin. Tältä pohjalta valitusta ei voitu ratkaista.

Olympiakomitea puolestaan katsoi vastineessaan, ettei oikeusturvalautakunnalle ollut annettu toimivaltaa "olympialaisten valintaa koskevassa asiassa". Arvokisavalintoja ei kuitenkaan ole asetettu oikeusturvalautakunnan toimivallan osalta erityisasemaan. Sitoutuminen noudattamaan lajiliiton valintapäätöstä ei anna mahdollisuutta tutkia Olympiakomitean suorittamia valintoja, mutta jos valinta on sääntöjenvastainen, sitä koskeva valitus voidaan tutkia lautakunnassa.

Valitus voi tulla tutkittavaksi lautakunnassa vain, jos se on jonkin muun kuin asianomaista lajia koskevan säännöstön vastainen. Tutkimisoikeutta ei tulisi edellä esitetyn yleisen analyysin perusteella olla, jos valintaperusteista ei ole määräyksiä missään säännöstössä, vaan valinta on ollut enintään järjestön erikseen vahvistamien valintakriteerien vastainen. Niinpä jos Suomen Urheiluliitto päättää, että tietyn (karsinta)kilpailun voittaja valitaan yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuihin, tämän päätöksen rikkomisesta ei tulisi voida valittaa oikeusturvalautakuntaan, jos kyseistä valintakriteeriä ei ole sisällytetty mihinkään sääntöihin.

Oikeusturvalautakunnan ratkaisuissa ei ole edellytetty, että sääntöketjutus ulottuisi asianomaisen yhdistyksen (toiminta)sääntöihin asti. Sellaista ei ole oikeusturvalautakunnan säännöissä vaadittukaan. Riittävää on, että toimintasäännöissä tai sääntöjä alemmanasteisissa (pysyväis)määräyksissä on määrätty arvokisavalinnoista ja että näitä määräyksiä väitetään rikotun. Olympiakomitea voi sitoutua omassa sääntötasoisessa ratkaisussaan noudattamaan lajiliiton tekemään esitystä olympiajoukkuetta varten. Tätä vastaan toimiminen antaisi mahdollisuuden valittaa oikeusturvalautakuntaan tehdystä valintapäätöksestä.

5.2. Oikeusturvalautakunnan tutkimat valitukset

Oikeusturvalautakunnan tutkimista arvokisajoukkueen valintaa koskevista valituksista ensimmäinen koski kilpailun mitätöintiä MM-karsintakilpailuna ja edustajien valintaa petanquen MM-kilpailuihin. Lautakunta tutki ratkaisussaan 1/1998 yksimielisesti valituksen. Tämä olikin aiheellista, koska lajiliiton kilpailusääntöjen mukaan valintatavasta päättää liittokokous. Ahtaasti sääntöjä tulkiten olisi valituksesta voitu kuitenkin tutkia vain se, oliko valintatavasta päätetty liiton säännöissä edellytetyllä tavalla liittokokouksessa vai ei.

Kun liittokokouksessa oli päätetty valintatavasta, valitus olisi voitu enemmittä käsittelyittä hylätä. Juttu käsiteltiin kuitenkin koko laajuudessaan. Tutkittavaksi tuli päätöksin asetettujen kriteerien noudattaminen, vaikka kysymys ei ollutkaan sääntöperusteisesti vahvistetuista valintaperusteista.

Lautakunta tulkitsi omien sanojensakin mukaan laajasti sääntöjensä määritystä päätöksen sääntöjenvastaisuudesta. Se katsoi voivansa tutkia valituksen, joka koskee asianmukaisin päätöksin asetettujen ehdottomien valintakriteerien noudattamista. Lautakunta hylkäsi valituksen. Se katsoi, että lajiliiton hallitus saattoi mitätöidä kilpailun karsintakilpailuna rehdin urheiluhengen periaatteiden myötä, koska joukkue oli ilmoittautunut kilpailuun eri nimikkeellä kuin aikaisemmin, jolloin toinen joukkue oli hyvässä uskossa peruuttanut ilmoittautumisensa.

