Esko Linnakangas

 

Professori Esko Linnakangas, Lapin yliopisto

URHEILUTOIMINNAN YHTIÖITTÄMISEN VEROEDUT JA -HAITAT

 

Urheilun ammatillistumisesta ja kaupallistumisesta

Urheilussa on elämänilmiönä piirteitä leikistä ja työstä (Linnakangas, Urheilu ja verotus 1984, s. 1 ss.). Urheilun omaleimaisuutta on pyritty varjelemaan mm. amatöörisäännöillä, joiden tarkoituksena on ollut urheilun säilyttäminen yksilön omaehtoisena, työlle vastakkaisena harrastuksena. Amatöörisäännöt ovat kuitenkin jo menettäneet lähes kokonaan merkityksensä. Huippu-urheilu on ammatillistunut. Urheilijoita on alettu 1990-luvun puolivälistä pitää myös oikeudellisesti yhä selvemmin työntekijöinä tai elinkeinonharjoittajina. Urheilijat eivät ole kuitenkaan verotuksellisesti aivan tavallisia palkansaajia tai yrittäjiä. Urheilutulojen verotus poikkeaa normaalista mm. jaksotusmahdollisuuksien (rahastot) osalta (ks. esim. Seppälä, Verotus 1999 s. 126 ss.).

Urheilun ammatillistumisesta puhuttaessa asiaa tarkastellaan lähinnä urheilijoiden ajankäyttöä ja tuloja silmälläpitäen. Ammatillistumiseen liittyy läheisesti kaupallistuminen. Kun urheilun rahoitus on keskeisesti esim. pääsylippu- tai mainostulojen varassa, myös urheilijat joutuvat kiinteään riippuvuuteen liiketaloudellisten periaatteiden mukaan toimivien yritysten kanssa. Urheilijoista tulee myös eräänlaisia kauppatavaroita, joita myydään, ostetaan ja vuokrataan.

Suomen nykyinen urheiluelämä on kehittynyt pitkälti aatteelliselta pohjalta syntyneiden organisaatioiden eli aatteellisten yhdistysten myötä. Urheilun ammatillistumisen ja kaupallistumisen vuoksi toimintaan nykyisin liittyvät taloudelliset intressit ovat kuitenkin jo niin hallitsevia, että urheilutoimintaa on alettu siirtää osakeyhtiömuotoon. Osakeyhtiö on tyypillinen liiketoiminnan yritysmuoto.

Tässä esityksessä rajoitutaan selvittämään niitä veroetuja ja -haittoja, jotka liittyvät yhdistyksen toiminnan yhtiöittämiseen. Käsittelemättä jätetään sen sijaan kysymykset siitä, millä edellytyksillä urheilija voi yhtiöittää toimintaansa ja mitä verokysymyksiä siihen liittyy.

Toimintamuotoneutraliteetista verotuksessa

Sekä osakeyhtiö että aatteellinen yhdistys ovat tuloverotuksen terminologiassa yhteisöjä (TVL 3 §). Niitä koskevat hyvin pitkälti samat verosäännökset. Esim. kummankin tuloverokanta on 29 %.

Osakeyhtiöiden jakamaan osinkoon liittyvät sitä koskevat erityissäännökset eli yhtiöveron hyvitysjärjestelmä. Yhdistys taas ei voi jakaa osinkoa. Yhtiöverotuksen hyvitysjärjestelmä, jota on sovellettu 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta, poistaa osakeyhtiön ja osakkaan ns. kahdenkertaisen verotuksen osinkojen osalta. Toisaalta järjestelmä turvaa ns. yhdenkertaisen verotuksen. Aikaisemmin tilanne oli toinen. Vielä 1980-luvulla sovellettu järjestelmä, jossa osinkoa jakava osakeyhtiö sai osingonjakovähennyksen jakamansa osingon perusteella silloinkin, kun osingot sai yleishyödyllinen yhteisö, jolle osingot olivat verovapaita, on jo historiaa. Enää ei saavuteta vastaavaa etua rakenteella, jossa verollinen toiminta organisoidaan osakeyhtiöksi, jonka omistaa yleishyödyllinen yhteisö.

Yhtiöittämisen verotuksellisista syistä

Toiminnan yhtiöittämisen verotuksellisista syistä esitetään Eskelisen kirjassa Yhdistysten ja säätiöiden verotus (1997) s. 107 mm. seuraavaa:

"Jos yhdistyksen liiketoiminta on hyvin laajaa, se saattaa vaarantaa yhteisön yleishyödyllisyyden. Tämä tulee kysymykseen kuitenkin lähinnä vain niiden yhdistysten kohdalla, joilla yleishyödyllisen toiminnan osuus jää liiketoimintaan nähden vähäiseksi. Jos riski on ilmeinen, sitä voidaan pienentää siirtämällä liiketoiminta tai osa siitä erilliseen yhtiöön. Yleishyödyllisen toiminnan osuutta yhteisön toiminnasta saadaan näin kasvatettua.

