|
URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA 14.10.2003
SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY
LAUSUNTO
Suomen Koripalloliitto ry on pyytänyt urheilun oikeusturvalautakunnalta lausuntoa, tulisiko pakolaiset rinnastaa kotimaisiin pelaajiin sovellettaessa liiton asettamia ulkomaalaisten pelaajien määrää koskevien rajoituksia.
Urheilun oikeusturvalautakunta toteaa, että muiden kuin EU:n tai ETA:n alueeseen kuuluvien maiden kansalaisten tai näissä maissa työ- ja oleskeluluvan saaneiden henkilöiden osalta kysymys ulkomaalaisten pelaajien määrän rajoittamisesta kuuluu lähtökohtaisesti yhdistysautonomian piiriin. Urheilujärjestöt voivat harkintansa mukaan päättää tarpeellisina pitämistään järjestelyistä. On kuitenkin muistettava, että kansalliseen alkuperään perustuva syrjintä on kielletty Suomen perustuslaissa.
EU:n tai ETA:n ulkopuolelta tulevien pakolaistaustaisten pelaajien rinnastaminen muihin EU:n tai ETA:n ulkopuolelta tuleviin pelaajiin voi sinänsä olla perusteltua siksi, että se toteuttaa näiden ryhmien yhdenvertaista kohtelua. Toisaalta pakolaisen statuksen tai pysyvän tai pitkäkestoisen oleskeluluvan Suomessa saanut henkilö tulisi mahdollisuuksien mukaan rinnastaa Suomen kansalaisiin, ja hänellä tulisi olla sama harrastamisen, työnteon ja yhdistystoiminnan vapaus, jonka Suomen perustuslaki takaa kaikille ihmisille. Näiden vapauksien rajoittaminen urheilun harrastus- ja kilpailutoiminnassa on ongelmallista ja esimerkiksi yksilölajeissa pakolaiset ja maahanmuuttajat ovatkin voineet vapaasti edustaa kotimaisia seuroja.
Ellei voida osoittaa, että pakolaisen statusta tai maahanmuuttajuutta käytetään perusteltujen rajoitusten kiertämiseksi, tällaisen taustan omaavat pelaajat tulee lähtökohtaisesti rinnastaa kotimaisiin eikä ulkomaisiin pelaajiin. Siksi lähtökohtana ei voi olla se, että pakolaistaustaisten pelaajien rinnastaminen kotimaisiin pelaajiin merkitsisi eriarvoista kohtelua tai syrjisi muita EU:n tai ETA:n ulkopuolelta tulevia pelaajia. Kielletystä syrjinnästä ei toisaalta välttämättä ole kysymys myöskään silloin, kun pakolaistaustaisia pelaajia ei automaattisesti rinnasteta kotimaisiin pelaajiin. Eri henkilöryhmien välinen sinänsä epäyhdenvertainen kohtelu voi olla tietyissä rajoissa sallittua, mikäli siihen on hyväksyttävä syy. Tällainen syy voi liittyä lähinnä urheilullisiin ja lajin kehittymiseen liittyviin perusteisiin, ja sen tulee kussakin yksittäistapauksessa olla riittävän painava, jotta perustuslain takaamien yksilön vapauksien rajoittamista voidaan edes harkita. Yksittäisten tapausten ja niissä käsillä olevien perusteiden arviointi ja punninta kuuluu Suomen Koripalloliitto ry:lle.
Yleisenä kannanottona urheilun oikeusturvalautakunta toteaa, että Suomen Koripalloliitto ry:n olisi syytä selkeyttää sääntöjään edellä todetut näkökohdat huomioon ottaen sekä huolehtia siitä, että sääntöjä myös käytännössä sovelletaan niin, ettei ketään aiheettomasti syrjitä .
URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA
Erkki-Juhani Taipale
Puheenjohtaja
Jarmo Hirvonen
Sihteeri
Ratkaisuun osallistuneet jäsenet: Erkki-Juhani Taipale, Erkki Aurejärvi, Helena Jaatinen, Veikko Ripatti ja Pekka Timonen.
|