Oikeusturvalautakunnan ratkaisu 5/2000 koski valintaa telinevoimistelun MM-kilpailuihin. Urheilijan valitus tutkittiin sen vuoksi, että valittajan katsottiin arvostelullaan tarkoittaneen myös päätöksen sääntöjenvastaisuutta. Sellaista sääntötasoista valintaperustetta ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa olemassa kuin petanquetapauksessa. Tutkimisen perusta voitiin siksi ymmärtää siten, että oikeusturvalautakunta halusi lausua valittajalle käsityksen siitä, oliko ehdottomista valintakriteereistä pidetty kiinni, vaikka ne eivät olleetkaan säännöissä tai sääntöjä alemmanasteisesti vahvistettuja pysyväismääräyksiä.

Lautakunta päätyi siihen, ettei ollut liiton sääntöihin perustuvaa eikä muutakaan oikeudellista estettä tehdylle arvokisavalinnalle. Mikään ei lautakunnan mukaan liioin viitannut siihen, että valittaja olisi muutoin epäasiallisin tai epäurheilijamaisin perustein syrjäytetty MM-joukkueesta. Tämä ei sinänsä viittaa siihen, että syrjäyttäminen epäasiallisin tai epäurheilijanmaisin perustein voisi johtaa valituksen hyväksymiseen. Asian tutkiminen lautakunnassa tältä pohjalta olisikin mahdollista vain, jos kyseiset kriteerit sisältyisivät sääntöperusteisesti vahvistettuihin valintaperusteisiin. Lautakunnan esittämät perustelut voitaneen siksi ymmärtää valittajalle annetuksi informaatioksi lautakunnan kösityksestä tapahtuneesta valintamenettelystä.

Oikeusturvalautakunnan ratkaisu 7/2000 koski edellä jo mainittua purjehtijoiden valintaa olympiakisoihin. Valittajat vetosivat siihen, että Olympiakomitean on sääntöjensa mukaan edistettävä tiettyjä olympia-aatteen ideaaleja. Olympiakomitean olisi tämän vuoksi tullut edistää omissa päätöksissään reilun pelin ja urheiluhengen sekä sitovien sopimusten kunnioittamista.

Lautakunta tutki tämän väitteen perusteella valituksen mutta vain sillä perusteella, oliko Olympiakomitea noudattanut sitä sitovia sääntöjä ja toiminut yhdistyksen hallitukselle yhdistysoikeuden mukaan kuuluvan harkintavallan puitteissa. Jälkimmäisen kriteerin osalta voidaan todeta, että lautakunta voi tutkia päätösten sääntöjenvastaisuutta ja jäsenoikeuksien rajoittamista mutta ei yleisesti päätösten lainmukaisuutta.

Lautakunta saattoi asianmukaisesti todeta, etteivät Olympiakomitean sääntöjen yleisluonteiset tavoitteet luoneet sitovia valintakriteerejä. Se katsoi näin, ettei Olympiakomitea ollut menetellyt sääntöjenvastaisesti. Tässäkin tapauksessa päätöksessä lausuttiin muustakin kuin sellaisesta sääntöjenvastaisuudesta, jota tämän sanan vakiintunut sisältö tarkoittaa. Lautakunta näet katsoi, ettei Olympiakomitea voi käyttää olympiajoukkueen valinassa syrjiviä perusteita tai muutoin käyttää harkintavaltaansa väärin. Tässä tapauksessa virhettä ei katsottu tapahtuneen.

6. Oikeussuoja ja sen kehitysnäkymiä

Tuomioistuimen toimivalta on kaikissa prosessinlajeissa ehdoton prosessinedellytys. Juttua ei voida ottaa tutkittavaksi, jos tuomioistuimen toimivalta puuttuu. Tämä asia tutkitaan viran puolesta, eikä asianosaisilla ole siinä disponoimisoikeutta. Jos toimivalta puuttuu, tuomioistuin ei ota kantaa jutun materiaaliseen sisältöön. Toimivaltakysymyksessä omaksutuista kannoista ei ole joustettu prosessin sosiaalistumispiirteistä huolimatta.

