Ari Saarnilehto

 

Ari Saarnilehto

Professori, Turun yliopisto

 

SPONSORISOPIMUKSIIN LIITTYVÄ KORVAUSVASTUU - KUKA KORVAA KENELLE?

 

 

1. Johdannoksi

Urheilu saa sponsoritukea monella tasolla. Tuen saajina mainittakoon kansainvälinen liitto, kansallinen olympiakomitea ja liitto, piiri, erillinen huippu-urheiluyksikkö, esimerkiksi liiga, seura, seuran jaosto sekä yksittäinen joukkue tai urheilija. Tuki perustuu tavallisesti sopimukseen, jonka sisältö vaihtelee tuen määrän ja saajan mukaan. Sopimus voi olla suullinen, jolloin sitä koskevat ongelmat monesti liittyvät siihen, että on epäselvää, mitä sovittiin, tai kirjallinen, jolloin sopimuksen sisällön todistettavuus ei yleensä ole ongelma. Vaikeudet ovat siinä, että sopimus on tulkinnanvarainen, epätäydellinen ja mahdollisesti sitä on muutettu.

Sopimus sitoo sopijapuolten välillä. Se, joka rikkoo sopimukseen perustuvia velvoitteitaan, on velvollinen korvaamaan vastapuolelle aiheuttamansa vahingon sopimusoikeudellisten korvaussääntöjen mukaan. Jos vahinko aiheutetaan muulle kuin sopimuskumppanille, sovelletaan sopimussuhteen ulkopuolella noudatettavia sääntöjä, joissa vastuu yleensä perustuu tuottamukseen vahingon aiheuttamisessa. Tuottamusvastuusta on säädetty vahingonkorvauslaissa (31.3.1974/412).

Sopimusketjujen ja sivullisten osalta voidaan vahingonkorvausoikeuden viime aikaisesta kehityksestä todeta Hemmon tavoin, että "taloudellisen toiminnan reaalinen organisointitapa puoltaa kuitenkin joissakin tapauksissa kaksiasianosaissuhteen ylittävää sopimusvastuuta". Korkein oikeus on käytännössä laajentanut sopimusoikeudellisen korvausvastuun koskemaan vastuuta sopimusneuvottelujen aikana annetuista virheellisistä tiedoista aiheutuneesta vahingosta ainakin, jos sopimus sittemmin syntyy, työntekijän korvausvastuuta työnantajan sopimuskumppanille, toimeksisaajan vastuuta toimeksiantajan sopimuskumppanille ja toimeksisaajan sopimuskumppanin vastuuta toimeksiantajalle.

KKO 1992:89: Vakuutusasiamies oli vakuutussopimuksesta neuvoteltaessa vakuutusyhtiön arvioimisohjeita soveltaen arvioinut jälleenhankinta-arvosta vakuutettavan eläinsuojan arvon liian alhaiseksi. Vakuutussopimus tehtiin asiamiehen arvion mukaisesti. Vakuutusyhtiö oli maksanut eläinsuojaa tulipalossa kohdanneesta vahingosta korvauksen, joka ei vastannut jälleenhankinta-arvoa.

Katsottiin, että vakuutuksenottajan vahinko oli aiheutunut vakuutusyhtiön asiamiehen sopimusneuvotteluissa virheellisesti määrittelemästä vakuutusarvosta ja että yhtiö oli tästä vahingosta vastuussa niiden yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan, jotka koskevat päämiehen vastuuta apulaisensa tuottamuksesta sopimukseen perustuvaa velvoitetta täytettäessä.

KKO 1992:165: Lahjanantaja oli antanut pankin notariaattiosastolle toimeksi laatia lahjakirjan, jonka perusteella lahjansaajan puolisolla ei olisi avio-oikeutta lahjoitettavaan omaisuuteen. Notariaattiosaston lakimies oli laatinut lahjakirjan ilman avio-oikeuden poissulkevaa ehtoa seurauksin, että lahjansaaja oli sen vuoksi joutunut maksamaan tasinkoa puolisolleen myös lahjoitetun omaisuuden arvon perusteella.

Toimeksiannon suorittaminen oli merkinnyt pankille myös velvollisuutta valvoa lahjansaajan etua. Tämän velvollisuuden täyttämisestä pankki vastasi lahjansaajaan nähden sopimussuhteita koskevien periaatteiden mukaan. Kun pankki ei ollut näyttänyt, että se olisi toimeksiantoa suorittaessaan menetellyt huolellisesti, se velvoitettiin toimeksiantosopimuksen rikkomisen perusteella korvaamaan lahjansaajalle tasingon suorittamisesta aiheutunut vahinko.

Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.

KKO 1999:19: A:lta saamansa toimeksiannon mukaisesti tilitoimisto C oli laatinut kommandiittiyhtiön perustamissopimuksen, jonka mukaan yhtiön vastuunalaisia yhtiömiehiä olivat A ja B. A oli samalla ilmoittanut tarkoituksena olevan, ettei B joudu vastuuseen kommandiittiyhtiön velvoitteista. Sen vuoksi C oli laatinut myös yhtiöosuuden kauppakirjan, jolla B myi A:lle osuutensa yhtiöstä ja A vapautti B:n kaikesta vastuusta. Kommandiittiyhtiö merkittiin kaupparekisteriin ja B joutui vastuuseen yhtiön veloista. Tämän katsottiin tuomiossa mainituilla perusteilla johtuneen C:n laiminlyönnistä.

C velvoitettiin sopimussuhteita koskevien periaatteiden mukaan korvaamaan B:lle näin aiheutunut vahinko.

KKO 1992:3: A oli lähettänyt pikamääräyksenä rahasumman B:lle C-pankissa olleelle tilille. Saajan nimi oli ilmoitettu oikein, mutta pankkitilin numero virheellisesti. Maksu oli kirjautunut väärälle tilille pankissa käytössä olleen maksuliikenteen tietokonejärjestelmän mahdollistaneen sekaantumisvaaran vuoksi. Siten se oli pankin toimenpiteestä joutunut väärälle vastaanottajalle. A:n toimeksiannossa ollut virhe ei vapauttanut pankkia vastuusta. Pankki velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta A:lle.

Seuraavassa kuvataan eräitä sponsorisopimusten yhteydessä mahdollisesti syntyviä ongelmia ja pyritään ottamaan kantaa siihen, minkälaisten sääntöjen mukaan ratkaisua mahdolliseen korvausvastuuseen on mahdollista hakea. Esimerkeissä puhutaan pääasiassa pelaajasta eli joukkueurheilijasta, mutta moni esimerkki on sovitettavissa myös yksilöurheilijaan.

Vahinko on yleensä niin sanottu puhdas varallisuusvahinko, joka ei liity henkilö- eikä esinevahinkoon. Vahingonkorvauslaissa sen korvaamisesta säädetään 5 luvun 1 §:ssä. Korvausvelvollisuus edellyttää tuottamuksen lisäksi, että vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai muissa tapauksissa erittäin painavia syitä korvauksen tuomitsemiselle.

2. Erilaisia tilanteita

Pelaajan ja seuran välillä on sopimussuhde, suomalaisen luonnehdinnan mukaan yleensä työsuhde, jos pelaajalle maksetaan korvaus pelaamisesta. Pelaajasopimukseen on voitu ottaa kaupallisia oikeuksia koskevia määräyksiä tai olla ottamatta. Seuralla on pelaajasopimusten ohella sponsorisopimuksia ainakin, jos pelataan ylimmällä sarjatasolla. Sopimuksen hintaan voi vaikuttaa sopimuksella saatava näkyvyys tiedotusvälineissä. Lähtökohta on tavallisesti se, että oman logon vierellä ei ole kilpailijan merkkiä.

Pelaajalla voi olla omia sponsoreita. Sopimukset on voitu tehdä pitkäaikaisina ennen siirtymistä nykyiseen seuraan tai pelaajasopimuksen solmimisen jälkeen. Pelaajan ja seuran sopimukset saattavat olla kilpailevien yritysten kanssa tehtyjä. Sopimukset voivat olla sisällöltään sellaisia, että jompaakumpaa on rikottava edustustilanteessa.

Pelaajien kotisivut Internetissä ovat yleistymässä. Pelaaja ei pidä sivuaan yllä itse läheskään aina, vaan sivun ylläpito annetaan esimerkiksi fanikerholle tai jollekin seuraa tai pelaajaa lähellä olevalle yritykselle. Sivuille voidaan myydä mainostilaa tai sivujen ylläpitäjää saattaa tukea sponsori, joka samalla näkyy sivuilla. Seuran ja sivun ylläpitäjän yhteistyökumppanit voivat olla kilpailijoita.