Arvonlisäverotukseen siirryttäessä monet yhdistyksen kustannukset muuttuivat verollisiksi. Yhdistykset ovat perustaneet osakeyhtiöitä mm. vastaamaan jäsenlehden kustantamisesta, koska verovelvollinen yritys, toisin kuin verotonta kustannustoimintaa harjoittava yhdistys, saa vähentää ostojen arvonlisäverot. Kun vähintään kuukaudeksi tilatut sanoma- ja aikakauslehdet ovat tilausmaksutulojen osalta verottomia ja kun verollisten ilmoitusten ostajina ovat verovelvolliset yritykset, myynnin vero rajoittuu ilmoitustuloihin ja se on läpikulkuerä. Verovelvollisuus on tällöin etu arvonlisäverotuksessa. Vaihtoehtona on hakeutuminen vapaaehtoisesti verovelvolliseksi.

Jos yleishyödyllinen yhteisö harjoittaa myös verollista elinkeinotoimintaa, tästä aiheutuvat kulut on eroteltava muista kuluista. Tämä voi aiheuttaa ongelmia myös kulujen verovähennyskelpoisuudessa. Näitä ongelmia on vältetty erillisen yhtiön perustamisella. Verotus saattaa olla yhtiöittämisen peruste myös silloin, kun järjestö tarjoaa palveluja sekä jäsenilleen että ulkopuolisille. Järjestöön kuulumattomille ei voida myydä palveluja arvonlisäverottomasti, minkä vuoksi verollinen myynti joskus eriytetään jäsenjärjestöille kohdistuvasta verottomasta myynnistä. Verosäästöjä voi koitua myös siitä, että yhdistys yhtiöittää omistamansa kiinteistön."

Kuten edellä olevastakin jo havaitaan, yhdistyksen toiminnan yhtiöittämisen veroedut eivät ole yleensä kovin merkittäviä. Sen sijaan yhtiöittämiseen voi liittyä monessa tapauksessa huomattaviakin verohaittoja, kuten seuraavasta ilmenee.

Yhdistyksen yleishyödyllisyydestä

Koska yhdistyksiä ja osakeyhtiöitä koskevat verosäännökset ovat lähes samat, voitaisiin ajatella, että verotuksellisesti on samantekevää, toimitaanko yhdistys- vai osakeyhtiömuodossa. Kysymys yhteisön yleishyödyllisyydestä muuttaa kuitenkin asetelmaa ratkaisevasti.

Koska niin yhdistys kuin osakeyhtiökin ovat yhteisöjä, voivat kummatkin olla myös yleishyödyllisiä yhteisöjä. Yhdistyksen on kuitenkin käytännössä mahdollisuus saada yleishyödyllisen yhteisön asema huomattavasti helpommin kuin osakeyhtiön. Voidaan sanoa niinkin, että aatteelliset yhteisöt ovat tavallisesti yleishyödyllisiä yhteisöjä, kun taas osakeyhtiöt ovat yleishyödyllisiä yhteisöjä hyvin poikkeuksellisesti.

Vaikka yhdistykset ovat tavallisesti yleishyödyllisiä, aina ei tilanne ole tämä yhdistyksen säännöistä huolimatta. Seuraava säätiötä koskeva ratkaisu saattaa merkitä käytännön ankaroitumista yhdistystenkin kohdalla, jos yhdistys keskittyy liiaksi taloudelliseen toimintaan:

KHO 1.3.2000 T 404. Vuonna 1950 perustetun säätiön sääntöjen mukainen tarkoitus oli ylläpitää sivistys- ja urheilutaloa itsekannattavaisuuteen tähtäävää periaatetta noudattaen ylijäämiä tavoittelematta. Säätiö oli luovuttanut tuon talon X:n kaupungille jo vuonna 1973. Sen jälkeen säätiön harjoittama pääasiallinen toiminta tuli käsittämään säätiön omistaman toisen kiinteistön vuokralle antamisen ja vuodesta 1993 lähtien säätiön omistamien erään kiinteistöyhtiön osakkeiden nojalla hallitsemien tilojen vuokralle antamisen käyvästä hinnasta. Säätiö oli omistanut kiinteistöyhtiön osakkeista ensin 75 % ja vuodesta 1996 lähtien kaikki osakkeet. Kiinteistöyhtiön rakennushankkeen kustannukset olivat noin 27 Mmk, josta säätiön osuus oli noin 17,9 Mmk. Säätiö oli rahoittanut osuutensa ottamalla pankeilta lainaa 11 Mmk ja käyttämällä omia varoja 6,9 Mmk. Sanottuja tiloja ei asiakirjojen mukaan ollut luovutettu sivistys- tai urheilukäyttöön. Laajamittainen, käypään hintaan tapahtunut vuokraustoiminta oli tuottanut säätiölle huomattavat tuotot ja ylijäämät. Verovuonna 1995 säätiö oli saanut tuottoja kaikkiaan 2 646 344 mk, lähes kaikki vuokratuottoa, ja tuloslaskelma osoitti 961 158 mk:n ylijäämää. Säätiön sääntöjen mukaan osa ylijäämävaroista voitiin käyttää muuhunkin sivistyksellisen ja urheilutoiminnan edistämiseen X:n kaupungissa, kuten kirjastojen perustamiseen, muistomerkkien pystyttämiseen, taideharrastusten tukemiseen sekä uimahallien, urheilu- ja leikkikenttien, voimistelusalien ynnä muun rakentamisen avustamiseen. Säätiö oli vuosina 1962, 1966, 1970, 1975, 1983-1993 ja vuonna 1996 jakanut avustuksia ja stipendejä yhteensä 2 536 880 mk. Säätiö ei jakanut avustuksia tai stipendejä lainkaan vuosina 1994 ja 1995. Säätiötä oli aikaisemmin verotuksessa pidetty yleishyödyllisenä yhteisönä, mutta verovuoden 1995 verotuksessa säätiötä ei enää katsottu yleishyödylliseksi yhteisöksi.

KHO totesi, että jaettujen avustusten ja stipendien määrä oli ollut säätiön vuosittaisiin ylijäämiin ja varallisuusmassaan nähden vähäinen. Säätiölle oli vuoteen 1992 mennessä kertynyt noin 7 Mmk varoja, joita ja pankeilta lainaksi otettuja 11 Mmk:n varoja oli käytetty varojen sijoittamiseksi tulonhankintaan. Säätiön keskeiseksi toiminnaksi oli niin ollen muodostunut kiinteistöjen ja osakkeiden omistus sekä käypään hintaan tapahtuneen vuokraustoiminnan muodossa toteutettu tulonhankinta. Säätiön sääntöjen mukainen yleishyödylliseksi tarkoitettu toiminta oli todellisuudessa jäänyt vähäiseksi, ja sitä oli estänyt mm. varojen sitoutuminen suurelta osin lainavaroin harjoitettuun vuokraustoimintaan. Näin ollen KHO katsoi, että säätiötä ei voitu verovuonna 1995 pitää TVL 22 §:ssä tarkoitettuna yleishyödyllisenä yhteisönä, vaan se oli koko toiminnastaan, siis myös vuokraustoiminnasta, verovelvollinen.

Asiassa ei nähty perustetta säätiön esittämään luottamuksensuojan antamiseen, vaikka säätiö oli aikaisemmissa verotuksissa hyväksytty yleishyödylliseksi yhteisöksi. Verovuosi 1995.

Voiko osakeyhtiö olla yleishyödyllinen yhteisö?

Jos osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ei ole esim. poissuljettu mahdollisuutta osingonjakoon, estyy yleishyödyllisyys tavallisesti jo sen takia, mutta muutoinkin osakeyhtiön yleishyödyllisyys on hyvin harvinaista. Yleishyödyllisenä osakeyhtiötä on pidetty esim. seuraavissa ratkaisuissa:

KHO 1982 II 501. Osakeyhtiö, jonka tarkoitus oli edistää osakasyhteisöjensä kansansivistys- ja opetustoimintaa ylläpitämällä koulutaloa, katsottiin yleishyödylliseksi yhteisöksi. Yhtiön omistaman rakennuksen, josta osa oli vuokrattu kaupungille koulukäyttöön, katsottiin kokonaisuudessaan olevan yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä.

KHO 1982 II 503. Teatteritoimintaa harjoittava osakeyhtiö, jonka enemmistön kaupunki omisti, oli yleishyödyllinen yhteisö, eikä sen toiminta ollut liiketoimintaa.

KVL 9.2.1998 N 15. Aikuiskoulutuskeskus Oy:tä pidettiin yleishyödyllisenä yhteisönä. Keskuksen toimiala oli tarjota ja järjestää ammatillista aikuiskoulutusta sekä sitä tukevaa ja siihen läheisesti liittyvää muuta koulutusta, palvelu-, opetusravintola- ja työtoimintaa ja ylläpitää tätä varten ammatillista aikuiskoulutuskeskusta. Toimintaa säänteli laki ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista (760/1990). Lain mukaan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus oli Opetushallituksen alainen ammatillinen oppilaitos. Laki kielsi ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen ylläpidon voiton tavoittelemiseksi. Aikuiskoulutuskeskuksen omistaja oli kaupunki A. Keskuksen toiminta rahoitettiin pääasiassa viranomaisilta, yrityksiltä ja yhteisöiltä koulutuksesta sekä muusta toiminnasta saaduilla tuloilla.