Urheilun oikeusturvalautakunta ei ole tuomioistuin vaan lainkäytön tukielin. Sen ei tarvitse noudattaa yleisiä prosessiperiaatteita vaan ainoastaan omia sääntöjään. Ne eivät mahdollista lautakunnan toimivaltaa koskevista edellytyksistä disponoimista. Asianosaiset eivät voi yhteisesti pyytää lautakuntaa lausumaan suositustaan asiassa, jossa se ei ole toimivaltainen. Tämä koskee myös urheilijoiden valintaa arvokilpailuihin, jos toimivaltaa ei ole.

Useista ratkaisuista ilmenee, että lautakunta on halunnut esittää käsityksensä tapahtumain kulusta ja hakijan oikeussuojan toteutumisesta, vaikka se ei ole voinut tutkia valitusta. Tämä ei ole lautakunnan sääntöjen vastaista, ja se voi luontua hyvin lautakuntaan kohdistuviin odotuksiin. Kun lautakunta ei ole tuomioistuin, merkitystä ei ole sillä, ettei tämä ole yleisten prosessiperiaatteiden mukaista.

Arvokisajoukkueen valintoja koskevia valituksia ratkaistessaan lautakunta on tutkinut sääntöjenvastaisena valituksen, jossa on kysymys ehdottomien valintakriteerien noudattamisesta, ei pysyväismääräysten vastaisuudesta. Kaikissa kolmessa tutkitussa arvokisajoukkueen valintaa koskevassa asiassa on arvioitu valitusta fair playn kannalta tavalla, jossa ei ole kyse jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai nimenomaisen sääntökohdan sivuuttamisesta. Enduroa koskevassa ratkaisussa on pidetty lautakunnan toimivallan kannalta relevanttina myös sitä, onko järjestössä tehty ratkaisu urheilijan kannalta niin kohtuuton, että erittäin painavat oikeusturvanäkökohdat vaatisivat asian käsittelyä.

Fair playn ja oikeusturvanäkökohtien osalta voidaan viitata siihen, että esimerkiksi kurinpitoasioissa lautakunta voi aina tutkia sen, onko urheilijaa asianmukaisesti kuultu. Fair play ei ole kuitenkaan ole sellainen urheilun ylin eettinen periaate, että oikeusturvalautakunta voisi missä tahansa valitusasiassa omista säännöistään riippumatta tutkia, onko ratkaisu sisällöltään fair playn mukainen.

Esitetyt ratkaisut antavat mahdollisuuden myös siihen arvioon, että sääntöjenvastaisuuden alaa olisi laajennettu siitä, millaiseksi se on edellä hahmotettu. Sääntöjenvastaisuutta voisi olla myös yksittäisen päätöksen vastaisuus, jos päätöksessä on asetettu (ehdoton) sääntö kuten ehdoton valintakriteeri arvokilpailuvalinnassa. Myös siihen on viitteitä, että sääntöjenvastaisuuteen olisi rinnastettu urheilun ylin eettinen periaate fair play. Niin ikään näyttää siltä, että erittäin painavat oikeusturvanäkökohdat voisivat johtaa asian käsittelyyn oikeusturvalautakunnassa, vaikkei kyse olisi mistään sääntöjenvastaisuudesta.

Ratkaisut voidaan toiselta puolen ymmärtää niin, että toisin kuin siviiliprosessissa prosessiväitettä ei ole ratkaistu heti, vaan urheilijalle on haluttu antaa mahdollisuus selvittää asiaansa lautakunnassa, jotta lautakunta voisi antaa viestin menettelyn asianmukaisuudesta vaikkei voisikaan valitusta hyväksyä. Tästä onkin käsitykseni mukaan ollut viime kädessä kysymys. Tällä menettelyllä voi olla perusteensa myös siinä, että näin voidaan yrittää estää urheilua koskevien juttujen vieminen yleisiin tuomioistuimiin. Onpa asetelma mikä tahansa, on huolehdittava siitä, että lautakunnan säännöt ovat sopusoinnussa lautakunnassa omaksuttujen linjausten kanssa.