Urheilijan syyllistyessä dopingiin ja saadessa siitä kilpailukiellon seurauksista kärsii seura, joka ei voi käyttää urheilijaa sovitulla tavalla kilpailuissa. Vuoden pelisopimuksen siirtokorvaus saattaa mennä kokonaan hukkaan. Seuran sponsori saa kielteistä julkisuutta, joka voi vaikuttaa tuotteen menekkiin. Lajiliitto ei voi käyttää urheilijaa edustustehtävissä, jolloin kilpailun tai pelin kiinnostavuus voi vähentyä.

Sopimusrikkomuksen voi aiheuttaa myös se, että urheilutilaisuus järjestetään paikassa, jonka omistaja on tehnyt omia sopimuksiaan siitä, mitä mainoksia esimerkiksi jalkapallostadionilla näkyy. Urheilutilaisuuden järjestäjällä voi olla omia sopimuksiaan esimerkiksi televisioinnista (lajiliitto tai liiga) ja mainosten esittämisestä televisioinnin yhteydessä. Kansainvälisissä turnauksissa järjestäjä saattaa pidättää itselleen oikeuden määrätä peliasusta ja siinä olevista mainoksista.

Erilaisia ongelmatilanteita kuvaava luettelo ei ole suinkaan kattava. Siitä kuitenkin ilmenee, että sopimuksia tehdään paljon ja että ne voivat usein koskea samaa tilaisuutta. Sopimuksia ei ole läheskään aina sovitettu yhteen, joten jotakin sopimusta saattaa olla pakko rikkoa. Silloin voi syntyä vahinkoa, jonka korvaamista vaaditaan.

3. Doping

Urheilijan syyllistyessä kiellettyjen aineiden käyttämiseen sponsoroinnin tavoite myönteisen yritys- tai tuotekuvan luomisesta tai yleensä myönteisestä julkisuudesta ei toteudu. Jos sponsorisopimuksiin on otettu dopingista ehdot, toimitaan sopijapuolten välillä niiden mukaisesti. Jos ehtoja ei ole, joudutaan turvautumaan yleisiin periaatteisiin.

Urheilun lajiliiton tai muun henkilön tehdessä yrityksen kanssa yhteistyösopimuksen, lähtökohta voidaan perustellusti asettaa niin, että urheilujärjestö tai urheilija noudattaa omassa toiminnassaan voimassa olevia sääntöjä. Tämä koskee sekä lainsäädäntöä että urheilun omia normeja. Jos sopimuskumppani syyllistyy sääntöjen rikkomiseen, korvaa hän vastapuolelle aiheutuneen vahingon sopimusoikeudellisten sääntöjen mukaan. Hankaluutena on vahingon määrän laskeminen ja näyttäminen.

Myös muut sopimuksen rikkomisen seuraamukset tulevat kysymykseen. Teko, jolla sponsorointi muuttuu myönteistä ilmiöstä merkityksettömäksi ja monessa tapauksessa kielteiseksi, on merkitykseltään oleellinen sopimusrikkomus. Silloin sopimuksen purkaminen on mahdollista.

Sopimuskumppani ei kuitenkaan syyllisty itse kilpailusääntöjen rikkomiseen, jos se on järjestö. Sopimussuhteessa kumpikin osapuoli vastaa niistä henkilöistä, jotka auttavat sitä täyttämään sopimusvelvoitetta. Tuen saajapuolen velvollisuutena on osallistua urheilutoimintaan sopimuksessa ja sitä tehtäessä edellytetyllä tavalla. Järjestöä auttavat velvoitteen täyttämisessä yksittäiset urheilijat. Joukkueurheilun puolella voidaan sanoa, että sopimusvelvoitetta täyttävät seurat (yhdistykset, osakeyhtiöt). Ketjun lopuksi päädytään kuitenkin urheilijoihin. Sopimusvastuun kannalta ei ole merkitystä ketjun pituudella. Lajiliittokin on sopimusoikeudellisessa vastuussa yksittäisistä urheilujoista, jotka sen puolesta täyttävät sopimusta.

Eri asia on, että dopingin käyttö ei ole aina pelkästään urheilijan asia. Valmentaja, manageri sekä seuran ja liiton johtohenkilöt ovat voineet olla mukana hankkimassa kiellettyjä aineita ja puhumassa niiden käytön puolesta. Kaikkien niiden toiminnasta, jotka ovat mukana urheiluorganisaatiossa auttaen liittoa (tai seuraa) sopimuksen täyttämisessä, liitto (seura) vastaa sopijapuolelleen.