Keskuksen liikevaihdoksi vuodelle 1998 oli arvioitu noin 23,8 Mmk. Tästä 14,7 Mmk muodostui työvoimakoulutuksesta työvoimaviranomaisilta saaduista kurssimaksuista. Oppilastyötoiminnasta oli budjetoitu tuloa 3,5 Mmk. Oppilastyötoiminta oli oleellinen osa opetusta ja siten osa yhteisön yleishyödyllisen tarkoituksen mukaista toimintaa. Nämä ja muut tuotot eivät olleet TVL 23.1 §:ssä tarkoitettua elinkeinotuloa. Verovuodet 1998 ja 1999. TVL 22 § ja 23 §.

Tapauksista, joissa osakeyhtiötä ei ole pidetty yleishyödyllisenä, mainittakoon seuraava ratkaisu:

KHO 1991 B 517. Osakeyhtiön tarkoituksena oli kenellekään osakkeenomistajalle taloudellista hyötyä tuottamatta ja osinkoa jakamatta järjestää ravi- ja ratsastuskilpailuja, hevosnäyttelyitä ja muita raviurheiluun liittyviä tilaisuuksia, hallita X:n kaupungin alueella ravirataa, rakentaa, omistaa ja hallita rakennelmia ja rakennuksia sekä vuokrata niitä hevostaloutta ja raviurheilua edistäville järjestöille. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat olivat X:n kaupunki ja maalaiskunta, läänin maatalouskeskus, minkä lisäksi yhtiön osakkeita omistivat mm. useat yhdistysmuotoiset hevosystäväinseurat sekä yksityiset henkilöt ja liiketoimintaa harjoittavat osakeyhtiöt. Yhtiön liikevaihto tilikaudella (vuosi 1988) oli n. 6,6 Mmk, josta n. 3,4 Mmk oli totalisaattorituloja, n. 1,2 Mmk ravintolatuloja, n. 0,8 Mmk pääsymaksutuloja ja n. 0,2 Mmk tuloja ohjelmien myynnistä. KHO ei, toisin kuin LO, pitänyt yhtiötä yleishyödyllisenä yhteisönä. Äänestys 4-1.

Vrt. samantyyppistä toimintaa harjoittanutta yhdistystä koskeva KHO 1980 II 506. Yhdistys toimi raviurheilun ja hevosjalostuksen edistämiseksi järjestämällä ravikilpailuja, joissa kilpailijoille maksettiin rahapalkintoja ja joiden yhteydessä toimeenpantiin vedonlyöntiä siitä voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Toiminnasta saadun huomattavan voiton yhdistys sijoitti ravirataa rakentaneeseen yhtiöön. Yhdistystä pidettiin yleishyödyllisenä yhteisönä. Yhdistyksen liiketuloa ei ollut ravikilpailuista ja niiden yhteydessä toimeenpannusta vedonlyönnistä saatu tulo.

Osakeyhtiön sivuuttaminen veronkiertämissäännöksen nojalla

Osakeyhtiö voi olla myös urheilussa keinotekoinen toimintamuoto, jolloin joudutaan harkitsemaan järjestelyn sivuuttamista veronkiertämissäännöksen nojalla. Vaikkakin sivuuttamiseen suhtaudutaan nykyisin melko pidättyvästi, myös uusi oikeuskäytäntö osoittaa, ettei sivuuttamisesta ole kokonaan luovuttu:

KHO 24.11.2000 T 3033. Liikeyritysten talouden ja verotuksen konsultointia ja koulutusta sijoitustoimintaa toimialanaan harjoittava osakeyhtiö oli ilmoittanut tuloinaan sijoitustoiminnan tulojen ja lausunto- ja konsultointipalkkioiden lisäksi tekijänoikeuspalkkioita. KHO myönsi veroasiamiehelle valitusluvan siltä osin kuin asiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiön tuloon verotuksessa luetut tekijänoikeuspalkkiot katsottava yhtiön pääosakkaan tuloksi. Tekijänoikeuspalkkiot oli maksettu jatkuvatäydenteisestä tietoteoksesta, jonka tekijä ja ajantasaistaja oli yhtiön pääosakas. Tekijänoikeuspalkkioiden hankinnassa oli jossain määrin käytetty avustajia. Toimintaansa varten yhtiöllä ei ollut toimitiloja eikä käyttöomaisuutta eikä yhtiötä ollut markkinoitu.