Kiellettyjen aineiden käytössä voi mukana olla sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät ole missään suhteessa mukana rikotun sopimuksen täyttämisessä. Heidän vastuunsa määräytyy yleensä vahingonkorvauslain mukaan, jolloin huomioon otetaan muun muassa vahingon aiheuttajan työoikeudellinen asema ja aiheutetun vahingon laatu. Tulevaisuudessa saattaa yhtiöoikeudellisillakin korvausnormeilla olla oma merkityksensä yhtiöittämisen yleistyessä urheilussa.

Vahingonkorvauksen kannalta merkittävä kysymys on sopijapuolen vastuun lisäksi, vastaako myös yksittäinen dopingiin syyllistynyt urheilija tai sen käyttöön vaikuttanut, sopimuksen täytäntöönpanoon osallistunut henkilö seuransa tai liittonsa sopijapuolelle aiheutuneesta vahingosta. Korkein oikeus on ollut sillä kannalla, että henkilökohtaista vastuuta ei synny työntekijälle, jos hän aiheuttaa vahingon työantajansa sopimusvelvoitetta täyttäessään. Vaikka urheilija ei olisikaan työsuhteessa seuraan tai liittoon, vaan olisi harrastelija, saman säännön soveltaminen häneen on asianmukaista.

Ks. edellä KKO 1992:165. Samalle kannalle korkein oikeus on päätynyt myös esimerkiksi ratkaisuissa KKO 1992:166, 1993:38 ja 1994:5. Viimeksi mainitussa työntekijät syyllistyivät tuottamukselliseen rikokseen, mutta se ei vaikuttanut korvausvastuuseen.

Jos dopingiin syyllistynyt urheilija on ammatinharjoittaja tai itsenäinen yrittäjä, korkeimman oikeuden ratkaisua vastuusta sopijapuolen sopijapuolelle ei ole, mutta useat syyt puoltavat sitä, ettei vahingon aiheuttajalla ole suoraan vastuuta. Jos vastuun katsottaisiin syntyneen, sopimussuhteen puuttumisen vuoksi tulisivat sovellettavaksi vahingonkorvauslain säännökset. Ongelmaksi voi silloin muodostua puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen. Jos urheilijan teko ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, korvausvelvollisuus syntyy vain erittäin painavista syistä.

Edellä jaksossa 1 esitetyissä ratkaisuissa sopimusoikeudellinen vastuu on ulotettu sopimussuhteen ulkopuolelle vain toimeksiantosopimuksissa, joissa toimeksisaajan on tullut toimeksiannon mukaan toimia myös toimeksiantajan vastapuolen hyväksi. Urheilijan suorituksen yhteydessä ei ole kysymys samankaltaisesta tilanteesta eikä käytäntö tue urheilijan suoraa sopimusoikeudellista vastuuta muulle kuin omalle sopimuskumppanille.

Dopingiin syyllistynyt pelaaja ei voi täyttää pelaajana velvollisuuksiaan seuraansa kohtaan käytettyään kiellettyjä aineita ja saatuaan pelikiellon. Seura on oikeutettu purkamaan sopimuksen ja urheilija korvaamaan sopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä aiheutuneen vahingon. Korvaus voi olla suurikin, jos pelaajasta maksettu siirtokorvaus menee hukkaan. Vastuu on luonnollisesti toinen, jos kiellettyä ainetta on käytetty seuran tai sen työntekijän kehotuksesta tai luvalla.

Seuralla voi sellainen sponsorisopimus, jossa korvaus on suurempi kuin muutoin, jos määrätty pelaaja on mukana kokoonpanossa. Tämän pelaajan saadessa pelikiellon seuran menetykset voivat olla suuret. Menetys voi kuulua positiivisen sopimusedun mukaiseen korvaukseen ainakin, jos pelaaja tiesi merkityksestään ennen pelikieltoaan. Ilman tietoisuutta syntynyttä vahinkoa voidaan pitää ennalta arvaamattomana, jos sen kaltaisia sopimuksen ei ole muutoin tehty.

Yksilöurheilija on saattanut tehdä liittonsa tai seuransa kanssa sopimuksen, jossa hän on velvottautunut osallistumaan määrättyihin kilpailuihin, esimerkiksi mestaruuskilpailuihin ja maaotteluun. Pelaaja voi olla vastaavasti sitoutunut pelaamaan maaotteluita. Jos urheilija joutuu jäämään pois sovitusta tilaisuudesta hankkimansa kilpailukiellon vuoksi, hän syyllistyy sopimusrikkomukseen ja vastaa seurauksista. Kiinnostavan tähden puuttuminen voi pudottaa tilaisuuden katsojamäärä tuntuvasti. Sopimusrikkomuksesta vastapuolelle aiheutuva taloudellinen menetys on korvattavaa vahinkoa.

4. Sopimusten ristiriita

Suurimmassa osassa muita esimerkkejä kyse on siitä, että on solmittu useita sopimuksia, joita kaikkia ei voida täyttää samanaikaisesti. Ongelma on yleensä ratkaistavissa etukäteen sopimuksia solmittaessa. Niihin tulee jättää liikkumatilaa uusien sopimussuhteiden varalta ja niissä pitää varautua kaikkiin tunnettuihin ongelmatilanteisiin, jotta sopimusten väliset ristiriidat voidaan poistaa sopimuksin edeltä käsin.

Esimerkiksi jalkapalloseuran sopiessa paitamainoksesta pitää ottaa huomioon mahdollisuus osallistua turnaukseen, jossa järjestäjä kieltää joukkueen oman peliasun käyttämisen. Jos asiasta ei ole sovittu, osallistuminen ilman oman sponsorin mainosta voi olla sopimusrikkomus, joka johtaa seuran korvausvelvollisuuteen.

Pelaajan on tunnettava omat sponsorisopimuksensa solmiessaan pelisopimuksen. Sitoutuminen käyttämään seuran peliasuun kuuluvia jalkineita ei ole ilman seuraamuksia mahdollista, jos pelaaja on henkilökohtaisesti sitoutunut käyttämään toisen merkkisiä pelikenkiä. Pelaaja joutuu rikkomaan jompaakumpaa sopimusta pelatessaan. Jos hän käyttää jaloissaan eri valmistajan kenkiä, kilpailevat merkit ovat esillä rinnakkain tavalla, joka tarkoittaa molempien sopimusten rikkomista. Pelaaja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Pelaajan on myös tunnettava pelaajasopimuksensa solmiessaan kaupallisen sopimuksen. Se ei saa olla ristiriidassa voimassa olevan pelaajasopimuksen kanssa.

Lajiliiton on omia sopimuksiaan tehdessään otettava huomioon urheilijoiden sitoumukset. Sopimus tulee laatia niin, että jokainen pystyy täyttämään omat sitoumuksensa. Jos urheilijoiden asemaan ei kiinnitetä huomiota, urheilijan osallistuminen tapahtumaan voi estyä. Lajiliitto saattaa silloin rikkoa urheilijan kanssa tekemäänsä sopimusta ja joutua korvausvelvolliseksi urheilijalle.

Monet urheilupaikat ovat saaneet ulkopuolista tukea, mikä myös näkyy paikalla. Tapahtumapaikan sponsorisopimukset voivat olla ristiriidassa tapahtuman järjestäjän tai sen taustalla olevan lajiliiton tekemien sopimusten kanssa. Vaatimukset stadionin puhtaudesta ja kielletyistä mainoksista tapahtumapaikalla on selvitettävä ennen sopimuksen tekemistä. Ristiriitaisten sopimusten synnyttyä jompikumpi osapuolista joutuu rikkomaan sopimustaan ja korvaamaan siitä aiheutuneen vahingon.

Urheilijan ja seuran välinen sopimus voi jäädä puutteelliseksi. Aukkopaikat on silloin täytettävä. Sopimatta jäänyt asia saattaa tarkoittaa kummallekin osapuolelle vapautta toimia siinä suhteessa haluamallaan tavalla. Pitkäkestoisesta sopimuksesta voi aiheutua velvollisuus ottaa huomioon vastapuolen oikeudet esimerkiksi muita sopimuksia tehtäessä. Pelaaja ei voi vapaasti myydä kuvansa käyttöoikeutta joukkueen tukijan kilpailijalle. Hänen tulee toimia lojaalisti sopimuskumppaniaan kohtaan.