Tekijänoikeus on kirjallinen teoksen luojalle kuuluva oikeus ja perustuu siten tekijän henkilökohtaiseen osaamiseen ja pätevyyteen. Yhtiön tuloon luettujen tekijänoikeuspalkkioiden perusteena olevan teoksen tekijänoikeus kuului yhtiön pääosakkaalle eikä tekijänoikeuteen liittyviä taloudellisia oikeuksia ollut selvitetty siirretyn yhtiölle. Ko. tekijänoikeuspalkkioiden hankinnasta osakeyhtiömuoto ei ollut tarpeen eikä yhtiön toiminnan harjoittaminen tekijänoikeuspalkkioiden osalta ollut muutenkaan tapahtunut toiminnan laajuuden ja julkisuuden osalta sellaisessa muodossa, että tekijänoikeuspalkkioiden kohdistamiseen olisi ollut perusteita. Näin ollen yhtiön pääosakas on ollut tekijänoikeuspalkkioiden oikea tulonsaaja. Näillä perusteilla KHO katsoi, että yhtiön pääosakkaan tekijänoikeuteen perustuvien palkkioiden ilmoittaminen yhtiön tulona ei vastannut asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta, ja ottaen huomioon veronkiertämissäännöksen palautti asian uudelleen käsiteltäväksi.

Osakeyhtiön sivuuttamisvaara on kuitenkin jokseenkin olematon niissä tilanteissa, joissa aatteellinen yhdistys harkitsee oman elinkeinotoimintansa tms. yhtiöittämistä. Tulkintaongelmat liittyvät enemmän sovellettaviin siirtohintoihin.

Siirtohinnoittelusta yritysjärjestelyistä

Tapauksiin, joissa yhdistyksen toimintaa yhtiöitetään, saattaa liittyä hankalia siirtohinnoitteluongelmia mm. erilaisten oikeuksien kohdalla. Sekä veron kiertämistä että peiteltyä osingonjakoa koskevat säännökset lähtevät markkinaehtoisesta hinnoittelusta. Laissa säädettyjä yritysjärjestelyjä koskevat kuitenkin omat, yleensä jatkuvuusperiaatteelle rakentuvat säännökset. Laissa säädetään mm. toimintamuodon muutoksista (TVL 24 §), jakautumisesta (EVL 52c §, 52 §) sekä liiketoimintasiirrosta (EVL 52d §, 52 §). Ks. myös Immonen, Yritysjärjestelyt, 2000, s. 203.

Näistä kiinnostavin lienee liiketoimintasiirto. EVL 52d §:n mukaan liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa yhteisö luovuttaa kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintansa osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita.

Yleishyödyllisen yhteisön verottomista tuloista

Yleishyödyllinen yhteisö on tuloverotuksessa verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta (TVL 23.1 §). Lisäksi se on verovelvollinen muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tulosta kunnalla ja seurakunnalle.

TVL 23.3 §:ssä on tuloja, joita ei pidetä yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona. Siinä mainitaan mm. tulot yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä urheilukilpailuista. Voidaan puhua etuoikeutetuista tuloista.

Suuri merkitys on sillä, että yleishyödyllinen yhteisö on arvonlisäverovelvollinen vain, jos sen harjoittamasta toiminnasta saatua tuloa pidetään TVL:n mukaan yhteisön veronalaisena elinkeinotulona. Asiaan liittyy hyvin paljon oikeuskäytäntöä, joka on urheilujärjestöille pääosin varsin edullista (ks. siitä esim. Katsaus urheiluseuran varainhankinnan verotukseen, SLU 2000). Tässä tyydytään vain mainitsemaan seuraava ratkaisu:

KHO 19.10.1998 T 2233. Yleishyödyllisenä yhteisönä pidettävä urheiluseura järjesti tarkoituksensa toteuttamiseksi erilaisia liikuntaharjoituksia ja kilpailuja sekä kursseja, näytöksiä ja juhlia. Yhdistyksen harjoittaman kurssitoiminnan, joka käsitti mm. aerobictuntien ja budokurssien järjestämisen yhdistyksen jäsenille, katsottiin liittyvän välittömästi yhdistyksen yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseen. Kurssitoiminnasta osanotto-, harjoitus- ja kurssimaksujen muodossa saatu tulo ei näin ollen ollut yhdistyksen TVL:ssa tarkoitettua veronalaista elinkeinotuloa. Yhdistyksen jäsenillä teetetystä vähäisestä talkootyöstä, lahjoituksena saatujen tavaroiden satunnaisesta myynnistä sekä kerran vuodessa ilmestyvän osoitemuistion mainostilan myynnistä saatua tuloa ei toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen myöskään pidetty yhdistyksen TVL:ssa tarkoitettuna veronalaisena elinkeinotulona. Koska yleishyödyllinen yhteisö oli AVL 4 §:n mukaan verovelvollinen vain, jos sen harjoittamasta toiminnasta saatua tuloa pidettiin TVL:n mukaan yhteisön veronalaisena elinkeinotulona, yhdistys ei ollut arvonlisäverovelvollinen harjoittamastaan toiminnasta. Veroasiamiehen valitus hylättiin.

Yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavat yleishyödyllisen yhteisöt (superhyödylliset yhteisöt) voidaan erityislain (680/1976) nojalla hakemuksesta vapauttaa tuloverosta myös elinkeinotulon osalta, mutta tätä verovapautta ei sovelleta arvonlisäverotuksessa.

Yleishyödyllisen yhteisön vapaaehtoisesta arvonlisäverovelvollisuudesta

Liiketoiminnan harjoittajalla on oikeus sen estämättä, mitä AVL 4 §:ssä säädetään, tulla hakemuksesta verovelvolliseksi (12 §). Hakeutuminen voi olla taloudellisesti kannattavaa lähinnä silloin, kun yhteisön myynti tapahtuu arvonlisäverovelvollisille ja yhteisön omiin hankintoihin sisältyy huomattavasti arvonlisäveroa, joka muutoin jäisi piilevänä verona vähentämättä. Hakeutuminen on kannattavaa myös silloin, jos vähennettävät verot ovat suuremmat kuin suoritettavat verot.

Jotta yleishyödyllinen yhteisö voi hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi, kysymyksessä on oltava AVL:ssa tarkoitettu liiketoiminta. AVL:ssa ei määritellä liiketoiminnan käsitettä. Käytännössä liiketoiminnan muodossa tapahtuvana pidetään yleensä ansiotarkoituksessa tapahtuvaa, jatkuvaa, ulospäin suuntautuvaa ja itsenäistä toimintaa, johon sisältyy tavanomainen yrittäjäriski. Omakustannushintaankin tapahtuvaa myyntiä saatetaan pitää ansiotarkoituksessa tapahtuvana. Silloin kiinnitetään erityistä huomiota toiminnan luonteeseen; merkitystä on esim. myyntitavalla samoin kuin sillä, esiintyykö markkinoilla vastaavaa myyntiä ja tapahtuuko toiminta kysyntä-tarjonta suhteessa. Asiaa harkittaessa kiinnitetään muiden seikkojen ohessa huomiota arvonlisäverotuksen neutraalisuustavoitteeseen.

KHO 28.5.1999 T 1325. Yhdistys, joka oli TVL:ssa tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö, harjoitti ylläpitämässään museossa tarkoituksensa mukaista museotoimintaa. Yhdistys oli tuon toiminnan osalta AVL 4 §:n nojalla vapautettu arvonlisäverovelvollisuudesta. Yhdistyksen harjoittama museotoiminta oli jatkuvaa, suuntautui rajoittamattomaan asiakaskuntaan ja tapahtui kilpailuolosuhteissa muiden kulttuuri- ja vapaa-ajanviettopalvelujen kanssa. Yhdistys sai kuitenkin pääosan rahoituksestaan julkisista varoista erilaisina avustuksina. Varsinaisen museotoiminnan tuotot kattoivat vain 7-8 % toiminnasta aiheutuvista menoista. Yhdistyksen myynnistä suoritettavien verojen ja vähennettävien verojen erotus eli tilitettävä vero oli tästä syystä jatkuvasti negatiivinen. Kun otettiin huomioon, että museotoiminnasta saatavilla tuloilla katettiin vain vähäinen osa toiminnasta aiheutuvista menoista ja että museotoiminnasta tilitettävä vero oli tulojen ja menojen välisestä suhteesta johtuen jatkuvasti negatiivinen, yhdistyksen ei katsottu harjoittavan museotoimintaansa AVL 1.1 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa. Yhdistyksellä ei siten ollut oikeutta AVL 12.1 §:n nojalla tulla hakemuksestaan tästä toiminnasta verovelvolliseksi. Ks. tarkemmin Linnakangas - Immonen - Puronen, Verotuskäytäntö 1999/2 s. 151 ss.

Vrt. KHO 30.1.1997 T 189. Säätiö, joka oli TVL:ssa tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö, harjoitti tarkoituksensa mukaista kaupungin teatteritoimintaa. Säätiö oli tuon toiminnan osalta AVL 4 §:n nojalla vapautettu arvonlisäverovelvollisuudesta. Teatteritoiminta oli jatkuvaa, suuntautui rajoittamattomaan asiakaskuntaan ja tapahtui kilpailuolosuhteissa muiden kulttuuri- ja vapaa-ajanviettopalvelujen kanssa. Toimintaa oli julkisesta tuesta huolimatta katsottava harjoitetun ansiotarkoituksessa. Teatteritoimintaa harjoitettiin näin ollen AVL:ssa tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa. Säätiöllä oli oikeus hakeutua verovelvolliseksi tästä toiminnastaan.