Urheilijan velvoitteiden ulottuminen urheilemisen ulkopuolelle ei ole itsestään selvää. Sopimukset ja siitä johtuvat velvollisuudet koskevat muun ehdon puuttuessa vain urheilua ja siihen liittyviä asioita. Voiko pelaaja silloin sopia vapaa-ajan asusteiden käyttämisestä ja niiden markkinoinnista oman tahtonsa mukaisesti? Tällainenkin sopimus voi rikkoa pelaajan ja seuran välistä oikeussuhdetta. Kun pelaaja tietää, mitkä yritykset tukevat seuraa, ei hän voi vilpittömässä mielessä ajatella olevansa oikeutettu osallistumaan sponsorin kilpailijan markkinointitoimiin. Eri asia on, jos pelaaja tekee ensin sopimuksen ja sen jälkeen joukkueen sponsori vaihtuu. Vaihdokset yhteydessä seuran on otettava huomioon voimassa olevat sitoumukset, jotka vaikuttavat sen kykyyn toimia uuden sopimuksen mukaisesti.

Lojaliteettiperiaatteen sisältö ja lojaliteettivelvoitteen laajuus eivät ole vakiintuneita, sisällöltään selviä asioita. Pelkästään lojaliteettiin ja sen rikkomiseen vetoaminen ei siten välttämättä johda "rikkoneen" korvausvelvollisuuteen. Sen vuoksi sopimukset tulisi laatia sponsorikysymysten osalta mahdollisimman kattaviksi.

Sopimusoikeudellisesta korvausvastuusta vapautuu, jos pystyy näyttämään, ettei ole aiheuttanut vahinkoa tuottamuksella. Kun urheilija luovuttaa kuvansa seuran ihailijakerhon kotisivun pitäjän käyttöön, hän ei välttämättä tiedä, mitä mainoksia kuvan kanssa samalla sivulla on. Mainokset eivät rajoitu seuran sponsoreiden esittelyyn. Päätukijan kilpailija on voinut hankkia tilaa sivuilta, ja pelaajan kuva saattaa joutua kilpailijan mainoksen viereen.

Jos pelaajaa on kielletty antamasta kuvaansa kilpailijan mainoksen yhteyteen, kyseessä on sopimusrikkomus. Samaan lopputulokseen voidaan päätyä lojaliteettivelvollisuudenkin kautta. Kun kuva ei olisi saanut joutua kielletyn mainoksen rinnalle, pelaaja on korvausvelvollinen sopimusoikeudellisten sääntöjen mukaisesti. Hän olisi voinut varmistaa kuvansa asianmukaisen käytön sopimalla, ettei sitä saa käyttää kiellettyjen yritysten tai tuotteiden yhteydessä. Tietämättömyys kuvan käyttöyhteydestä ei vapauta pelaajaa korvausvastuusta.

Vapautuminen korvausvastuusta tulee kyseeseen, jos pelaajan vastapuoli rikkoo pelaajan kanssa tekemäänsä sopimusta. Sen sijaan vapautumiseen ei riitä, jos pelaaja varmistaa, ettei kiellettyjä mainoksia ole sopimushetkellä kyseeseen tulevilla Internet-sivuilla, mutta ei sovi tulevaisuudesta mitään eli antaa vastapuolelle vapaat kädet uusien mainosten hankinnassa. Pelaajan sopijapuolella ei ole sopimukseen perustuvaa lojaliteettivelvollisuutta pelaajan seuraa kohtaan.

5. Tiivistelmä

Sponsorisopimuksiin sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia normeja. Sopimuksen rikkomisen seuraukset ovat samat kuin sopimusoikeudessa yleensäkin. Sopimusta rikkonut on velvollinen korvaamaan vastapuolelleen aiheutuneen vahingon. Korvaus lasketaan positiivisen sopimusedun mukaisesti.

Joissakin tapauksissa sopimusoikeudellista korvausvastuuta on alettu soveltaa sopimussuhteiden ulkopuolellakin. Samat poikkeustapaukset tulevat kysymykseen myös urheilun sponsorisopimuksissa. Urheilusta johtuvia omia sääntöjä ei ole.

Sopimussuhteen ulkopuolella korvausvastuu perustuu tuottamukseen. Oman sopijapuolen sopimuskumppaneille vastuu määräytyy yleensä vahingonkorvauslain nojalla, jos vastuuta yleensä on. Erityisesti sopimusta täytäntöön panevien apulaisten vastuuta on sopimusoikeudellisissa säännöissä rajoitettu. Puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyä perustetta, joista sovellettavaksi voinee tulla lähinnä erittäin painavat syyt korvauksen tuomitsemiselle.

 

_______________

Loppuviitteet