Voiko verovelvollinen rajoittaa AVL 12 §:n mukaisen hakeutumisen joihinkin tiettyihin toimintoihin vai onko sen ulotuttava kaikkeen sellaiseen toimintaan, joka ilman AVL 4 §:n soveltamista olisi verollista liiketoimintaa? Seuraava ratkaisu viittaa tiukkaan linjaan ja vähentää mahdollisuuksia verojen minimointiin:

KHO 15.3.1999 T 430. Liitto, joka oli TVL:ssa tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö, harjoitti tarkoituksensa mukaista julkaisu-, tiedotus-, koulutus-, tutkimus- ja jäsenpalvelutoimintaa. Toiminta tapahtui AVL 1.1 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa. AVL 4 §:n perusteella liitto ei ollut harjoittamastaan toiminnasta kuitenkaan verovelvollinen. Jos liitto hakeutui AVL 12.1 §:n perusteella verovelvolliseksi, se oli AVL:n yleisten sääntöjen mukaan velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa kaikesta sellaisesta liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan toiminnasta, joka ilman lain 4 §:n säännöstä olisi aiheuttanut verovelvollisuuden. Liitto ei siten voinut hakeutua verovelvolliseksi vain osasta harjoittamaansa liiketoimintaa. Ennakkoratkaisu ajaksi 1.1. - 31.12.1998.

Jos kysymys on AVL 30 §:n mukaisesta hakeutumisesta arvonlisäverovelvolliseksi kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta, verovelvollisuus koskee vain hakemuksessa mainittua kiinteistöä tai sen osaa. Ks. tarkemmin Pikkujämsä, Oikeusperiaatteet ja arvonlisäverotus kiinteistöalalla (2001) s. 363 ss.

Pelaajaoikeuksien myynnistä

Seuraavassa keskusverolautakunnan ratkaisemassa tapauksessa on ollut kysymys pelaajaoikeuksien myynnin arvonlisäverokohtelusta (tapaus selostetaan myös teoksessa Juanto - Linnakangas, Arvonlisäverotuksen ennakkopäätökset 2001):

KVL 10.2.2000 N 1. Yhtiö harjoitti jääkiekon pelitoimintaa SM-liigassa liiketoiminnan muodossa. Se oli arvonlisäverovelvollinen tästä toiminnasta. Yhtiö luovutti pelaajia toisille kotimaisille ja ulkomaisille seuroille. Se sai kotimaisille seuroille tapahtuvasta pelaajasopimuksen luovutuksesta korvauksen vastaanottavalta seuralta. Yhtiön harjoittama pelaajaoikeuksien luovutus tapahtui AVL:ssa tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa. Kysymyksessä ei ollut KVL:n mielestä AVL 45.1 §:n 1 kohdassa tarkoitettu veroton urheilijan palkkio eikä 2 kohdassa tarkoitettu urheilusuorituksen myynti. Yhtiön oli suoritettava arvonlisäveroa pelaajaoikeuden myynnistä toiselle jääkiekkoseuralle.

Urheilujärjestöt ovat Suomessa tavallisesti yleishyödyllisiä yhteisöjä. Yleishyödyllinen yhteisö on (eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta) arvonlisäverovelvollinen vain, jos sen harjoittamasta toiminnasta saatua tuloa pidetään TVL:n mukaan yhteisön veronalaisena elinkeinotulona (AVL 4 §). Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona ei TVL 23.3 §:n mukaan pidetä mm. yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä urheilukilpailuista yms. toiminnasta ja noiden tilaisuuksien yhteydessä harjoitetusta myynti- yms. toiminnasta saatua tuloa. Tämän vuoksi lienee perusteltua katsoa, ettei yleishyödyllinen yhteisö maksa veroa myöskään saamistaan siirtokorvauksista, jotka liittyvät olennaisena osana yhteisön harjoittamaan urheilukilpailutoimintaan.

Vrt. Eskelinen, Yhdistysten ja säätiöiden verotus, 1997 s. 100-101: "Joissakin lajeissa pelaajaoikeuksista on tullut seurojen taseisiin huomattava omaisuuserä, josta voidaan käydä kauppaa. Pelaajaoikeuksista saatavia korvauksia ei pääsääntöisesti voitane pitää yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona. Järjestelmä on lajikohtainen ja toiminta ei yleensä täytä liiketoiminnan tunnusmerkkejä. Verokohtelu ei ole kuitenkaan aivan varma, sillä asiaa ei ole käsitykseni mukaan perusteellisesti selvitetty. Verohallinnon virkamiehet olivat verottomuuden kannalla kun vuosia sitten selvitettiin markkamääräisesti pienehkön siirtokorvauksen luonnetta. Siirtomaksua pidettiin silloin korvauksena kuluista, joita luovuttavalle seuralle urheilijan kasvattamisesta ja valmentamisesta on syntynyt. Merkittävät siirtokorvaukset voidaan ilmeisesti katsoa myös elinkeinotuloksi." Siirtomaksujärjestelmästä yleisesti ks. Rauste, Urheiluoikeus (1997).

Nyt selostettavassa KVL:n ratkaisemassa tapauksessa kysymyksessä on ollut osakeyhtiömuotoinen urheilujärjestö, joka (kuten edellä on selvitetty) vain hyvin poikkeuksellisesti voi olla yleishyödyllinen. Ei väitettykään, että kysymyksessä olisi nyt ollut yleishyödyllinen yhteisö. Arvonlisäverovelvollisuus edellyttää, että toimintaa harjoitetaan liiketoiminnan muodossa (ks. AVL 1 §). Liiketoiminnan muodossa tapahtuvana pidetään tavallisesti ansiotarkoituksessa tapahtuvaa, jatkuvaa, ulospäin suuntautuvaa ja itsenäistä toimintaa, johon liittyy tavanomainen yrittäjäriski. Nyt oli kiistatta kysymys tällaisesta toiminnasta.

Arvonlisäverotus ulottuu sekä tavaroiden että palvelujen myyntiin. Tavaralla tarkoitetaan aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua, lämpöä, kylmyyttä ja muuta niihin verrattavaa energiahyödykettä, kun taas palvelulla tarkoitetaan kaikkea muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa (AVL 17 §). Siirtokorvauksissa on kysymys palveluista.

Esiintymispalkkioiden ja tekijänoikeuskorvausten arvonlisäverottaminen olisi hallinnollisista syistä ongelmallista. Julkisen esiintyjän, kirjailijan tai säveltäjän toiminta ei useinkaan tapahdu liiketoiminnan muodossa, vaan toiminnasta saadut korvaukset voidaan rinnastaa palkkaan. Esiintymis- ja tekijänkorvaukset tulevat lisäksi usein verotetuksi osana kulutukseen myytävän hyödykkeen myyntihintaa esim. tilaisuuden pääsymaksussa taikka kirjan tai äänilevyn myyntihinnassa.

Veroa ei AVL 45.1 §:n 1 kohdan mukaan suoriteta esiintyvän taitelijan tai muun julkisen esiintyjän ja urheilijan palkkioista (kilpahevosen ohjastajasta ks. KHO 12.12.1996 T 3839). Kun siirtokorvausta ei makseta urheilijalle vaan urheilujärjestölle, ei AVL 45.1 §:n 1 kohta voi soveltua. Lähempänä on sen sijaan AVL 45.1 §:n 2 kohta. Sen mukaan veroa ei suoriteta "tilaisuuden järjestäjälle luovutettavaksi tarkoitetun 1 kohdassa mainitun esiintyjän esityksen myynnistä".

AVL 45.1 §:n 2 kohdassa viitataan 1 kohdassa mainitun esiintyjän esityksen myyntiin. Säännös olisi mahdollista lukea sanatarkasti ja katsoa, että se koskee vain esiintyjiä mutta ei urheilijoita; onhan 1 kohdassa lueteltu erikseen esiintyjät ja urheilijat. KVL on kuitenkin perustellusti katsonut 2 kohdan olevan sinänsä sovellettavissa myös urheilijan esityksen myyntiin (samoin KHO 16.3.2000 T 571; ks. myös KHO 12.12.1996 T 3839).

Siirtokorvausten osalta ei kysymys kuitenkaan ole esityksen myynnistä ainakaan ahtaasti tulkittuna, joten KVL:n ratkaisu, jonka mukaan AVL 45.1 §:n 2 kohta ei sovellu tapaukseen, vaikuttaa perustellulta. Kysymys ei myöskään ole AVL 45 §:ssä mainituista verottomista tekijänoikeuskorvauksista tms. Kysymyksessä on siis verollinen palvelu. Asiasta olisi kuitenkin hyvä saada myös KHO:n ratkaisu.

Mm. verollisten urheilutapahtumien pääsymaksujen arvonlisäverokanta on 8 % (AVL 85a.1 §:n 4 kohta). Siirtokorvauksissa ei ole kysymys pääsymaksuista urheilutapahtumiin, joten alennettu verokanta ei sovellu. Arvonlisävero on siksi normaali 22 %.

Yhtiöittämisen muista kuin verotuksellisista syistä

Toiminnan siirtäminen yhdistyksestä osakeyhtiöön tuottaa harvoin merkittäviä verotuksellisia etuja. Sen sijaan verotuksellisia haittoja voi olla runsaastikin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yhtiöittäminen saata olla järkevää. Ratkaisua tehtäessä on otettava huomioon muutkin kuin verotukselliset näkökohdat ja ennen kaikkea ne. Ei-verotuksellisista syistä ks. esim. Eskelinen, Yhdistysten ja säätiöiden verotus (1997) s. 107-109.